Äitiyden vaietut tunteet: viha

Tästä aiheesta ei paljon puhuta, sillä kaiketi ihmiset häpeävät tunteitaan ja vahvoja reaktioitaan. Olen kuitenkin varma, etten ole yksin asian kanssa, ja siksi haluan kertoa omista kokemuksistani. Ehkäpä joku saa tästä vertaistukea. Apua tuskin aiheeseen on tarjolla, niin edistyksellinen meidän yhteiskuntamme ei vielä ole. Nimittäin.

Mä VIHAAN VIHAAN VIHAAN lasten hanskoja ja pipoja. Ne on vihoviimeisintä saastaa. Lasten hanskat ovat kuin joku irvokas testi, jolla katsotaan, oletko tarpeeksi kyspä ja järjestäytynyt ihminen vanhemmaksi. Mä en selvästikään ole.

Ensinnäkin. Lasten hanskat ja pipot ovat aina hukassa. Joka jumalan kerta, kun lähdetään ulos. Jos on rukoiltu tarpeeksi ja suoritettu muita pyhiä riittejä, ne saattavat löytyä, mutta katoavat viimeistään siinä kohdassa, kun lasta on kuljetettu vaunuissa noin kymmenen metriä eteenpäin. Sitä luulisi, että kun palaisi Hannu ja Kerttu -tyyliin takaisin samaa (kymmenen metrin) reittiä, kadonnut hanska löytyisi. Ei se löydy. Se on teleporttautunut toiseen todellisuuteen. 

Maailmassa on varmasti jossain surullinen paikka, lasten hanskojen ja pipojen hautuumaa, jossa yksittäiset hanskat maatuvat kaivaten pariaan isoissa vuorissa vieri vieren, täyttämättä tarkoitustaan. Siinä näkee niin paljon elämätöntä elämää.

Toisekseen, miten lapsen hanskan saisi laitettua järkevästi lapsen käteen tai peräti pysmään siinä? Nämä on niitä hetkiä, jolloin punnitsee, että onko peukalolla oikeasti näin iso merkitys ihmiselle, että sen kannattaa olla olemassa. Pipokin revitään päästä kuin se olisi joku orjantappurakruunu, joka on yritetty upottaa lapsosen miltei kaljuun kalloon. 

Kolmanneksi: Milloin lapsi tarvitsee hanskat? Milloin hällä on liian kylmä, milloin liian kuuma? Se haluaa aina olla hiekkalaatikolla ilman hanskoja, kuinka pitkään taistelen? 

Jos saisin jotenkin geenimanipuloida ihmiskuntaa, niin tekisin lajistamme sellaisen, että lapsuudessaan ihmisellä olisi käsissään ja päässään niin pasku karvapeite, ettei pipoja ja hanskoja tarvittaisi.

Lasten hanskat ovat aiheuttaneet mussa aivan järjettömän määrän stressiä ja ahdistusta. Nyt kun oikein mietin asiaa, niin se tuntuu täysin sairaalta. Paitsi että koen syviä vihan tunteita hanskoja kohtaan, tunneskaalaan kuuluu myös itseinho, alemmuuden tunteet, itsesyytökset ja riittämättömyys.

Valitin tätä mun naurettavaa stressaamista Mirjalle: "Siis mikä tässä on pahinta, mitä voi käydä? Että lapsella on hetken kylmä?"

Tähän Mirja vastasi: "Pahempaa: Muut ihmiset ajattelee, että sun lapsella on hetken kylmä."

Jep. Naulan kantaan.

Sanokaa, etten ole yksin tämän asian kanssa! Voitte tunnustautua hanskojen vihaajiksi täysin anonyymistikin!

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa