Accoya-terassi on niin hyvää puuta, niin hyvää puuta se on

Kuten moni tietää, olen viime kuukausina fiilistellyt Accoya-puutuotteita. Siis oikein sillä lailla hurahtanut Accoyaan ja lukenut materiaalista kaiken mahdollisen. Lopulta olen päätynyt tilaamaan huvilalle Accoya-terassin. Ja nyt se rakentuu!

Kaikki alkoi viattomasta instakyselystä. Halusin terassimateriaalin, joka on ekologinen eikä päästä myrkkyjä ympäristöön tai lapsiin, jotka makoilevat ja tepastelevat suuren osan kesästä sen päällä alastomina. Halusin myös matskun, joka kestää pitkään ja ennen kaikkea: ei tikkuunnu.

En ikinä unohda sitä, kun Mirjan lapselta Taimilta poistettiin viime kesänä jalasta meidän entisestä terassista tullutta tikkua ja hän huusi pahimman kirouksen minkä keksi: ”Ikuiseen yöhön!” (Tietäjät tietävät, sitaatti on My Little Ponystä.)

Aika paljon oli siis vaatimuksia. Mainittiin lämpöpuu ja lehtikuusi, jotka kuulostivat molemmat ihan kivoilta.

Mutta sitten kaikenlaiset puuasiantuntijat (muun muassa arkkitehti-tätini) alkoi ehdotella, että mitä jos tilaisit Accoyaa.

Accoya on tuotemerkki ekologisesti etikalla käsitellylle puulle. Accoya valmistetaan viljellystä Pinus Radiata -männystä. Accoya kestää 50 vuotta, eikä sitä tarvitse hoitaa mitenkään – ja mikä parasta, siitä ei lähde tikkuja. Tämä kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta, ja on siinä yksi mutta verrattuna muihin puumateriaaleihin.

Accoya on kallista. Neliö sitä maksaa 144,98 euroa K-raudassa, ja meidän terassi on about 60 neliötä, minkä lisäksi rakennusmestarimme kehotti ottamaan 10 prosenttia ekstraa. Tilasimme terasisiin myös Accoya-koolaukset, eli nuo perustukset. (Sillä mitä järkeä ostaa 50 vuotta kestävät laudat, jos pohja murenee 20 vuodessa?)

Tästä voitte laskea, paljonko tämän kauneuden hinnaksi tuli. Paljon. Mutta olen edelleen sitä mieltä, että helahoito on kaiken tämän arvoinen. Ja nyt kerron miksi.

Kyselin Novenbergin asiantuntija Petteri Huomolta Accoyasta yksityiskohtia.

Miten Accoya valmistetaan?

Accoya asetyloidaan eli puussa luonnollisesti esiintyvän asetyliinin määrää lisätään, joka muuttaa puun vapaat hydroksyyliryhmät asetyyliryhmiksi.Yksinkertaistettuna: puuhun lisätään siinä jo luonnostaan olevaa etikkaa lämmön ja paineen avulla.Puussa on luonnostaan paljon vettä. Modifiointiprosessissa vesi imetään paineistetussa kammiossa pois. Tämän jälkeen puun sisään työnnetään paineen ja lämmön avulla vahvaa ”etikkaliosta”, jolloin vesimolekyylit korvaantuvat etikkamolekyyleillä. Puuhun ei siis lisätä mitään epäluonnollista kemikaalia, vaan kasvatetaan luonnollisesti puussa esiintyvän asetyyliin määrää. Tämä vähentää veden imeytymiskykyä puuhun huomattavasti, kun vesi ei pysty enää sitoutumaan muutettuihin soluihin.

Mikä tekee Accoyasta kestävän?

Asetyloinnin jälken puuhun imeytyy huomattavasti vähemmän vettä kuin tavalliseen puuhun, ja näin puun mittapysyvyys ja lahonkesto paranevat. Esimerkiksi puun lahoamisprosessi vaatii vettä, lämpöä ja energiaa. Kun yksi näistä elementeistä poistetaan puun solurakenteesta – eli vesi, puu ei lahoa. Niinpä homesienet eivät pysty käyttämään Accoyaa ravintonaan, jolloin se kestää. Accoya on myös hyönteisvapaa, eli siitä ei löydä ruokaa edes termiitit.

Kuinka pitkään Accoya kestää?

Accoyalla on 50 vuoden tehdastakuu maanpäällisissä rakenteissa, maan ja veden alla se taas kestää 25 vuotta. Accoyaa on testattu monipuolisesti vaativissa ympäristöissä. Kestävyyttä on vertailtu esimerkiksi upottamalla maahan sekä tavallista puuta että Accoyaa: tavallinen puu lahoaa maan alla neljässä vuodessa, Accoya kestää hyvänä 25 vuotta.Accoyaa käytetään esimerkiksi Hollannissa kanaalien seinätukilankkuina, missä puu on jatkuvasti kosketuksissa veteen ja Accoya kestää näissä rankoissakin olosuhteissa erittäin hyvin.

Mikä tekee Accoyasta ekologisen?

Etikka on luonnonaine, jota esiintyy luonnossa, kuten puissa normaalistikin. Accoyaan ei ole siis lisätty mitään myrkyllisiä aineita, jotka valuisivat ympäristöön. Lisäksi etikka, jota käytetään prosessissa, voidaan puhdistaa ja käyttää uudelleen.Accoyan valmistukseen käytetty puu on viljeltyä Pinus Radiata -mäntyä, ja suuret viljellyt metsät toimivat valtavana hiilinieluna. Lisäksi Accoya kestää hyvin pitkään, mikä myös tekee siitä ympäristöystävällisen valinnan.Pitää myös muistaa, että esimerkiksi kestopuu on niin täynnä myrkkyä, että jos sen haluaa hävittää, se rahdataan Suomesta Saksaan polttolaitokseen. Accoya-terassin ylijäämäpaloista kannattaa tehdä linnunpönttöjä, leipälautasia (ainakin itse aiomme). Mutta ne voi myös polttaa vaikka nuotiolla, sillä niissä ei ole myrkkyjä.

Miten Accoyaa kannattaa käsitellä ja huoltaa?

Sitä ei tarvitse käsitellä mitenkään, Accoya on täysin huoltovapaa tuote. Accoya harmaantuu vanhentuessaan kauniisti, joten sitä ei kannata käsitellä mitenkään. Mikäli Accoyaa haluaa maalata, maali kestää sen pinnalla 2–3 kertaa pidempään kuin tavallisessa puussa.

Jos Accoya-terassia haluaa pestä, se kannattaa harjata mekaanisesti ihan vedellä esimerkiksi harjallisella terassipesurilla. Likatahroja voi halutessaan myös pestä etikalla. Terassin harmaannuttua tahrat eivät enää näy niin helposti.

Miksei Accoya tikkuunnu?

Tätä ei itse asiassa kunnolla vielä tiedetä, mutta asiaa tutkitaan. Etikkamolekyylit pitävät puuta kasassa. Jos siinä olisi vain vesimolekyylejä kuten muissa puissa on, pinnassa olevat tikut pääsisivät liikkumaan.

Missä Accoyaa kasvatetaan?

Accoyan raaka-aine kasvatetaan viljeltynä FSC-sertifioituna metsänä Uudessa-Seelannissa. Siellä puut kasvavat nopeasti ja tehokkaasti, jopa 30 vuodessa, kaatovalmiiksi rungoiksi. Puut sahataan sahatavaraksi, ja sitten se laivataan Hollannin Accoya-tehtaalle.Accoyaa alettiin aikanaan tuoda Keski-Euroopan merkkinoille kohteisiin, joissa tarvittiin kovapuuta, mutta joissa oli aiemmin käytetty sademetsän puita, kuten tiikkiä. Tilalle haluttiin ekologisesti kestävämpi ratkaisu kuin sademetsien kaataminen.

Eikö ole epäekologista tilata puuta toiselta puolelta maapalloa?

Nopeasti uusiutuva metsä sitoo enemmän hiilidioksidia kuin Suomessa kasvava metsä, siksi Uuden-Seelannin viljellyt metsät toimivat valtavana hiilinieluna. Accoyan hiilijalanjälki onkin kaikista rakennusmateriaaleista pienin.Laskelmien mukaan yhdessä Uudesta-Seelannista rahtina tuodussa puu kuutiossa on yhtä paljon hiilidioksidipäästöjä kuin jos tuo rekalla kuution mäntyä Lapista pääkaupunkiseudulle.

Miksi Accoya on niin kallista?

Uudessa-Seelannissa puusta pyydetään korkeampaa hintaa kuin Suomessa. Lisäksi laitos, jossa Accoyaa valmistetaan, on maksanut sata miljoonaa euroa.

Miksei Accoyaa valmisteta Suomessa?

Suomessa ei ole vielä tarpeeksi kysyntää sille, mutta unelma on, että tänne saataisiin viiden vuoden sisällä Accoya-tehdas. Tämä nostaisi valtavasti suomalaisen puun arvoa ja kestävyyttä.

Missä julkisissa tiloissa voi käydä katsomassa Accoyaa?

Accoyasta on tehty muun muassa Triplan ja Oodin terassit, Supercellin pääkonttorin julkisivuverhoilu Jätkäsaaressa, Lonnan laituri ja useita eri sillankansia ja hiekkalaatikoita Helsingissä, lisäksi sitä on käytetty Itäkeskuksen, Yrjönkadun uimahalleissa ja Kumpulan maauimalan saunoissa.

Miten Accoya harmaantuu?

Mänty ei itse asiassa harmaannu auringossa, toisin kuin moni luulee – aurinko vain kellastuttaa sen. Sen sijaan ulkona harmaantuminen johtuu ilmassa olevasta liasta, siitepölystä, homeitiöistä ja mikrobeista. Accoya harmaantuu eli patinoituu vuosien varrella kauniisti ulkona, sisällä se käyttäytyy kuten muutkin mäntytuotteet.

Miten Accoya- terassilaudat kiinnitetään?

Ruostumattomilla ruuveilla. Ne voi kiinnittää joko läpi ruuvaamalla, mutta niihin suositellaan sivu-uraan laitettavaa B-fix-piilokiinnitystä, koska tällöin terassiin ei tule ruuvinjälkiä tai nauloja näkyviin. Me kiinnitimme ne juuri noilla B-fixeillä, kuten kuvasta näkyy.Ruuvien täytyy olla ruostumattomia, sillä Accoya on niin hapokasta, että se muuten saattaa ruostuttaa metallin.

No niin! Tässä siis kuvia terassin valmistusprosessista, en malta odottaa, että näen terassit täysin valmiina. Olen jo nyt aivan supertyytyväinen tähän valintaan, tuo puu tuntuu käden ja jalanpohjan alla silkin sileältä.Jos tulee jotain kysyttävää, niin kysykää pois!Lisätietoa Accoyasta voi lukea maahantuojan eli Novenbergin sivuilta. Sitä myydään ihan perus rautakaupoissa ja jälleenmyyjillä, kuten K-raudassa, Starkista tai RTV:ltä.Muita huvilaremonttipostauksia löytyy avainsanalla huvila.

Previous
Previous

Rohkeaksi kutsuminen ei välttämättä ole kehu

Next
Next

Pettinkiä ja visvasyyliä – milleniaalien seksivalistus ei ollut valistunutta