5 syytä lähteä pokémonjahtiin
Palasin juuri pokémonjahdista Turun jokirannasta. Saatiin Alpun ja ystäväni Katarinan kanssa kymmeniä pokémoneja napattua, ja nousin jo kunniakkaalle levelille viisi! (Kata on levelillä yhdeksän.) Tämä tarkoittaa sitä, että mun pokémonit pääsevät vihdoin pokésaleille ottelemaan muita pokémoneja vastaan.
Lopuksi piti mennä nostamaan malja kesälle ja onnistuneelle pokéjahdille Barkerinpuistoon.
Kirjoitin myös Apu-lehteen juttua pokémoneista ja haastattelin turkulaisia pelaajia, aina 14-vuotiaista pojista 42-vuotiaaseen perheenäitiin. Teatterisillan kupeeseen ja Tuomiokirkkopuistoon oli laitettu monia lureja, mikä tarkoitti myös kymmenien pelaajien kokoontumisajoja. Mun suosikkini oli jäbä, joka oli pukeutunut Pikachuksi. Hänellä oli menossa pokémonpolttarit, ja häntä sai heitellä rantapallolla (eli ottaa Pikachun kiinni). Tämä sympaattinen miekkonen kertoi myös, ettei häntä haittaisi, vaikka joku ensi lauantain häävieraista nappaisi häiden aikana pokémoneja, jos hyviä sattuu heilumaan nurkille.
Näiden syiden takia Pokémon Gohun koukuttuu niin helposti.
Yhteisöön kuuluminen
On niitä ihmisiä, joita ärsyttää joukkuhyseria ja niille tulee vastareaktio, kun jotain hypetetään kamalasti. Mä olen yleensä juuri sellainen kyyninen mulkvisti. Sitten on niitä, jotka innostuvat tällaisista massailmiöistä. Tällä kertaa annoin kuitenkin virran viedä mukanaan ja liityin pokémonkouluttajien tyylikkääseen jengiin. (Joka totta puhuakseni muistuttaa jo jonkinlaista uskonlahkoa, niin fanaattisesti Pokémon Gohun suhtaudutaan.)
Katarinan sanoin: Pokémon Go on tehnyt saman mobiilipelaamiselle, mitä Tinder on tehnyt nettideittailulle. Pelaaminen on täysin salonkikelpoista. Se sallittua, jopa suotavaa! Tuntuu, että pokémonkouluttajat katsovat toisiaan aina hymyillen, kuin yhteiseen salaseuraan kuuluen. On täysin normaalia alkaa kysellä tuntemattomalta kadunmieheltä, että ei sunkka tääl mittää Rhyhornia ol näkyny. Jutustelua voi jatkaa jopa niiden kanssa, jotka eivät pelaa, sillä kaikilla on mahdollista taivastella yhdessä, että tämmöstäkin on! Ja kuten olen sanonut, satunnaisten ihmisten kanssa jutun iskeminen on aina mahtavaa.
Vau-teknologia
Onhan tuon lisätyn todellisuuden käyttäminen siistiä. Ensimmäisen kerran, kun näki Squirtlen heilumassa meidän mökkipolulla, tuli ihan semmonen että tämmöstäkin hienoa minun vanhat silmäni vielä näkevätkään!
Uusien paikkojen näkeminen
Pokémon Go on tehty Google Mapsin karttasovellusalustalle, eli pelissä näkyy reaaliajassa, missä pelaaja liikkuu. Pokémonhahmojen lisäksi etsitään myös pokéstoppeja, jotka voivat olla vaikkapa hienoja rakennuksia tai maamerkkejä luonnossa. Tämän ansiosta mun on tullut opeteltua turkulaisten patsaiden nimiä, hahmotettua kaupunkia uudella tavalla ja tietenkin käveltyä paljon, jotta pokémonien munat kuoriutuisivat. Musta tuntuu, että Pokémon Go on erityisesti suunnattu tällaisille mun kaltaisille lattemamoille, jotka käyskentelevät päivät pitkät vaunuineen päivineen ympäriinsä toimettomina elellen veronmaksajien rahoilla.
Monet ovat jopa sanoneet, että Pokémon Go on paljon parempi lääke masennukselle tai ahdistuneisuudelle kuin mikään, mitä lääkäri on aiemmin ehdottanut. Peli pakottaa lähtemään ulos ovesta ihmisten ilmoille.
Nostalgia
Mun pikkuveli Otto sanoi, että tuntuu erityisen mukavalta, kun on joskus silloin 8-vuotiaana opetellut hirveän määrän turhaa tietoa (esimerkiksi että Charmander kehittyy Charmeleoniksi ja siitä Charizardiksi) ja nyt se tieto on jälleen arvokasta kulttuurista pääomaa, jolla voi lesoilla!
Kaman kerääminen
On aivan fanttastista kerätä pocket monstereita, munia, pisteitä, esineitä, mitä tahansa! Uusien asioiden saaminen tuntuu niin ihanalta! Vetoaa syvälle tällaisen länsimaisen naikkosen sielun sopukoihin. Lisää kamaa, enemmän tavaraa, tähtipöly sokaisee silmäni aaaaaahhhhhh!!!!
Vielä kun sen Pikachun saisi! (On mun kesän to do -listalla.)