Matkoilla ei riidellä (ainakaan kauhean paljon)
Kun tuossa listasin omituisimpia riitoja, joita ollaan Tikin kanssa käyty viimeisen vuoden aikana, niin jatkan vielä samalla teemalla. Matkoilla tulee kinasteltua välillä pakostakin. Aiheet pyörivät pienten käytännön juttujen ympärillä: kumpi maksaa laskun (yhteisestä budjetista, mutta ihan se konkreettinen maksutapahtuma on pidemmän päälle rasittava), miksi toista joutuu odottamaan (meillä kliseistä poiketen se olen minä, joka odottaa) tai missä se (lompakko, passi, boarding pass) nyt taas on.
Olen matkustanut Tikin kanssa reilun kahdeksan vuoden ajan. New York, Riika, Kalifornia, Intia, Tunisia, Kroatia ja niin edelleen. On ollut ihana huomata, että meille ei ole ikinä iskenyt lomailla sellaista "miksi ihmeessä olen tuon tyypin kanssa" -kiukkua. Päinvastoin, usein juuri matkoilla me löydetään toisemme uudestaan. Vaikkapa tänä syksynä Tiki on ollut tosi paljon töissä ja mä olen puuhaillut omiani. Välillä meidän kokemusmaailmat ovat eriytyneet huomattavan paljon, enemmän kuin suhteen aikana koskaan aiemmin: mulla on vauva-arki ilman töitä ja Tikillä taas enemmän "omaa aikaa" (trolloloo, ei työt oikeasti mitään omaa aikaa ole).
Tämän Thaimaa-kuukauden aikana on oltu melkein 24/7 yhdessä. (Viime päivinä on oikein yritetty, että vietettäisiin aikaa myös vähän erikseen.) Kokemusmaailmat ovat yhdistyneet. Molemmat tietävät tasan tarkkaan, miten raskasta on estää (demonin kaltaisesti) rimpuilevaa lasta syöksymästä vuoristoterassilta rotkoon tai yrittää syöttää vaavulle ruokaa, jonka se viskaa inho katseessaan rantahietikolle. Tai miten suloiselta se näyttää nukahtaessaan kesken skootteriajon syliin tai millaista ylpeyttä sydän tuntee, kun beebo heittää yläfemmat paikallisen thaimaalaisukkelin kanssa.
Matkan aikana Tiki on alkanut katottaa mua: "Kato nyt miten taitavasti se laskeutuu näitä portaita! Kato miten söpösti se taputtaa!" (Johon mä kyynisenä kantturana vain vastaan: "Joo joo joo, nää on nähty.") Lisäksi olen taas huomannut, miten superhauska ja älykäs miekkonen tuo Tiki onkaan. Se on lukenut koko matkan hyviä juttuja Economistista ja New Yorkeista ja kuratoinut niistä mulle parhaimmat. (Ai että, kun saan aikaa kirjoittaa enemmän, niin aion niin täällä blogissa paasata lukemistani aiheista teille!)
Tikin kanssa on myös siitä syystä mukava riidellä, että me sovitaan kaikki kinat välittömästi. Molempia ahdistaa ihan liikaa, jos joku juttu jää kytemään. Kaikki puidaan ja analysoidaan miltei raivostuttavan puhki ja pohditaan, miten kommunikaatiota saataisiin hiottua parempaan suuntaan. Joskus oikein päätän mielessäni, että nyt mua on loukattu pahemmin kuin Scar loukkasi Mufasaa (eli heitetty kallionkielekkeeltä villiintyneen gnulauman alle), joten en puhu tuolle mulkvistille ainakaan vuorokauteen ja niinpähän näkee. Sitten Tiki tulee ja kutittaa mua, ja kun mua alkaa pakostakin nauruttaa, se uhkailee: "Älä naura, tai mä annan sulle nauramisen aihetta." En voi olla enää vihainen.
Vaikka vauva reissussa on tuonut oman "pienen" lisän matkastressiin, niin silti on huomattu, että homma toimii edelleen. Yksi parhaimmista jutuista matkoilla on se, että täällä ei sanailla niistä perusjutuista, eli siisteydestä tai ajankäytöstä. Niinpä me riidellään loppujen lopuksi lomamatkoilla hirveän vähän. Menneitä ei kaivella tai mitään arvoristiriitoja ei nouse esiin. (Se olisikin aika jäätävää, jos täällä olisi paljastunut, että olen naimisissa paatuneen Trumpin kannattajan kanssa.) Se, ettei megariitoja ole, on mulle signaali siitä, ettei mitään perustavanlaatuisia railoja ole syntynyt suhteeseen. Ja että tuon kanssa on aika kiva olla yhdessä.
Kuvassa: Rageilin Tikille jostain matkalla Pain kuuluisaan temppeliin. Kina sovittiin valokuvan ottamisen jälkeen.
Lue myös:
Näistä vauvan vanhemmat riitelevät