Syksy on ollut tietoisen leppoisa

Tekee mieli vaan horista jotain kuulumisia. Syksy on ollut aika kivaa aikaa.Olen lokakuun alusta vaihtanut maailman kivoimmalle työhuoneelle Folkeen, jossa on kuvaajia, graafikoita ja tuottajia (muun muassa bestest Enni Koistinen!) Huoneella on niin kiva meininki, että se säteilee sellaisena elämänilona muuallekin. Voi olla, että työtehoni ei ole yhtä hyvä kuin aiemmalla työhuoneellani, jossa olin enimmäkseen vain yksin. Mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että vaikka lounaaseen menisi 1,5 tuntia hyvää työaikaa, se on sen arvoista, koska oma olo on koko ajan niin hyvä ja innostunut.Minulla on tänä syksynä kaksi projektia: Melkein kaikki rahasta -podcast ja kaikki sen sivutuotteet (kuten Ylen artikkelit). Tämän lisäksi kirjoitan Gummerukselle kirjaa liittyen kuluttamiseen ja rahaan. Tietokirjan kirjoittaminen on sellaista, että välillä on aivan innoissaan siitä, että saa kirjoitettua ylös tärkeitä oivalluksia ja sitten seuraavana hetkenä tuntuu, että koko homma on sellaista epämääräistä mössöä, josta lukija ei voi saada mitään irti. Olen kirjoittanut kaksi tietokirjaa, ja prosessi alkaa tulla tutuksi. (Kutsuin pitkään Kaikki rahasta -kirjaa mielessäni Kaikki paskasta -kirjaksi, koska inhosin sitä välillä niin paljon. Perus.)Lasten kanssa on ollut kivaa. Yksi ehdoton suosikkihetkeni päivässä on se, kun vien Alpun päiväkotiin. Hänellä on tapana laulaa päiväkodissa oppimiaan lauluja minulle. Yhtenä päivä hän yhtäkkiä vain kajautti ilmoille: "Pam pam rumpu kaikuu! Vilja kypsä on." Tuli niin oma lapsuus mieleen. Tosin nyt vähän epäilen, että onko tuo laulu ihan ok. Miksi se rumpu kaikuu? Kuulostaa joltain orjaplantaasimeiningiltä?Didin pahin sekoilu alkaa olla takanapäin, eli vuoden ja neljän kuukauden iässä päähän on tullut ihan pikkuisen itsesuojeluvaistoa verrattuna kesään. Tosin juuri tällä viikolla hän tipahti puiston penkiltä ja iski hampaansa kielen läpi. Veri vain roiskui, kieli turposi ja siihen tuli valtava vekki, jota pikkuinen itki valtavasti. Päivystyksestä sanoivat puhelimessa, että ei sille voi tehdä mitään, mutta paranee nopeasti kyllä. Jäätelöä, särkylääkettä ja paljon haleja. (Oli muuten aivan ihana tyyppi siellä, jotenkin niin empaattinen. Tuli tosi hyvä mieli.)Didi ja Alppu ovat yhä parempia ystäviä. Didin eniten käyttämä sana on Alpun nimi, jota hän hokee pitkin päivää. Ja minne ikinä Alppu menee, niin Didier seuraa perässä. Hän ihailee isoveljeään aivan estoitta, ja on suloista, kun Didi aina välillä kelpaakin jo joihinkin leikkeihin. Joskus Tiki lähettelee minulle salaa videoitua kuvaa siitä, kun Didi ja Alppu istuvat sohvalla ja puuhastelevat jotain yhdessä. Silloin sydän kyllä sulaa.Tiki viihtyy Didin kanssa kotona. Käyvät muskarissa (jossa lauletaan maskien läpi) ja puistoissa. Se minua surettaa, että kaikenlaiset vauvojen ja taaperoiden harrastukset ovat aika lailla peruttu, eikä enää kauheasti voi kahviloissakaan luuhata. Perhevapailla oleminen ei tällä hetkellä ole yhtään sellaista luksusta kuin vaikka ennen koronaa oli. Se tuntuu kurjalta etenkin niiden puolesta, jotka ovat esikoisensa kanssa kotona. Olemme Raisan kanssa puhuneet paljon siitä, miten tämä aika voi johtaa monen vanhemman yksinäisyyden tunteen korostumiseen, mikä voi säteillä pitkälle tulevaan. Itse juuri vauvaiässä tutustuin lähialueen muihin vanhempiin, joiden kanssa käymme edelleen puistossa. Toki ihmisiin tutustuu sitten myöhemminkin, mutta juuri vanhempainvapaalla ihmisellä olisi kaistaa ja aikaa ottaa uusia ihmisiä elämäänsä.Olemme käyneet huvilalla vähintään kerran kuussa nyt syksylläkin. Tällä hetkellä olemme itse asiassa vuokranneet aina auton, kun koronasäätö on tuntunut hankalalta. Tavallisena aikana menisimme junalla, ja jos reissaisin yksin, niin menisin ehdottomasti junalla, mutta juuri nyt se on tuntunut raskaalta.Tiki on myös käynyt jonkun verran viettämässä itsekseen viikonloppuja huvilalla. Puhumme Tikin kanssa usein resursseista ja reiluudesta: Periaatteessa olisi reilua, että molemmat saisivat yhtä paljon omia viikonloppuja ja vapaa-aikaa. Mutta olen huomannut, että etenkin kun olen itse töissä enkä kotona lasten kanssa, niin en juuri tällä hetkellä samalla tavalla kaipaa yhtä paljon omaa aikaa kuin Tiki. Minulla on tässä mielessä enemmän henkisiä resursseja käytössä. Niinpä annan mielellään Tikin viettää vähintään kerran kuussa oman viikonlopun itsekseen. Hän on arjessa iloisempi ja levänneempi, kun tietää saavansa taas pian lueskella yksikseen rauhassa kokonaisen viikonlopun.Lisäksi olen huomannut, että enää kahden lapsen kanssa kolmestaan oleminen ei ole ollenkaan niin vaativaa kuin vaikka vuosi sitten. Saan heidät aika kepeästi nukkumaan iltaisin, ja viikonloppuina päivisin yleensä hengailemme joidenkin kavereiden kanssa. Kun kaikki pitävät kaikkien lapsista huolta, kuorma on paljon pienempi.Yksi asia, mikä on myös leppoistanut valtavasti syksyäni on se, että olen laskenut aivan tietoisesti kodin siisteysstandardia. Meillä on tällä hetkellä todella skeidaista kotona (en tarkoita likaa, sillä meillä käy edelleen joka toinen viikko Stellan tyypit siivoamassa). Lelut, vaatteet ja muut tavarat vain päätyvät ympäri asuntoa melko hallitsemattomasti, ja minä olen vain valinnut olla välittämättä. En purnaa keittiön tasoilla olevista astioista (melkein koskaan), mikä tarkoittaa sitä, että saan itsekin jättää astioita lojumaan. Kun en vaadi muilta niin paljon, niin ei tarvitse vaatia itseltäkään. Ajattelen, että tämä on nyt sellainen vaihe elämässä, jolloin koti näyttää paikoin aika kaoottiselta, mutta mielenterveytemme on paremmissa kantimissa.Ajatus on, että loisimme jonkinlaisen "koko perhe siivoaa" -systeemin, jossa aina iltaisin käytettäisiin kymmenen minuuttia yhdessä asioiden paikoilleen laittamiseen. Mutta emme ole saaneet vielä aikaiseksi, eikä se ole ainakaan vielä haitannut minua.No niin, tällaista jorinaa tällä kertaa. Nyt ajattelin suunnata lasten kanssa ulos!Kuvat: Syyskuussa oli niin lämmintä, että pystyi helposti käymään vielä Mustikkamaalla uimassa