Matka lapsen silmin, matka aikuisen silmin

Kaupallinen yhteistyö: VR

Matkustaminen, kuten elämä yleensäkin, on hyvin erilaista lapsen ja aikuisen silmin. Pakattiin tuossa yksi perjantai siskoni kanssa lapset kärryihin, hypättiin junaan ja tehtiin päivämatka Hämeenlinnaan. Se oli ihanaa!

Olen huomannut, että näillä reissuilla lapsi ja aikuinen nauttivat hieman eri asioista. En tietenkään pysty lukemaan lapseni ajatuksia, mutta tällaisia se ainakin näyttää miettivän.

Kotona aamulla

Aikuisen näkökulma: "Hei, tänään voisi lähteä junalla pikku päiväretkelle Hämeenlinnaan!"

Pitääkin ottaa kamera mukaan, jotta saan valokuvia lapsesta Hämeenlinnan viheriöivillä niityillä juoksentelemassa. Näin sille piirtyy tulevaisuudessa kaunis lapsuuden muisto siitä, miten äidin kanssa aina mentiin ja tehtiin kaikkea auvoisaa. (Omahyväistä itsensä selkääntaputtelua.)

Lapsen näkökulma: "Mennään unallla! Missä on pippis?" (lippis)

Juna-asemalla

A: Mainiota, ehditään sopivasti 9.49 Pendolinoon, joka on tunnin päästä Hämeenlinnassa. Voisi suunnata heti ravintolavaunuun, en ole vielä juonut aamukahveja ja hobittien tapaan, nyt maistuisi myös toinen aamiainen. Saan rauhassa katsella maisemia, nautinnollista.

L: Mitä? Vain tunti! Tavallisesti kun matkustetaan junalla, riekkumisaikaa on ainakin kaksi tuntia. Nyt pitää siis priorisoida tekeminen. Sanoisin, että ensin pillimehu, sitten epämääräistä juoksentelua käytävällä, pieni vaellus kolmen vaunun läpi ja loppuaika ovinappuloiden painelemista. Projektit on laitetttava välittömästi toimeen, aikaa ei ole hukattavissa.

Konduktrööri tarkastaa liput

A: Missäs puhelimeni nyt olikaan... "Tässä ole hyvä."

L: Ahaa, sain taas tällaisen vihreän lastenlipun. Kiva! Kokeilen, josko se mahtuisi tuosta penkin kolosta sisään. No mahtuuhan se, oikein mainiosti, kuin kolo olisi luotu sitä varten. Mutta nyt äiti voisi ottaa lipun pois kolosta.

A: "Alppu miten sä sait tungettua lipun tuonne koloon? Mä en saa sitä sieltä pois enää."

L: "Lippu! Lippu!" (Katkeraa itkua.)

A: "Se on kuule niin, että ihmisen täytyy kantaa teoistaan seuraus. Jos tunkee oman junalippunsa syvälle koloon, niin tosiasiat on vain hyväksyttävä. Lippu on nyt siellä."

L: "Äitiiiih!" (tarkoittaen: Äitini, miten saatoit pettää minut näin.)

A: Okei, eli tämä on nyt sitten se kohta, kun tuotan lapselle hallitun pettymyksen, jotta se oppii käsittelemään elämän pieniä ja suuria vastoinkäymisiä niin, ettei se nelikymppisenä muserru paineen alla kuin kuiva keksi, kun se ei ole vielä silloinkaan oppinut hyväksymään, että elämässä ei kaikki mene aina niin kuin halunnut.

L: Äääääää!

A: Okei, mietitään niitä pettymyksiä joskus myöhemmin, harhautan tuon nyt sitten kuitenkin pillimehulla.

Kun aamupalat saapuvat pöytään

A: Ah, ihanan näköinen fetapiiras. Vihdoin voin vain istuskella, rupatella siskon kanssa ja hengähtää hetken.

L: Ah, vihdoin pillimehu on juotu. Pendolino onkin sopivasti päässyt vauhtiin, joten nyt aion tasapainotella hieman vaappuvan junan käytävillä. Aloitan juoksentelun täältä ravintolavaunusta. 

A: Hmm, pitääköhän mun estellä tuon perilliseni toimintaa. Noo... Kanssamatkustajat näyttävät myhäilevän ystävävällisesti Alpulle, näyttävät pitävän tätä hyvänä viihteenä. Jatkan istuskelua. 

L: Ravintolavaunun työntekijä hymyilee minulle. Se tarkoittaa myöntymystä sille, että laitan juoksenteluun kakkosvaihteen silmään ja kiljun ilosta muutaman kerran. Uskon, että muutkin ravintolavaunun asiakkaat arvostavat.

A: Okei, kiljuminen ei paranna kenenkään matkaa, pitää keksiä uusi harhautus. Miksen taaskaan muistanut ottaa mitään lelua tuolle lapselle mukaan?

L: Kaivan äidin repusta hänen puhelimen laturin ja leikin, että se on minun lemmikkihiiri, jota talutan pitkin vaunua.

A: Voi lapsiraasua. Ennen sentään leikittiin käpylehmillä, nykyajan lapset joutuvat turvautumaan johtoihin ja latureihin. 

Juna saapuu asemalle

A: Menipä matka kevyesti, Alppukin käyttäytyi niin mukavasti.

L: En mene rattaisiin, jään tänne ikuisksi ajoiksi riehumaan.

A: Ahaa, tällainen pieni loppupaini matkalle. No, kammetaan väsynyt lapsonen rattaisiin. 

L: "Äiti, minun äitini!" (Lapsellani on nykyään tapana lisätä sanomisiinsa dramaattisuutta puhumalla aina minun äidistäni, koska se kuulostaa mahtipontisemmalta kuin pelkkä äiti.)

Vanajaveden rannalla, matkalla linnalle

A: Miten tämä paikka voi olla näin kaunis, ihan kuin jostain Disneyn sadusta. Okei, nyt haluan ottaa niitä auvoisia kuvia lapsosesta niityllä, jotta hän tulee aina muistamaan ihanan kesäretkemme.

L: Zzzzzzzz.

A: Jaahas. Lapsi nukahti. No, ei se väärin ole, juodaan siskon kanssa linnan kahvilan terassilla toiset kupposet.

Tunnin päästä Hämeen linnassa

A: Ai että, nyt lapseni pääsee tutkailemaan 700 vuotta vanhaa keskiaikaista linnaa. Hän tuntee historian havinan sielussaan, hänen sivistyksensä kasaa ja ajatukset avartuvat! (Jälleen omahyväistä hykertelyä onnistuneista vanhemmuuden valinnoista.)

L: "Ihhahhaa, ihhahhaa pepo!" (Hieman typistetty versio hepo hirnahtaa -laulusta raikaa.)

A: Sivistys imeytyy häneen puuhevosella ratsastamisen ja ritarileikkien kautta.

L: No niin, alkaa näyttää siltä, että keskiaikaisia linnoja ei rakennettu sillä ajatuksella, että 2-vuotias pysyisi täällä kovinkaan helposti hengissä. 12 metrin syvyinen kaivo, jyrkät kiviportaat ja hasardit pudotukset ovat kiinnostava lisä arkkitehtuuriin.

A: Tällaiset keskiaikaiset linnat ovat ilmeisestikin suunniteltu upeiksi seikkailuradoiksi minun kaltaisille ihmisille.

Lounasaika

A: Ihanan näköinen ravintola tämä Hämeenlinnan Piparkakkutalo,  valkoiset pöytäliinat ja lapsi sopivat varmasti yhteen.

L: Täällä on mukavan sokkeloista, erinomaista juoksentelutilaa. 

A: O ou, nyt tuo lapsi alkaa olla ylivilkas. "Ei saa mennä sorkkimaan muiden lautasia muru!" (Ei niin omahyväistä hykertelyä vanhemmuuden valinnoista.)

L: Minä vain vähän maistan, kokeilen ja testailen! 

A: Kiitos ja ylistys tarjoilijoille, jotka tuovat oma-aloitteisesti lelukorin lapselle. 

Iltapäivällä

A: Täällä Hämeenlinnassa viihtyisi paljon pidempäänkin, mutta jotain pitää säästää seuraavaan kertaan (kuten omia hermoja, jotka saattavat hieman kulua energisen 2-vuotiaan perässä juostessa). Milloin lähtee seuraava juna Helsinkiin?

L: Aseman portaissa on pitkä vaunuliuska, täydellistä, minäpä käytän tätä liukumäkenäni!

Lähijunamatka Helsinkiin

A: Jep jep. Valittiin sitten neljän ruuhkajuna, joka on ihan täynnä ihmisiä. No, kyllä tänne pyörät ja lastenvaunut mahtuvat sulassa sovussa rinnakkain. Onpa oikeastaan hauskan näköistä, kun tuo yksi nuori jäbä kuuntelee selvästi hyvää biisiä ja jammailee elämäniloisesti sen mukana. 

L: Ihanaa, että äiti valitsi meille tällaisen junan, jossa on paljon menoa ja meininkiä. Parasta on tämä temppurata, jossa voi ryömiä pyörien ali ja sukkuloida ihmisten kassien ja laukkujen seassa. Täytyy myös käydä silittämässä tuota koiraa, tutustumassa tuohon kanssariehujaan ja kiipeillä penkillä!

Kotona

L (spontaanisti, kerrankin heruttelematta lapselta): "Oli kiva päivä!"

A: "En kestä! Senkin ihana kulta, niin olikin!"

Päiväretkelle lähteminen kaksivuotiaan melko vilkkaan pikku ukkelin kanssa on vauhdikasta ja intensiivistä, mutta olen huomannut, että tällaisia reissuja ei ikinä kadu jälkikäteen, päinvastoin. Lapsen loputonta tutkimisenhalua ja heittäytymistä uusiin tilanteisiin on niin hauska seurata. Tämä kuulostaa nyt joltain megakliseeltä, mutta lapsi tuntuu olevan aina perillä. Sille koko maailma on leikkipaikka, oltiin sitten junassa, keskiaikaisessa linnassa tai valkoisten pöytäliinojen ravintolassa. Reissuilla on suorastaan pakko olla hetkessä läsnä (muun muassa siksi, että jos syventyy liikaa omiin ajatuksiin, lapsi saattaa eksyä keskiakaisen kivilinnan vankityrmään) ja samalla näkee paikat uusin silmin, ikään kuin elää paitsi itsensä, myös lapsensa kautta.

Lisäksi on itsekin kiva tehdä tutustumisretkiä oman kaupungin ulkopuolelle. Yleensä valitsen tällaisessa kohteessa aina yhden varsinaisen nähtävyyden, näyttelyn tai museon, kuten Hämeen linnan, yhden lounaspaikan ja yhden kakkukahvipaikan, ja siinä päivä onkin jo täynnä. Suomessa reissaaminen on tarpeeksi tuttua, jottei tarvitse stressata, mutta kuitenkin eksoottista, koska ei olla kotikulmilla.

Olen huomannut, että tunnin junamatkan voi tehdä hyvin spontaanisti ja pienillä varusteilla (tyyliin pari vaippaa ja vesipullo). Tästä syystä esimerkiksi äitiyslomalla reissasin Alpun kanssa usein lähikohteisiin, kuten Hämeenlinnaan tai Lahteen. (Lähimatkat löytyvät myös mun äitiysloman to do -listalta.) Junia kulkee niin usein, ainakin tunnin välein, ettei aikataulua tarvitse katsella etukäteen, voi vain mennä asemalle ja nousta seuraavaan junaan. 

Mä itse tykkään matkustaa noilla kaukojunilla, koska ne ovat nopeita, niissä on ravintolavaunu ja IC-junissa leikkivaunu. Toisaalta myös lähijunilla pääsee melkein yhtä nopeasti perille, ja ne ovat yleensä edullisempia kuin kaukojunat. Tänä kesänä VR:llä on esimerkiksi myynnissä Kimppalippu, jossa 1 - 5 henkilö voi matkustaa yhden päivän aikana VR:n lähiliikenteessä niin paljon kuin haluaa. Arkisin lippu toimii klo 09 - 06 välillä, viikonloppuisin tässä ei ole aikarajoitetta. Toisaalta äitiyslomalaisille sellainen vinkki, että lähijunissa voi nykyään kulkea vaunujen kanssa ilmaiseksi jopa Tampereelle saakka (!!). Lisätietoa perheiden junapalveluista on tällä VR:n sivulla.

Niille, kutka suunnittelevat päiväretkeä Hämeenlinnaan, täältä löytyy minun suosituslistani. Raisa on myös luvannut viedä meidät kesälomalla Lahteen päiväretkelle (hän on sieltä kotoisin) ja näyttää Lahden parhaat paikat. Lupaan tehdä myös niistä oman listauksen.

Reissaan muuten tänään taas junalla Alpun ja kumppaneiden kanssa Turkuun, luvassa jälleen ig-story-raporttia!

Suosittelen pieniä päiväretkiä ihan kaikille, ne tekevät elämästä hetkessä hauskempaa!

Mihin päin sinä olet tenyt lähimatkoja kotikaupungistasi?

Lue myös:

Täydellisen junamatkan anatomia

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN