Äitiyslomapäivän rutiini on muodostunut
Syyslomaviikko tarkoittaa sitä, että syksy on puolivälissä. Tilanne on kuin yö ja päivä verrattuna viime syksyyn, jolloin olin raskaana ja huonovointinen, töitä oli aivan jäätävä määrä ja tuntui siltä, että olen aivan henkihievereissä (lol, jouduin googlaamaan onko se henkihieverissä vai -hievereissä, mikä on hiever?!). Silloin ajattelin, että jos jotenkin selviän jouluun, selviän mistä vain ja palkinto odottaa.No se odotti! Tämä syksy on ollut häkellyttävän auvoisa, äitiyslomalla nämä viikot ovat niin letkeitä. En odota erityisesti ajan kulumista tai mitään tiettyä etappia lähitulevaisuudessa, kun tällä hetkellä oma arki on niin mukavaa.Olen näin 32 vuoden elämänkokemuksella todennut, että erilaiset vaiheet vuorottelevat. Nyt on ihana vaihe, joten on syytä olla iloinen (ja tuntea empatiaa heitä kohtaan, joilla taas on huonompi vaihe – odotan toki megaempatioita itselleni sitten, kun itken taas Kaisa-kirjaston vessassa kurjaa elämääni, kuten viime syksynä tein).
Alppu ja Eino retkellä kohti Vallisaarta erään elokuisen päiväkotipäivän jälkeen.Viime äikkärillä minulle muodostui tietynlaiset rutiinit viikonpäiville, tiistaina oli vauvakerhoa ja keskiviikkona muskaria. Se toi turvaa sillä lailla, että joka päivä tiesi näkevänsä ihmisiä. (Ihmisellä en tarkoita vauvaa, tuota omituista otusta.)Tällä kertaa minulla ei ole mitään päivärutiineja, koska tekemistä tuntuu olevan niin paljon muutenkin. (Lukuun ottamatta keskiviikon pilates-tuntia.) Päivissä on kuitenkin tietynlainen rakenne, ja se menee näin:Vauva herää kuuden–seitsemän välillä iloisena ölisemään. Jos Tiki on hereillä, vien vauvan hänelle ja jatkan omia uniani vähän vajaa kasiin saakka. (Tiki nukkuu tällä hetkellä Alpun huoneessa, ja Alppu taas nukkuu minun ja Didin kanssa meidän parisängyssä. Tähän on vain päädytty ja ehkä jossain vaiheessa päädytään johonkin muuhun ratkaisuun.) Sitten Tiki tuo Didin takaisin, ja köllöttelemme sängyssä jonkun aikaa, minä unisena ja Didi täysin pirteänä.Kun Alppu herää kasin maissa, Tiki lähtee töihin ja me syömme aamupalaa. Didi pötköttää sitterissään, minä luen lehteä ja Alppu kommentoi uutisia (eli osoittelee lehdestä kuvia ja kysyy, miksi tuossa on ruohonleikkurin kuva ja miksi sitä pitää mainostaa). Sitten Alppunen saa leikkiä hetken, Didi nukkuu päivän ensimmäiset lyhyet päikkärinsä ja minä valmistelen meidät ulos lähtöön. Joskus lähtö menee smoothisti, joskus se on mielisairas carnage, jota en soisi kenenkään todistavan (vähiten itseni).Olen oppinut kahden lapsen kanssa ulos lähtemisessä koko ajan paremmaksi, mutta aina ei pedanteinkaan ennakoiminen auta. (Jos totta puhutaan, niin en minä edelleenkään jaksa ennakoida aina, joskus on niin mukava juoda aamukahvia viime tippaan.)
Kirsikan kanssa Vallilan siirtolapuutarhassa kombucha-kädessä – high life!Yhdeksän ja kymmenen välillä droppaan Alpun päiväkotiin, minkä jälkeen vapauden tuulet tuivertelevat kasvoillani. Koko maailma on avoin minun lorvailulleni! Tähän hetkeen sijoittuvat myös Diddelssonin toiset päiväunet, jotka ovat yleensä pitkät. Saatan kuunnella äänikirjaa ja käpystellä yksin (Lily Allenin elämäkerta on ollut erinomaista aamupäiväkuunneltavaa, kuten myös Bränn alla mina brev – molemmat Bookbeatissa). Joskus menen istumaan vähäksi aikaa Vallilan Rootsiin ja yritän kirjoittaa puolikkaan blogipostauksen. Joskus taas käpystän Torkkelinmäen yli keskustaan.Yhdentoista–kahdentoista maissa on yleensä lounastreffit sovittuna.Olen äikkärillä tutustunut esimerkiksi Kirsikkaan ja Vivianiin, koska meillä on niin lähekkäin syntyneet vavvelit. En nyt halua lesoilla hyvällä seurallani, mutta nuo mujerit ovat aivan järjettömän hauskoja. Olen nauranut niin paljon noiden kahden suorasanaisen ihmisen jutuille. Jos koskaan tutustutte kumpaankaan, niin kyselkää Vivianilta hänen isänsä elämänohjeita ja Kirsikalta taas hänen äitinsä edesottamuksista. Aina kun muistelen näitä, niin minua alkaa nauruttaa.(Ja jos haluatte osanne heidän hauskuudestaan, niin kuunnelkaa Hei Baby -podcastia, etenkin synnytysjaksot ovat aivan eeppiset, pillupanta – never forget. Myös Kirsikan ja Ennin Tuplakääk on täydellistä kamaa, aivan täydellistä.)
On myös paljon vanhoja kivoja ystäviä, keillä sattuu olemaan nyt vauva, kuten kirjailijakollegani Anniina, vanhoja A-lehtiläisiä kuten Laura ja Maija, opiskelukavereita kuten Anne, viime äitiyslomalta kavereiksi jääneet Piia ja Johanna sekä sijoituslukupiiriläinen Anna. Eli siis paljon kivaa seuraa.Tämän lisäksi olen aloittelemassa yhtä uutta kirjaprojektia (jonka deadline on vasta reilun vuoden päästä, eli todellakin vasta aloittelemassa), minkä tiimoilta olen käynyt jonkun verran kiinnostavien tyyppien kanssa lounaalla.Joskus, jos on sateista tai olen väsynyt, koomaan kotona koko päivän. Silloin olen saattanut kutsua Raisan tai Sofian meille lounaalle.
Alppu ja Eino nauttivat kulttuurista.Lounas on siis yksi päivän kohokohdista. Tämän jälkeen saatan vielä käydä jossain näyttelyssä (ai että nyt on paljon hyviä, pitää laittaa joku suosituslista teille!) tai vähän vielä reippailemassa (hehe, olen ottanut tavoitteeksi kävellä 10 000 askelta joka päivä). Joka välissä on tietenkin ihanaa keskittyä olennaiseen, eli Didin pusutteluun ja halailuun.Noin kolmen maissa haen yleensä Alppusen päiväkodista. Normaali ihminen kävelisi matkan päiväkodilta kotiin noin 2 minuutissa, mutta nyt kun ei ole kiire, olen antanut Alpun määrätä tahdin. Ja se tahti on todella, todella hidas. On seikkailtava jokaisen kiven päältä, parkourailtava aitoja pitkin ja sitten se auto, mikä Alpulla sattuu olemaan kädessä (Pilman misae = Finn Mcmissile, Mouki = Smokey, Räntseko koo = Francesco Bernoulli tai vanha kunnon Samala Se Kuin) ajelee niin ikään erinäisiä reittejä kotiin.Tämä on ihan hauska 15–20 minuuttinen päivästä, ja mielestäni Laura kirjoitti tosi kivasti: Kun jaksaa vartin keskittyä lapseen silloin, kun sen hakee päiväkodista, hommat luistaa huomattavasti paremmin kuin jos ryntää tekemään ruokaa kiireellä. Aina tämä vartti ei tietenkään onnistu, mutta riittävän usein.Kotona sitten teen ruoan (tosin usein Tiki on tehnyt valmiiksi ison satsin vaikka lasagnea tai makaronilaatikkoa, jota vain sitten lämmitän), minkä jälkeen meillä on ollut tapana lähteä vielä puistoon tai vaikka uimahalliin. Keskiviikkosiin käymme Paavalin kirkolla syömässä euron vegaanikeiton (maailman parasta palvelua kirkolta!) ja torstaisin meillä on saunavuoro.Perjantaisin Alppu onkin kotona, jolloin olen pyrkinyt sopimaan tapaamisen jonkun sellaisen tyypin kanssa, jolla on myös saman ikäinen lapsi perjantaisin himassa – heitäkin on ilahduttavan paljon.Blogia kirjoittelen yleensä iltaisin ysin jälkeen, kun molemmat lapset ovat menneet nukkumaan. Välillä nukahdan jo ysiltä, välillä haluan katsoa jotain sarjaa Tikin kanssa, joten siksi en ehdi enää yhtä usein postailla tänne – vaikka horinaa kyllä riittäisi.
Tällaiseksi arki on tähän mennessä muodostunut, ja olen nauttinut siitä valtavasti. Tuntuu, että tästä tulee koko ajan vain kivempaa, kun pian pari tosi kivaa tyyppiä saavat myös vauvelin, esimerkiksi eräskin Raisa.<3