Vanha puhelin saa uuden (testatun) elämän

Kaupallinen yhteistyö: Elisa

Julia puhuu kiertotaloudesta.

Julia puhuu kiertotaloudesta.

Milloin sait ensimmäisen puhelimesi? Minä sain 13-vuotiaana (vuonna 2000), ihanan punaisen Nokian. Silloin pelasin sillä enimmäkseen matopeliä ja lähettelin silloin tällöin alle 60 merkkiä (oliko se alle 160 merkkiä?) pitkiä tekstiviestejä kavereille, myöhemmin pojille (jotka eivät olleet kavereita). Parhaat viestit tallensin puhelimen muistiin, niistä valioyksilöt kirjoitin päiväkirjaani.

On jännä ajatella, että kännykät yleistyivät vasta noin 20 vuotta sitten. Tässä mielessä en yhtään ihmettele, että puhelimet kehittyvät edelleen harppauksittain – ja myös käytettyjen puhelinten markkina.

Nostalgisen vanhoja puhelimia.

Nostalgisen vanhoja puhelimia.

Muistatteko ajan, jolloin puhelimen korjaus kesti 3 viikkoa?

Oli kiinnostava tutustua Fonumin tarinaan, sillä se kuvaa hyvin sitä, miten puhelinten korjaaminen on kehittynyt viimeisten vuosien aikana.

Moni tuntee Fonumin ennen kaikkea paikkana, jossa korjataan puhelimia ja tabletteja. 

Sellaiseksi tämä startup perustettiinkin vuonna 2012. Kun älypuhelimet yleistyivät vuoden 2010 kieppeillä, niiden korjaaminen oli aluksi tuskallista.

Muistan tämän oikein hyvin, puhelin piti viedä jonnekin ja sitten se lähetettiin 2–3 viikoksi jonnekin hornan tuuttiin. Sitten se aika oli tarkoitus elää joko vailla puhelinta tai “varapuhelimella”. 

Fonum vastasi tähän ongelmaan: korjataan puhelin nopeasti, sillä aikaa kun asiakas käy kahvilla.

“Aluksi liike toimi Erikinkadulla kellaritiloissa, eli kyseessä oli ihan sellainen perinteinen startupin autotallitarina”, kertoo Fonuminen markkinointiviestintäpäällikkö Ida Nevala.

Jossain vaiheessa työturvallisuusvalvoja tuli sanomaan, että näin ei voi tehdä töitä, jolloin liike siirrettiin paikkaan, johon päivänvalo paistoi.

Korjaamisesta tuli nopeasti suosittua ja Fonum alkoi kasvaa. Muutaman vuoden päästä Elisa osti yrityksen, sillä firma alkoi pitää puhelinten korjausta hyvänä bisneksenä.

Nykyään Fonumilla on ympäri Suomea liikkeitä, joissa korjataan puhelimia. Ehdottomasti eniten vaihdetaan rikkinäisiä näyttöjä ja loppuun kuluneita akkuja. Valmistaja lupaa keskimäärin 800–1000 sykliä yhdelle akulle, mikä tarkoittaa, että akun joutuu vaihtamaan parin vuoden välein.

“Sanoisin, että kyllä puhelimen akku kannattaa vaihtaa toinenkin kerta ennen kuin ostaa kokonaan uuden puhelimen”, sanoo Ida, jota motivoi työssään erityisesti ekologinen puoli.

Hän kuitenkin ymmärtää, että jotkut haluavat tai tarvitsevat uudemman puhelinmallin. Silloin oman luurinsa voi myydä Fonumille – ja ehkö harkita sieltä käytetyn puhelimen ostamista.


Minä olen päättänyt, että ostan vastedes vain käytettyjä puhelimia. Etenkin lapselle ei mielestäni todellakaan kannata ostaa uutta puhelinta.

Fonumin tehtaalla korjataan puhelimia.

Fonumin tehtaalla korjataan puhelimia.

Puhelimen akkua vaihdetaan uuteen.

Puhelimen akkua vaihdetaan uuteen.

52 kohdan tarkastuslista ja puhelin on valmis

Mutta mitä sille käytetylle puhelimelle tapahtuu silloin, kun sen lähettää Fonumille? Miten pidetään huolta, että sen ihan oikeasti voi myydä eteenpäin käyttöön?

Pääsin Idan kanssa seuraamaan käytetyn puhelimen matkaa Kallioon Kaarlenkadulle, jossa toimii Fonumin puhelinhuolto.

Jos ihminen postittaa myytävän puhelimensa Fonumille, hän kannattaa tehdä etukäteen netissä arvio siitä, missä kunnossa puhelin on. 

Arvio kannattaa tehdä rehellisesti, sillä sitten saa mahdollisimman tarkan hinnan siitä, paljonko masandeerosta vanhasta luuristaan voi saada. Laskuriin syötetään esimerkiksi muistin koko, käynnistyykö puhelin, millainen näytön väritys on, onko puhelimessa naarmuja tai onko runko vääntynyt.

Kun luuri saapuu keskushuoltoon, sen ulkomuoto arvioidaan. Sitten puhelin kiinnitetään laitteeseen, joka käy automaattisesti läpi 52 kohdan tarkastusprosessin: kaiutin, mikrofoni, kamera, akun kunto, kosketus ja niin edelleen – kaikki olennainen.

Näin, kun puhelin veti tämän proseduurin läpi. Siihen meni muutama minuutti. Kone myös poistaa puhelimesta aivan kaiken entisen omistajan sinne tallentamaan datan.

Lopuksi testikone syöttää lapun, jossa kerrotaan, missä kunnossa puhelin on. 

Mikäli joitain asioita, kuten akku, mikki tai näyttö, pitää vaihtaa, niin ne vaihdetaan. Fonumilla oli hyllymetreittäin eri puhelinmallien varaosia siistissä järjestyksessä. Oli hauska nähdä yksittäinen mikrofoni ja huomata, miten pieni osa sekin on!

Jos puhelin on siinä kunnossa, jossa asiakas on sanonut, hän saa rahat tilille muutamassa päivässä.

Mikäli taas kunto on huonompi, niin Fonumin asiantuntija soittaa asiakkaalle ja kysyy, kelpaako hinta. Jos kelpaa, rahat tulevat tilille parissa päivässä, jos taas ei, puhelin lähetetään takaisin.

Kymmeniä käytettyjä puhelimia.

Kymmeniä käytettyjä puhelimia.

Ikivanha Nokian puhelin

Ikivanha Nokian puhelin

Uusi, erinomainen, hyvä, kohtalainen

Lopuksi käytetty myytävä puhelin saa kuntoluokituksen: uudenveroinen, erinomainen, hyvä tai kohtalainen. Tällä määrittyy hinta, jonka puhelin saa verkkokaupassa.

Kävin katselemassa keskusvarastossa eri kuntoluokituksen puhelimia, minun silmääni ne kaikki näyttivät käytännössä uudenveroisilta, kohtalaisissa oli ehkä jotain pientä naarmua pinnassa tai kulumaa näytössä. Voi olla, että itse sniiduilen ensi kerralla, kun ostan puhelimen, ja valitsen hyvän tai kohtalaisen.

Puhelimissa on 14 vuorokauden vaihto- ja palautusoikeus. Takuuta niillä on vuosi. Jos siis kokee, että vaikkapa akku ei toimikaan niin hyvin kuin oli olettanut, niin takuu ratkoo ongelman.

Fonumin etuna on selvästi se, että se ostaa ja myy kaikenlaisia puhelimia, ei pelkkää Apple-perhettä.

Julia katsoo eteenpäin.

Julia katsoo eteenpäin.

Ja vaikkei puhelimesta saisi rahaa, se kannattaa silti laittaa kiertoon!

Entä sellaiset puhelimet, joita ei saa enää käyttöön? Niiden osat kierrätetään uuteen käyttöön, joten kuten olen sanonut (ehkä kyllästymiseen saakka): toimittakaa myös vanhat luurit luuppiin.


Previous
Previous

Uusi blogi on auki

Next
Next

Käytetyn puhelimen matka alkaa, miten varmistaa tietoturva?