Luukku 7: Maapähkinän kokoinen penis ja aivot

7_luukku.jpg

Tällä viikolla netissä on oikeutetusti raivottu Viimeinen tango Pariisissa -elokuvan (1972) kohtauksesta, jossa kuvattiin raiskaus yllätyksenä naisnäyttelijälle. Ohjaaja Bernando Bertolucci ja näyttelijä Marlon Brando sopivat, etteivät he kerro etukäteen Maria Schneiderille, että nyt kuvataan raiskauskohtaus. Schneider on kertonut myöhemmin, että kohtauksen kyyneleet olivat aitoja ja hän koki tulleensa jollain tasolla raiskatuksi (vaikkei itse yhdyntää kuvauksissa oikeasti tapahdukaan).

Mua inhottaa se, että Brando on lähtenyt tähän, koska olen aikaisemmin pitänyt häntä hyviksenä. Luin muutama vuosi sitten Brandon elämäkerran, ja hän kertoo kyseisen elokuvan tekemisestä hyvin veitikkamaisesti. Tässä suora sitaatti näyttelijän elämäkerrasta (WSOY 1994):

"Minun piti näytellä Pariisin-huoneistossa eräs kohtaus, jossa Paul tapaa Jeannen, ja minua piti kuvata edestä alastomana, mutta oli niin kylmä päivä, että penikseni kutistui maapähkinän kokoiseksi. Se kertakaikkiaan kuihtui. Siinä kylmyydessä ruumiini vetäytyi täysin kokoon, ja jännityksestä, noloudesta ja paineesta se käpertyi entistä pahemmin. Tajusin, etten voisi näytellä kohtausta tällä lailla, joten astelin edestakaisin huoneistossa ilkosen alasti ja toivoin taikaiskua. - - Pyysin Bernardoa olemaan kärsivällinen ja sanoin kuvausryhmälle, etten anna periksi. Mutta tunnin kuluttua näin heidän ilmeestään että he olivat menettäneet toivonsa. En kerta kaikkiaan pystynyt näyttelemään kohtausta, joten se jätettiin pois."

Kiva, että Brandon penikselle annettiin tunti aikaa valmistautua esiintymään alasti. Kohtausta ei lopulta edes kuvattu, koska penistä ei saatu juhlakuntoon. Schneiderille taas ei tarvinnut kertoa etukäteen, että nyt olisi aika kuvata voin avulla tehty anaaliraiskaus. 

 

Hauska fakta -joulukalenterin edelliset luukut:

1. Mitä Googlehaut kertovat parisuhteesta?

2. Parempaa kuin kehitysapu

3. Verimato estää kapinan

4. Eläkeläinen, katso pois omasta navasta

5. Turha sanaväli on rienausta - kielenhuollon inhokkivirheet

6. Suomi lukuina

 

Previous
Previous

Luukku 8. [sic] eli sairasta!

Next
Next

Luukku 6: Suomi lukuina