Jos vähän renttuillaan

Nyt on se aika viikosta ja päivästä, kun voi kuunnella Vesalan uutta sinkkua ja kokea orastavaa riemua siitä, että minä tyttö lähden ihan kohta after workeille Raisan, Mirjan ja Mariannan kanssa ja se on viiiiiiiiiiikonloppu täällä taaaaaaas!

Aivotoiminta ei riitä enää mihinkään järkevään. To do -listalla olisi kaikenmoista moskaa, mutta en minä kyllä nyt, ei ei ei.

Mua huvitti, kun mulla oli tiistaina ihana Euphoria-henkinen meikki (pyysin Yleltä kun olin siellä puhumassa korkojen noususta Aamuteleviissorissa). Sitten yritin ottaa itsestäni ihanaa kuvaa punaisine luomineni. Kattelin miljoonaa kuvaa puhelimesta ja olin vieressä istuvalle Raisalle vaan että:

“Ei perkele. Mä näytän porsaalta näissä jokaisessa.”

Raisa nauroi, miten tommosta vanhaa eltaantunutta ulkonäkönsä haukkumista hän ei ole sitten yläasteen jälkeen kuullut. Ja onneksi semmosta ei enää juuri kuule. Mutta joskus, ihan vain nostalgian vuoksi, haluaisin sanoa ääneen jotain todella epäsopivaa ja paskoja rakenteita tukevaa shaissea.

Ylipäänsä viime aikoina on tehnyt mieli jotenkin juntteilla ja olla täysin tökerö ja epäkunnollinen, ei sillee normeja rikkovalla hipsterityylillä, vaan oikein semmosella laitan instaan kuvan verisestä pihvistä ihan jyrkikataisina / nauran ilkeästi ja räkäisesti jonkun ihmisen mokailulle / vedän askin röökiä leikkipuistossa / ajelen pillurallia jossain pikkukylällä / varastan jotain / katson youtube-videota aivan täysillä ratikassa -meiningillä.

On omituinen mieliteko herättää pahennusta.

(Ja sitten jos oikeasti herättäisi sitä pahennusta ja joku peräti paheksuisi, niin olisi luultavasti aivan rikki ja haviseva haavanlehti ja murentuva keksi eikä pystyisi syömään itse keittämäänsä soppaa alkuunkaan.)

Mutta sitten on kyllä sillä lailla moni juttu muuttunut maailmassa ja omassa päässä, että ei tee edes missään nostalgiamielessä nauraa jollekin rasistisille tai ableismiin perustuville vitseille, jotka 15-vuotiaana oli aidosti huvittavia. Nykyään ne ei vaan naurata.

Tuleekohan nämä mun mielihalut siitä, että 31 viikkoa raskaana ovat pakottaneet mut elämään aika kontrolloitua elämää? Elikkäs ei ole voinut juoda sitä alkoholiölperiä niillä after workeilla?

Tai siis eihän raskaus ole se syy vaan tää helvetin kortsu, joka vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja pakottaa ihmisen elämään kunnollista, hiljaista ja kontrolloitua elämää. Ei ole ollut mitään aftereita! Eikä mitään juhlia, rällästystä tai vähääkään epäsopivuutta tai kunniattomuutta.

Tai mistä minä tiedän, ehkä olen vain turmeltunut!

Mutta välillä tekee mieli vaan huudella:

Ei se vielä retkuksi tee jos vähän renttuillaan. Joka muuta väittää sille sanon: Terve vaan! Ja lähden juhlimaan!

Tai sitten se on tuo keväinen auringonpaiste tai perjantai-iltapäivä tai mitä vain. Mutta nyt tekee kyllä mieli renttuilla, sille ei voi mitään.

Previous
Previous

Lahja joka ei ole lahja

Next
Next

Kun kuitit katoavat