Äitiysloman 10 käskyä

alppu seisoo7.jpg

alppu seisoo6.jpg

Huomenna mulla alkaa työt. Sairasta. Tämä äitiysloma ihan oikeasti loppuu. Täysin käsittämätöntä. Ajattelin jorista tästä kuluneesta vuodesta pateettisesti vielä myöhemmin, mutta nyt tarjoan teille syvällä rintaäänellä muodostetut Äitiysloman 10 käskyä. Nämä kertoisin vuoden takaiselle itselleni.

1. Päiväunet pienen kainalossa, vielä yhdet kahvit kaupungilla tai vielä yksi jakso Netflix-sarjaa silloin kun vauva nukkuu ei ole koskaan hukkaan heitettyä aikaa. Tai no, oikeastaan mikään ei ole äitiyslomalla hukkaan heitettyä aikaa. Ei myöskään tylsät päivät. Siksi äitiysloma onkin niin siistiä!

2. Pienen vauvan päiväunille heijaaminen on itselleen kivempaa silloin, kun tanssii ja laulaa esimerkiksi Olavi Uusivirtaa samalla. Kääri vauva peiton sisään ja anna mennä. Mä kuuntelin viime kevään tätä Vauvan kanssa bailu -listaani. Suosittelen tekemään oman listan.

3. On tärkeää, että läheisimmät äitikaverit ovat sillä lailla rentoja, että he tukevat eivätkä tuomitse. Tämä määrittää tosi paljon sitä fiilistä, miltä oma äitiys lähtee tuntumaan. Etenkin sellaiset, joiden lapset ovat hieman isompia ja joilta voi kysyä neuvoja (koska et halua tiukkisneuvoja!). Mulle oli elintärkeää, että mun mentoriäidit Mirja ja Raisa olivat sellaisia "kaikki on jees ja ei nyt hätäillä" -muijia. (Täällä lisää kuvailua siitä, millaisia ovat hyvät äitimentorit.)

4. Perusta kivojen äitien kanssa FB-chatti, jonne voit valittaa nukkumattomuutesi ja hypettää Skamin Nooran huulipunaa. Muilta äideiltä saa tukea facessa vaikka keskellä yötä, sillä on todennäköistä, että joku muukin valvoo.

5. Jos ahdistaa, niin siivoa. Kaikki aina sanoo, että vauvan kanssa pitää tottua sotkuun. Tottahan se on, mutta jos on tällainen kuin minä, niin välillä on pakko puunata kämppä puhtaaksi, niin stressi helpottaa.

alppu seisoo8.jpg

alppu seisoo5.jpg

6. Älä suutu puolisolle koskaan pelkän periaatteen vuoksi, mikäli et oikeasti ole asiasta kiukkuinen. (Esimerkiksi jos olisi sinun vuoro päästä joogaan, mutta hän ei ehdi ajoissa töistä, ja oikeastaan sinun ei tee edes mieli joogata.) Mutta jos suututtaa, niin ei se niin vaarallista ole vähän tapella. Kuten tässä postauksessa tuon ilmi.

7. Käytä rahaa enemmän palveluihin kuin tavaraan. Et välttämättä tarvitse imetyskorua. Et todellakaan tarvitse vaipparoskiksta. Mutta hyvän lounaan kyllä tarvitset! (Perustelen ulkona syödyt lounaat jo ihan sillä, että ravintolassa tulee syötyä kalaa ja salaattia, joita harvemmin kotona teen.) Ai niin, Mirjalta opittu bonussääntö: Aina jos lounaslistalla on lohta, syö lohta.

8. Jos parikuinen vauva ei suostu olemaan vatsallaan ja sinä tunnet huonoa omaatuntoa siitä, että sen pitäisi "treenata" niin laita sen kainaloiden alle pyyhe! (Muita tämänkaltaisia pikkuvauvaoivalluksia tässä postauksessa.) Todellisuudessahan tämä on täysin absurdi stressinaihe, mutta silloin kun se bebbeli möllöttelee vain ja ainoastaan selällään ja alat pelätä, että se menee sähkökäyttöisessä sängyssä selällään maaten vielä ensimmäiseen työpaikkaansakin, tunne on todellinen.

9. Vauvojen kehittymisen vertaileminen on yhtä hedelmällistä kuin muurahaisten vertaileminen. Eli se ei ole hedelmällistä. Vauvasta voi tulla maratoonari, vaikka se oppisi kävelemään puolitoistavuotiaana. Siitä voi tulla myös täysi taukki, vaikka se puhuisi lauseita jo puolitoistavuotiaana.

10. Ei äitiyslomalla oikeasti mitään käskyjä tai sääntöjä ole! Tee mitä tykkäät, missä tykkäät ja miten tykkäät. Pus! <3

 

 

Lue myös:

Äitiysloman to do -lista

 

 

Previous
Previous

Vauva James Bondin jalanjäljillä

Next
Next

Kiusallisuus äänimerkin jälkeen