Kirkko auttaa arkeani (suositus iltaruoalle!)

Olen aina ollut kirkon jäsen, ja tyytyväinen sellainen. Kirkossa tehdään älyttömän tärkeää työtä, ja tuntuu, että aina muutama spedeilijä julkisuudessa lokaa kirkon mainetta ja sitten kaikki hyvä ruohonjuuritason toiminta unohtuu.

Etenkin nykyinen kotiseurakuntani, Paavalin seurakunta, on aivan huippu. Voisi sanoa, että paras minkä jäsen olen koskaan ollut. Toisaalta on paha vertailla, koska riparin jälkeen en ole ollut megana kirkon toiminnassa mukana. Sen sijaan lapsen saatuani kirkko on tullut hyvinkin tutuksi.

Kävin nimittäin koko vauvavuoden aina tiistaisin ihanassa sylivauvakerhossa, joka oli yksi mun viikon kohokohdista: Sai mennä seurakuntasaliin juomaan kahvia, syömään keksejä, juttelemaan vanhemmuudesta humoristisella twistillä (oli siellä surullisiakin juttuja, kaikki luottamuksellisia) ja antamaan lapsen ryömiä villisti ympäriinsä muiden toukkien joukossa. Tutustuin siellä moniin tämän alueen äiteihin, mikä tekee elämästä edelleen helpompaa: On todennäköistä, että jos menen puistoon, löydän sieltä juttuseuraa itselleni. 

Mun uusin ihastuksen kohde on Paavalin seurakunnan järjestämät keskiviikkoiset iltaruuat. Maailman nerokkain keksintö! Yhdellä eurolla saa jumalaisen hyvää vegaanista keittoa, leipää ja kahvia päälle. Niin hyvää, että jopa Alppu vetää sitä koko lautasellisen. Kun bongasin tuon Facebookista alkukeväästä ajattelin, että pitää mennä. Sitten se jotenkin jäi, mutta pari viikkoa sitten vihdoin intouduin.

Jäin täysin koukkuun. Seuraavaksi kerraksi rekrytoin jo Raisan sekä meidän alakerran naapurit. Arvostin erityisesti naapurin Teemun panosta iltaruokailun kulkuun, häneltä tuli useita hienoja raamattuaiheisia vitsejä. "Jos keitto loppuu, niin toivon mukaan keittiössä on vielä viisi leipää ja kaksi kalaa."

Tänään iltaruoka järjestetään harmi kyllä kevään viimeisen kerran, ja minä aion todellakin mennä! Jos iltaruokailua jatketaan ensi syksynä, tästä tulee jokaviikkoinen tapa mulle. 

Kirkolta on niin hyvä veto tarjota ihmisille tällainen mahdollisuus skipata kerran viikossa ruoan laittaminen kotona ja päästä valmiiseen pöytään. Hinta on niin nimellinen, että tuolla voi kuka tahansa käydä syömässä "ulkona". Paikalla näkee sekä lapsiperheitä, vanhuksia ja opiskelijoita. Sekä porukoita että yksin syöviä ihmisiä.

Mä olen nyt parina viikkona hakenut Alpun suoraan päiväkodista ja suunnannut tuonne. Aina sen jälkeen, kun lapsi on syönyt, se menee leikkimään muiden lasten kanssa, ja minä saan lööbata hetken muiden aikuisten kesken. 

Tällainen matalan kynnyksen tekeminen ja ihmisten auttaminen on mielestäni juuri sellaista toimintaa, mitä kirkolta toivon ja minkälaisena instituutiona kirkon noin yleisesti ottaen näen. Fiilistelen myös meidän omaa kirkkoherraa, Kari Kanalaa, joka on tv:stä tuttu, eli se Ensitreffit alttarilla -pappi. Olin iloinen, kun hänet valittiin, kun olin ollut vähän kateellinen Kallion seurakunnalle heidän omasta julkkiskirkkoherrastaan, nimittäin Yle Leaksissa järjettömän hauskaksi paljastuneesta Teemu Laajasalosta.

Onko teillä tällaista käytännöllistä suhdetta kotiseurakuntaanne?

Lue myös:

Äitiyslomalla saa ystäviä mom dateilla

Vuosi, jolloin en kysynyt kenenkään ammattia

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN