95 kilon puhelin käsilaukussa

Kaupallinen yhteistyö: Elisa

95 kilon puhelin käsilaukussa1.jpeg

Aika monelta löytyi sitten niitä käytettyjä puhelimia kaappien perukoilta, kun lähdin kaksi viikkoa sitten kyselemään puhelinten perään. Vanhoja iPhoneja, Samsungia, Ericssonia, Nokiaa tietenkin, jopa Motorolaa.

Ihmisillä lojuu kaapeissa vaikka kuinka vanhoja puhelimia – ja ihmisillä tarkoitan myös itseäni. Meiltä niitä löytyi kolme.

Yritin itse asiassa vähän laskeskella, kuinka monta luuria lopulta löytyi tämän haasteen avulla. Aika monella oli kaapissa enemmän kuin yksi vanha puhelin. Lopulta kaikkien saamieni viestien ja insta täggäysten perusteella laskin, että ainakin 50 puhelinta löytyi haasteen kautta.

Ja haasteen nimihän on: Luurit looppiin!

95 kilon puhelin käsilaukussa2.jpeg

55 kiloa hiilidioksidia lipaston laatikossa

Elisa on ottanut tavoitteeksi saada suomalaisten vanhat puhelimet kiertoon. Kampanja on osa Elisan missiota luoda kestävää digitaalista tulevaisuutta. Operaattori on sitoutunut YK:n kestävän kehityksen periaatteisiin, ja ilmastonmuutoksen hillitseminen on yksi iso osa kestävää tulevaisuutta.

Mitä se vanha puhelin sitten oikeastaan tarkoittaa siellä kaapin perukoilla tai lipaston laatikossa? Aika suurta määrää päästöjä.

Kysyin asiasta tarkemmin Elisan yritysvastuuasiantuntija Jonas Kronlundilta, jonka vastuualueina ovat ympäristö, kiertotalous ja biodiversiteetti.

Jonas vinkkaa, että puhelinvalmistajista Applella on ehkä selkeiten näkyvissä laitteidensa päästöt.

Jos klikkaa Applen sivuilta ympäristö-osioon ja skrollaa alas, näkee listauksen kaikista Applen tuotteista. Valitsen iPhone 4s:n, sillä se on tyypillinen kaapista löytyvä vanha puhelin.

Heti raportin ensimmäiseltä sivulta voi lukea: “Total greenhouse gas emissions: 55 kg CO2e.” Puhelimen hiilidioksidiekvivalentti on siis 55 kiloa, eli lukuun on laskettu mukaan kaikki kasvihuonekaasupäästöt. (Niitä voi aiheutua hiilen lisäksi esimerkiksi metaanista.) Toisin sanoen, jos laatikossaan jemmaa vanhaa iPhone 4s:ää, siellä jemmailee 55 kiloa kasvihuonepäästöjä.

Uudemmissa malleissa päästöt ovat korkeammat, esimerkiksi iPhone 12:ssa päästökiloja kertyy 70. Tuolla minun vanhalla 6s:llä kiloja on peräti 95!

“Se johtuu siitä, että uudempien puhelinten akku on isompi, niissä on enemmän lasia, nopeampia prosessoreita ja isompia piirejä”, Jonas sanoo.

95 kilon puhelin käsilaukussa3.jpeg

Käyttämättömät matskut kiertoon 

Puhelimen päästöistä suurin osa tulee sen tekovaiheesta. Ennen kuin puhelin on saapunut liikkeeseen, noin 67 prosenttia sen päästöistä on päästetty. Toki puhelimen käyttäminenkin aiheuttaa päästöjä (esim sen lataaminen), mutta suurin osa syntyy valmistuksessa.

Puhelimessa on paljon erilaisia materiaaleja, joita louhitaan luonnosta. Kuten vaikka se kuuluisa koboltti.

Kun tämän sisäistää, on päivänselvää, että paras puhelimeen liittyvä ympäristöteko on se, että ostaa uuden puhelimen mahdollisimman harvoin. Toisin sanoen kasvattaa sitä sykliä, kuinka usein “päivittää” puhelimensa.

Jos puhelimen lasi hajoaa, se kannattaa korjata. Jos sen akku alkaa sammahdella, akku kannattaa vaihtaa. Puhelinta kannattaa pitää itsellään mahdollisimman pitkään.

Jos kuitenkaan ei jostain syystä halua käyttää enää puhelintaan (tyyliin työ vaatii mallin, johon saa uusimmat päivitykset), niin paras tapa säästää luonnonvaroja on kunnostaa vanha puhelin ja myydä se uudelleen Suomessa.

Jos puhelimella on jälleenmyyntiarvoa, se kannattaa viedä Fonumille arvioitavaksi. Fonum ja Elisa ottavat vastaan kaikenlaisia puhelimia – oli niissä jälleenmyyntiarvoa tai ei.

Nimittäin jos puhelin on niin vanha tai huonokuntoinen, ettei sillä ole edellytyksiä jälleenmyyntiin, se kierrätetään asianmukaisesti, jolloin sen arvokkaat raaka-aineet saadaan talteen ja jatkokäyttöön.

Kuten jo viime postauksessa sanoin, parhaimmillaan 99 prosenttia matskuista saadaan kiertoon.

95 kilon puhelin käsilaukussa4.jpeg

50 x 55 kiloa?

Jos kaikki ne puhelimet, joita ihmiset minulle esittelivät Luurit looppiin -haasteen tiimoilta menisivät kiertoon, niin saataisiin aika paljon materiaalia uudelleenkäyttöön – ja vähennettyä päästöjä.

Olen myöhemmin tämän kamppiksen tiimoilta kertomassa, miten niitä materiaaleja otetaan talteen puhelimista (se on super kiinnostavaa). Matskuja käytetään monenlaiseen. Esimerkiksi 80 puhelimen sisältämästä kultamäärästä saadaan valmistettua uusi 14 karaatin kultasormus!

Voidaan karkeasti ajatella, että ihmisillä vaikkapa iPhone 4s:n veroisia puhelimia laatikoissaan, eli 55 kiloan hiilidioksidia.

Jos ne kaikki pääsisivät kiertoon, voisi sanoa karkeasti 2750 kiloa hiilidioksidia lähtisi kiertoon, eikä materiaaleja tarvitsisi louhia neitsellisesti. (Tietenkin itse valmistaminenkin aiheuttaa päästöjä, eli ihan näin tarkka tuo summa ei ole.)

Elisan tutkimuksen perusteella jopa 70 prosentilla suomalaisista on kotonaan vanha, käytöstä poistunut puhelin.


95 kilon puhelin käsilaukussa5.jpeg

Monta tekosyytä olla kierrättämättä

Osa mietti, että puhelinta ei viitsi siksi kierrättää, että siinä saattaa lähteä matkaan kolmansille osapuolille jotain puhelimen tärkeitä tietoja. Elisalla tästä ei ole huolta, sillä sen prosessissa puhelin tyhjennetään aina turvallisesti ja perusteellisesti.

Toiset taas kertoivat, että vanha puhelin halutaan säilyttää siksi, että siinä on vanhoja tekstareita tai valokuvia, joita on kiva katsella myöhemmin. Aika kallisarvoinen valokuva-albumi tai päiväkirja. (Minulla oli tapana aina kirjoittaa ihanimmat Nokiaan saadut tekstiviestit päiväkirjaan, koska tekstareita mahtui puhelimeen vain rajattu määrä.)

Jotkut taas kertoivat haluavansa säilyttää vanhan puhelimen varapuhelimen. Tosin samaan hengenvetoon ihmiset myönsivät, etteivät tosipaikan tullen luultavasti kuitenkaan käyttäisi vanhaa puhelinta.

Ja viimeisimpänä: joillekin vanhat puhelimet toimivat lasten leluina. Tämä on liikuttavaa, ja kyllä meilläkin Didi on nyt leikkinyt tuolla minun vanhalla Noksulla. (On niin suloista kun hän avaa simpukan ja hokee siihen: “Haloo äiti! Haloo isi! Haloo Louna! Minä täällä!”)

Mutta Didi saakoon jatkossa vaihtaa takaisin lyijykynään (aiemmin se toimitti hänelle puhelimen virkaa), sillä nämä matskut lähtevät kyllä nyt sinne kiertoon.

95 kilon puhelin käsilaukussa6.jpeg

Miten puhelimen saa kierrätykseen?

Luurit looppiin -kamppissivulla on hyvät ohjeet siihen, miten käytöstä poistetut puhelimet saa Elisan kautta kiertoon.

Yksinkertaisinta on ehkä tilata tuo palautusboksi tai sitten vain viedä puhelin Elisan keräyspisteesen.

Että kiertoon kiertoon vain nyt!

Seuraavassa postauksessa puhun niistä YK:n kestävän kehityksen periaatteista. Jos aihe kiinnostaa, niin laittakaa kysymyksiä, minulla on hyvä haastateltava Elisalta tiedossa.

Taru Salokangas

Taru Salokangas on Squarespace asiantuntija ja markkinoinnin ammattilainen. Blogista ja sivustolta löydät ohjeita sekä vinkkejä Squarespace kotisivujen tekemiseen ja ylläpitämiseen.

https://tarusalokangas.com
Previous
Previous

Riita poikki ja tarra väliin (sis Tarramonsterin alekoodin)

Next
Next

Onnellisia päiviä