Joululoma tunsin itseni hyväksi vanhemmaksi (vihdoin!)

YstävätHorina

7 Jan

Written By

Joululoma on ollut ihana. Joka aamu Alppu on herännyt ja kysynyt: "Minne tänään mennään?"

Ja joka aamu olen pystynyt vastaamaan jotain aika mukavaa, kuten: Uimahalliin Einon kanssa. Uuteen keskustakirjastoon tapaamaan Fatimaa ja Adelea. Junalla Turkuun Fridan ja Eilan kanssa. Pomppulinnamaahan Pihlan, Lillin ja Ruusun kanssa. Katsomaan valoshowta. Lounaalle. Talvipuutarhaan Mirjan synttäribrunssille. Einon luo. Parturiin Lulun luo. Pulkkailemaan. Isin kanssa elokuvateatteriin katsomaan Myyrää. Puistoon ja Mäkkärille Fridan ja Raisan kanssa. Emil tulee tänään meille. Lassin, Vilman ja Ellin luo leikkimään paloautolla.

Ja voitte kuvitella, miten uskomattomia omahyväisyyden hyrskäyksiä olen äitinä tuntenut viimeisen kahden viikon aikana. Olen tarjonnut kaikenlaista kulttuurista ja liikunnallista aktiviteettia, ja herra mun vereni, itse nauttinut kaikesta syvästi.

Puhuttiin uudenvuodenkävelyllä Raisan kanssa myös siitä, että nyt lapset alkavat olla sen ikäisiä, että on jo jotain järkeä tehdä asioita niiden ehdoilla ja niiden vuoksi. Kaikki kunnia vanhemmille, jotka roudaavat puolivuotiaansa vauvojen värileikkiin (eli siis minulle, koska minähän vein Alpun sellaiseen ja tunsin alemmuutta, kun lapseni teos näytti niin paskalta), mutta let's face it, vauvalle koko maailma on yksi iso vauvojen värileikki. Ei sellainen pötkäle ole niin kiinnostunut siitä, ottaako se osaa saatananpalvojien hautakivenkaatorituaaliin vai katseleeko se, kun Ti-ti Nalle lauleskelee omiaan.

Toista on nyt! Siinä saa jo ihan rahalleen vastuuta, kun käy Hoplopissa, uimahallissa polskuttelemassa tai Mutaveijareiden keikalla (Alpun lempibändi).

Vanhempana on niin palkitsevaa, kun lapsi oikeasti tajuaa, mitä tässä nyt tehdään ja mistä on kyse. Ja se nauttii kahvilassa käymisestä, pyytää erikseen, että mennään pullalle ja museoon ja jopa muistelee jälkikäteen, miltä tuntui liukua Pomppulinnamaan korkeaa liukumäkeä vauhdilla alas. (Ties vaikka sille syntyisi pysyvä muisto. Olisi ihanaa jos lapsen ensimmäiset pysyvät muistot liittyisivät pomppulinnamaahan eikä esimerkiksi siihen, kun huudan aamulla: "Mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän?")

Ainoa, mikä tässä joululomassa on ollut ryydyttävää ja pirullista ja mistä maksaisin aika paljon, että siitä pääsisi eroon: pukeminen. (Jos olisi esimerkiksi sellainen kauneuskirurgiapalvelu, jossa plastiikkakirurgi istuttaa lapselle turkin tämän ensimmäiseksi neljäksi elivuodeksi, kunnes turkki sitten tipahtaisi pois ja tämän jälkeen lasta alettaisiin pukea ulkovaatteisiin, voisin harkita tällaista palvelua.)

Jo itsessään pukeminen on täysin peräpeilistä, mutta yhdistettynä siihen, kun lapsi ei haluaisi lähteä hauskuuden pyörteistä ja saa aivan saatanallisia raivokohtauksia (saatanallisilla tarkoitan sitä, että jokainen lihas vispaa vimmatusti ja sekä nenästä että silmistä valuu nestettä, ääniefekti mukaan luettuna), niin se ei tunnu erityisen palkitsevalta. Niinä hetkinä tekee mieli ilmoittaa, että huomenna aamulla kun kysyt, että mihin tänäänmennään, niin vastaus on: SYVÄLLE MORDORIN LIESKOIHIN! NE SINÄ ANSAITSET TUTA, SENKIN KIITTÄMÄTÖN MULQISTI!!!!!!!!!!!!!

Mutta! Jos pelaa korttinsa oikein (niin kuin joskus pelaa), ja on itse hilannut verensokerinsa ylös ennen pukemishetkeä ja onnistuu hallitsemaan oman tulisen luontonsa tuon kyseisen kymmenen minuutin kaikki sielun ja ruumiin voimat vaativan operaation aikana, niin sitten vasta tunteekin omahyväisyyttä, kun ei flipannut täydellisesti lapselle.

Ikävä kyllä tämä ei aina onnistu.

Olen saanut mahdutettua kivoja juttuja lomalla myös itselleni, ja vain itselleni. Olen kysynyt itseltäni, Julia, mihin tänään mennään? Ja vastauksena on ollut: hierontaan, kahville yksin, Idan kanssa lounaalle, vesijuoksemaan Marian kanssa, boulderoimaan Katariinan kanssa, Kaisan ja Saaran juhliin, Liisan ja Kallen juhliin.

Ilman näitä hetkiä tämä loma ei olisi ollut ihan niin lomaa. Olen pikkuhiljaa alkanut luopua siitä kolmen vuoden takaisesta ajatuksesta, että joululoma tarkoittaa Lord of the Rings -maratonia, 17 romaanin lukemista ja estotonta löllymistä. Miltei 3-vuotiaan ukkelin kanssa se ei tarkoita sitä, ja se on ihan ok.

Tänään alkaa päiväkoti, mikä tarkoittaa vähemmän ulkovaatteiden pukemista, vähemmän hulluttelua lapsen kanssa ja näin ollen arjesta lähtee pois vaivaa mutta samalla myös hauskuutta.

On sellainen olo, että töihin paluu tuntuu kivalta, ja on sellainen olo, että meillä on ollut Alpun kanssa tosi hauskaa. On sellainen olo, että olen saanut levättyä ja hiottua elämäni prioriteettijärjestystä sellaiseen suuntaan, että tulen onnellisemmaksi. Hyvä olo!