Intiimejä paljastuksia (eli näin lajittelen roskani)

I love muovi -kamppis jatkuu!Hulluutta, mutta jotenkin oman roskiksen kuvaaminen tuntuu omituisen intiimiltä! Tällaista settiä minä ja perheeni jätämme jälkeemme, eli tältä roskiksemme näyttivät pari viikkoa sitten perjantaiaamuna ennen siivoojan tuloa. Niin sairasta kuin se onkin, niin mun tekisi heti mieli puolustella, miten "tämä antaa nyt ihan väärän kuvan, sillä oikeasti ostamme myös paljon kauramaitoa tai jos ostamme tavan maitoa, niin yleensä se on luomua". Mutta niin vain tuossakin kuvassa on ihan tuollainen tavallinen maitopurkki kuivumassa, eli se niistä pyhistä ideaaleista.  Ja okei, tuo alempi lasinkeräyskuva saattaa näyttää siltä kuin meillä olisi vähän enemmänkin rymyjuhlia (tyhjäää viskipulloa ja sen sellaista näyttää olevan), mutta todellisuudessa intouduin heittämään meidän viinakaapista kaikki tyhjät putelit kerralla poijes.Miksi sitten esittelen teille roskiani? (No, miksi bloggaajat nyt ylipäänsä esittelevät julkisesti yhtään mitään, heheh.) Siksi, että olen huomannut lajittelun vaativan ennen kaikkea systeemin. Se mitä tapahtuu oman kodin ulkopuolella (eli mihin roskat sitten viedään) on oma juttunsa, mutta ihan vain jo se, että saa lajittelun toimimaan saumattomasti, vaatii ihan oikeasti vähän miettimistä ja vaivaa.Kuvaavaa on, että seurustelin opiskeluaikoina erään yleisesti ottaen hyvin tiedostavan ukkelin kanssa. Kerran huomasin, että hän ei lajittele peltipurkkejaan, vaikka pihalla oli metallinkeräys. Tyyppi heitteli tonnikalasäilykepurkit pokkana sekajätteeseen. Perusteluksi hän kertoi sen, ettei hänen yksiönsä roska-altaaseen mahdu metallinkeräystä. Voitte arvata, että tästä tuli hienoinen konflikti. (Ei sen takia, että minä olisin ruvennut ärsyttäväksi kantturaksi, vaan siksi että hän tunsi piikin lihassaan.) Jos olette katsoneet Ylen mainiota Aikuiset-sarjaa, niin minua huvitti, että siinä oli käytännössä kohtaus elävästä elämästäni, tosin niin, että päähenkilö kokee tunnontuskia siitä, ettei hän lajittele biojätettään.Mutta sorry vain Aikuiset-sarjan Oona ja exäni (joka aivan saletisti lajittelee kyllä nykyään metallinsa), minä olen sitä mieltä, että etenkin jos taloyhtiössä tai ihan vieressä on lajittelupisteet, niin sitten ihmisen pitää kyllä järjestää elämänsä niin, että asuntoon mahtuvat tarvittavat lajitteluastiat. Se on kansalaisvelvollisuus!Sen jälkeen kun meille tuli muovinkeräys jätekatokseen, järkkäsin meidän roskikset uuteen uskoon. Nyt kerron teille seikkaperäisesti systeemini:Tiskialtaan alla on neljä lokeroa:SekajäteMuoviBiojäteMetalliTämän lisäksi kerään kaikki muovipussit roskisten yllä olevalle tasolle (niitä käytän roskapusseina silloin, jos niitä kertyy - nykyään yritän kyllä vältellä kaupassa muovipussien ostamista, kun kangaskasseja on kertynyt niin paljon ja roskapusseina on tuollaisia huomattavasti vähemmän muovia sisältäviä ohuita pusseja). Roskiksen ylätasolle kertyy myös harvakseltaan tulevia"vie nämä pois kun ehdit" -kamoja, kuten tyhjiä paristoja ja lamppuja.Toisessa vetolaatikossa taas on:LasiKartonkiJa sitten kerään vielä sanomalehdet ja paperin erilliseen juuttikassiin. Eli yhteensä seitsemän roska-astiaa. Niiden sykli on sellainen, että muovi, bio ja sekajäte viedään kerran viikossa, kartonki, lasi, paperi ja metalli joka toinen viikko.Silloin kun remontoimme keittiön, minulle oli ensisijaisen tärkeää, että tiskialtaassa on yksi iso allas ja yksi pieni, sillä pikkualtaaseen saa niin kätevästi huuhdellut maitopurkit kuivumaan. Nykyään huuhdomme (huom, kylmällä vedellä ja nopeasti!) myös muovit ja laitamme tuohon kuivumaan.Ylellä on muutama erinomainen täsmävideo muovin lajitteluun liittyen. Tässä on muutama, joista opin tärkeitä seikkoja, kuten: Miten puhtaaksi pakkaus pitää pestä? Mihin roskikseen leipäpussin sulkija kuuluu? Miksei muovia saa laittaa keräykseen sisäkkäin?10 helppoa vinkkiä muovin lajitteluunJa ah, miten ihanalta meidän roska-astiamme näyttävätkään sen jälkeen, kun kaikki on viety pois ja tiskiallas puunattu. Kun lajittelusysteemi toimii, oma kierrättäminen muuttuu helpoksi.Kuten lupasin, ensi viikon muovipostauksessa näytän teille, miten Home via Laura -blogin Laura ja Isyyspakkaus-blogin Tommi lajittelevat muovinsa ja muut jätteensä. Eli ryhdyn tubettamaan! (Koska tein aiheesta videon.)Kiitos kaikille viime postaukseen jätetyistä kommenteista ja kysymyksistä, niitä saa mieluusti laittaa myös tähän. Kokoan kysymyksistä sitten suuren Muovi Q & A:n, jossa haastattelen asiantuntijoita teidän lähettämillä kysymyksillä!Tämä saattaa kuulostaa perverssiltä utelulta, mutta olisi ihan super kiinnostavaa, jos kertoisitte, millä systeemillä teidän kotona lajitellaan roskat. Kaikkein hauskinta olisi nähdä kuvakommentteja roska-astioista! Lue myös:Rakastan muovia, vihaan muoviaJos kaipaat iloa maanantaihisi, niin suosittelen katsomaan tämän Ylen videon (nauroin ääneen):Syntynyt lajittelemaanPODCAST // FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

Previous
Previous

Äitiysloma on alkanut

Next
Next

Juhlija, vältä brexitingiä