Arkinen ja vähän juhlava uudenvuodenaatto
Uudenvuodenaatto alkoi viestillä ystävältäni: "Olen noroviruksessa." Tämä tarkoitti sitä, että illan juhlat oli peruttu (ja ennen kaikkea sitä, että ystäväpoloiseni joululoma huipentui vuorokauteen helvetistä – kaikki empatiani hänelle!).
Tiki sanoi mun mielestä tosi hyvin: "Julia, nyt tehdään heti molemmille selväksi, että uusivuosi ei oikeastaan merkitse meille kummallekaan yhtään mitään. Sillä ei siis ole mitään väliä, mitä me päädytään tänään tekemään. Ei oteta mistään paineita."
Kuten mun Insta Storyn seuraajat tietävät, olen humpuutellut joulukuussa kerran jos toisenkin. Kuten olen sanonut, musta on kiva viettää lapsen kanssa tällaisia vuosittaisia juhlia ja muodostaa perheen oma perinne niihin. Niinpä päätettiin, että ollaan joka tapauksessa kolmistaan ilta, katsotaan, liittyykö joku muu seuraamme.
Ja näillä mentiin. Kävin päivällä Fazerin kahvilassa Raisan ja Antin kanssa, minkä jälkeen tehtiin klassikoksi muodostunut uudenvuodenkävely. Sitten meidän naapurimme (ja Alpun kummit) kysyivät, lähdetäänkö katsomaan lasten ilotulitusta illalla. Superhyvä idea! Sovittiin, että mennään sen jälkeen meille syömään hodareita ja perunasalaattia.
Meillä on muodostunut tosi kiva neljän hengen porukka Tikin, Marian ja Laurin kanssa. Ollaan vietetty sekä juhannusta, vappua että uuttavuotta yhdessä. Nyt meidän nelikosta on tullut kuusikko, kun mukaan ovat astuneet Alppu ja Eikku.
Lauri keksi, että ei rynnitä Kansalaistorille, vaan mennään Hakaniemen kautta Pitkänsillan rantaan katsomaan ilotulitteita. Se oli nerokasta: vältyttiin kaikelta ruuhkalta, mutta nähtiin upeat ilotulitukset. Alppu toisteli vakavana: "Oho! Oho!" kun paukut vain räiskyivät.
Maria ja Lauri toivat myös eeppisen kuivakakun tullessaan, ja illasta tuli tosi rento. Eikku halusi koisaamaan jo ysiltä, ja minäkin menin siitä nukuttamaan Alppusta. Tiki käväisi kavereidensa juhlissa "sillä ehdolla että olet täällä takaisin kello 12".
Tavallisesti Tiki nukuttaa Alpun, ja mä en meinannut millään saada sitä nukahtamaan. Vähän jo uhriuduin omassa mielessäni siitä, että "minä se vain täällä yksin nukutan lasta, kun muut juhlivat". Meinasin ihan vain kostoksi nukahtaa.
Kymmentä vaille kaksitoista ovi kävi, ja mä olin unen partaalla. Sain kuitenkin kammettuani itseni ylös ja heitettyä untuvatakin yöpaidan päälle. Kello kaksitoista seistiin Tikin kanssa meidän parvekkeella, juotiin väljähtänyttä skumppaa pullon suusta ja kuultiin, kun Hermannissa paukku joka puolella ja ihmiset hurrasivat.
Se oli mukavan arkista ja samalla kivan juhlavaa. Sain olla vuodenvaihteen juuri siinä seurassa, jota kaipasinkin.
Välittömästi tämän jälkeen menin nukkumaan, ja Tiki ryhtyi katsomaan Metsoloita. Sillä on ollut joku sairas fiksaatio joululomalla Metsoloihin. Se puhuu niistä taukoamatta, lueskelee vanhoja artikkeleita niistä ja hyräilee niitä kolmea hikistä teemaa, jotka Metsoloissa soi. Se on yrittänyt aivopestä myös Alpun katsomaan Metsoloita, ja kuiskailee Alpun korvaan muun muassa: "Sulla on samanlainen lippis kuin Metsoloiden Erkillä."
Itsehän en ole koskaan katsonut yhtäkään jaksoa Metsoloita, mutta toisaalta, Tikin mukaan mä "kuulun eri sukupolveen kuin hän". Yeah right.
Ihanaa uutta vuotta 2018!
Kuvat: Osa Lauri Hovin, osa minun ottamia
Lue myös:
Saamme itse rakentaa lapsellemme perinteet
Vappuaaton perinne on muodostunut
Vuosi 2017 alkoi blineillä ja naisilla