En enää koputa puuta

Yksi kuluneen puolen vuoden teemoista elämässäni on ollut taikauskosta eroon opetteleminen.Kaikki alkoi siitä, kun ystäväni oli sanonut terapiassaan klassisen lauseen: "No, nyt kun sanon, että menee hyvin, niin sitten heti tapahtuu joku katastrofi." Tähän terapeutti oli vastannut lakonisesti, että ihmisen sanomisella ja katastrofin tapahtumisella ei ole syy–seuraussuhdetta. Yksi asia ei johda toiseen. (Hehe, tämä alkaa kuulostaa sellaiselta I have this friend -horinalta, mutta siis kyseessä oli sama terapeutti, joka on aiemminkin puhunut fiksusti.)Se, että hyvän onnensa ääneen sanominen ei oikeasti johda onnen kääntymiseen on täysin rationaalista ja itsestäänselvää, mutta silti se oli minulle oivallus.Otetaan esimerkki. Meidän vauva on ollut helppo ja nukkunut hyvin. Kun ihmiset ovat kysyneet, miten se nukkuu, niin aluksi teki mieli sanoa, että "hyvin, mutta noo, pian tämä onni varmasti kääntyy". Ikään kuin jos sanoisin, että menee kivasti, niin universumi kostaisi sen minulle. Että mitäs menit ylpeilemään hyvällä onnellasi, täältä tulee. Että koko elämä olisi yhtä Alanis Morisetten biisiä, jossa kohtalo on aina ironinen pikku mulkku, joka kyllä ottaa ihmiseltä luulot pois, jos semmoisia luuloja on.Toisaalta yksi syy siihen, miksi silloin aluksi teki mieli lisätä, että "kyllä se varmaan pian alkaa kekkuloimaan öisin", oli se, että halusin ehtiä sanomaan ennen kuin keskustelukumppani sanoi sen. Usein nimittäin vastauksena tulee, että kyllä meidänkin vauva tuon ikäisenä nukkui hyvin, mutta kahden kuukauden iässä oli sitten täysi helvetti irti.Jos asiaa ajattee, niin sehän on hirveän synkkä ja armoton maailmankuva, että jos on iloinen jostain ja kehtaa sanoa sen ääneen, niin se ilo viedään pois. Ja sehän on nimenomaan taikauskoa ajatella, että jos ei koputa puuta sanottuaan, että vauva on nukkunut tai olen ollut terve, niin tuuri huononee yhtäkkiä. Tietenkin jos ihminen on ensin kertonut hänen lapsensa uniongelmista, en vastaa siihen kertomalla silmät säihkyen oman lapseni unen lahjoista. Se olisi vain epäkohteliasta ja ajattelematonta.No, nukkumishommat eivät nyt ole mikään maailman isoin juttu, mutta joskus tämä taikausko saattaa karata käsistä.Uskon nimittäin, että suurella osalla ihmisistä on jonkinasteisia pakkoajatuksia, vaikkapa juuri vanhemmuuteen liittyen. Kun Alppu syntyi, minulla oli aivan hirveä pelko siitä, että jos on saanut näin ison onnen osakseen, se voidaan koska vain ottaa pois. Toisin sanoen pelkäsin pikkuvauva-aikana sitä, että jonain päivänä vauva ei enää herää. Samalla vähän ajattelin, että ei pidä olla nyt liian onnellinen tai liian kiintynyt vauvaan, kun mitä jos en saa pitää sitä. (Kiinnyin silti, vahingossa!)Nämä ovat synkkiä ajatuksia, enkä toivo niitä kenellekään. Järki sanoo, että vaikka olisi kuinka pelännyt ja sitten tapahtuisi jotain, niin ei siitä pelosta olisi ollut mitään hyötyä. Eli pelkäämisestä ylipäänsä ei ole hyötyä. (Paitsi sellaisesta terveestä pelosta, että ei vaikkapa anna lapsen lähteä pyöräilemään Hämeentielle itsekseen 3-vuotiaana.) Mutta pelkoa ei aina saa rationalisoitua pois, tunteita ei voi sillä lailla hallita.Nyt olen kuitenkin hyvin tietoisesti opetellut kaikenlaisesta "jos en discleimaa onneani, onneni kääntyy" -ajattelusta pois. En koputa enää puuta, kun sanon ettei Alpulta ole murtunut yhtään luuta tai kun kun iloitsen siitä, etten ole tänä vuonna kertaakaan jättänyt avaimia sisään. Didin vauva-aikana en ole pelännyt, että jotain pahaa tapahtuu. Suurin syy tähän lienee se, että minulla on elävä todiste siitä, että osaamme Tikin kanssa pitää lapsen hengissä. Minusta on tullut varmempi vanhempi, ja se on vain ihanaa.Mutta on siitäkin ollut hyötyä, etten ole ruokkinut synkkiä ajatuksia itsessäni.Ja ai niin. Nyt vauva on alkanut rettelöidä aina välillä öisin ja heräillä mielestäni liian aikaisin, eli joskus kuuden maissa. Ainakin välillä. Mutta en usko, että sillä on mitään tekemistä sen kanssa, että fiilistelin koko kesän sen erinomaista nukkumista. Tai ainahan on mahdollista, että tämä on nyt se universumin suuri kosto, ja minä olen uskomuksineni täysin väärässä. Sittenpähän olen.Lue myös:Kaikki ei ole minun syytäniOlin unohtanut sen pelonUhkakuvat valtaavat mielen