Luukku 17: Morkkiksen aihe

Julia: kerro joku asia josta olet viime aikoina potenut morkkista ja miten pääsit siitä yli.

Tekisi mieli keksiä jotain persoonallista ja uniikkia, mutta nyt mennään totuudella.

Olen kokenut morkkista lapsen ruutuajasta. En ole varma, olenko päässyt tästä yli, mutta toimenpiteitä olen tehnyt!

Esikoinen sai vuosi sitten joululahjaksi Nintendo Switchin, joka osoittautui “parhaaksi lahjaksi ikinä”.

Hän on saanut pelailla sillä aika vapaasti vailla mitään ruutuajan seuraamista, sillä kaikki hommat hoituu. Läksyt, kavereiden näkemiset, nukkumaan menemiset, harrastukset ja ulkona olemiset… mutta!

Nyt kun olen seurannut tätä Pisa-keskustelua (jossa on kaikki digivälineet on tuomittu helvetin lieskoihin), olen alkanut tuntea tästä huonoa omaatuntoa.

Nyt olen sitten ryhtynyt mikromanageeraamaan ruutuaikaa. Latasin sellaisen Parental Appin, josta säätelen sitä, mikä aiheuttaa vähän kränää meidän välillä. En tiedä onko tää järkevää. Mutta jotenkin tuli olo, että ”jos en nyt säätele sitä, niin vaikeaa sitten myöhemmin ryhtyä siihen”.

Lisäksi me nauhoitettiin Melkein kaikki perheestä -podiin tästä jakso (tulee vasta tammikuussa), jossa Erica Åberg sanoo, että vanhemmilla lapsilla ruutuhommat aiheuttaa tuskaa.

Niin en sit tiie! Puhelinta lapsella ei vielä ole, vain tuo kellopuhelin. Se on sitten oma taistelunsa, kun se aikanaan hankitaan. Taidan yrittää vähän siirtää sitä eteenpäin.

Mutta en tiie. Epämääräinen huono omatunto kalvaa. Kai haluaisin, että se leikkisi kehittävillä puuleluilla ja pelaisi kymmenen tikkua laudalla tuolla ulkona ystäviensä kanssa kaiket päivät.

Mutta toisaalta toi parental app on siitä kiva, että nyt ainakin tiedän, ettei se mitään tuntikausia päivässä pelaile.

Tilannetta ei auta se, että olen itse aikkkkas paljon puhelimella päivittäin. Että siitä sitten mallia äidiltä!

Hanne: Kerro joku surkea neuvo, jonka oot joskus saanut!