Millainen tunnelma kodissamme vallitsee?
Olen jutellut monien ystävieni kanssa viime aikoina siitä, millainen tunnelma lapsuudenkodissa on vallinnut. Ihmiset kertovat kahdenlaista tarinaa. Jotkut sanovat, että heillä on ollut kotona yleisesti ottaen mukavaa ja leppoisaa. Tietenkin vanhemmat silloin tällöin suuttuivat toisilleen tai lapselle, mutta mielikuva omasta lapsuudenkodista on rento.
Toiset taas muistelevat, että kotona oli usein kireä fiilis. Molemmat tai jompikumpi vanhempi oli stressaantunut ja usein huonolla tuulella esimerkiksi kuormittavien töiden takia. Tällöin lapsena piti varoa omaa käytöstään, sillä isä tai äiti saattoi räjähtää pienestäkin jutusta.
Jotkut ovat kertoneet, että vanhemmat saattoivat riidellä keskenään paljon niin, että riidat kestivät pitkään. Joillakin on kokemuksia jopa vanhempien kuukausien mittaisista mykkäkouluista, mikä taas vaikutti tietenkin koko perheeseen. "Ne olivat hankalia aikoja myös käytännössä, sillä vanhempien keskinäinen mykkäkoulu saattoi johtaa siihen, ettei meillä tehty ruokaa", yksi mainitsi.
Näitä kokemuksia kertoneet ystäväni eivät mitenkään ajattele, että lapsuus ja nuoruus olisi ollut huono tai he olisivat kokeneet mitään traumoja, vaan nämä ovat ennemminkin sellaisia toteamuksia. Kireä tunnelma ei aiheuttanut välttämättä mitään turvattomuutta, mutta ikävää se kuitenkin oli. Lisäksi se, että joinain aikoina on ollut kireä tunnelma, ei tarkoita sitä, että kaikkina aikoina olisi ollut. Eli tilanne saattoi vaihdella paljon.
Oma haaveeni on tietenkin se, että nykyisessä kodissani meillä olisi sellainen letkeä ja humoristinen fiilis. Mitä enemmmän olen puhunut tästä ystävien kanssa, sitä tärkeämpänä olen alkanut pitää asiaa. Sitä enemmän olen myös alkanut tajuta, että voin itse vaikuttaa valtavasti kodin fiilikseen omalla toiminnallani.
Mulla oli esimerkiksi yhdessä vaiheessa tapana aika usein rähjätä aina vähän aikaa silloin, kun saavuin töistä kotiin, mikäli kotona oli sotkuista. Tästä tavasta olen tietoisesti pyrkinyt eroon ja tullessani töistä kotiin ja kävellessäni ylimpään kerrokseen rappukäytävässä olen tehnyt eräänlaista mielikuvaharjoittelua: "Sitten kun siellä on eteisessä kengät ja takit möykkynä lattialla ja keittiö näyttää siltä kuin siellä olisi kuvattu Nuijaa ja tosinuijaa, niin hengitän vain rauhassa ja iloitsen siitä, että minun kaksi rakasta ukkelia on minua vastassa."
Tämä onnistuu aika usein, mutta ei edelleenkään joka kerta.
Minä olen luonteeltani vähän sellainen, etten oikein pysty olemaan näyttämättä tunteitani. Kartan konflikteja ystävieni kanssa, mutta kotona saatan räjähtää joskus vähän liian helposti. Toisaalta hyvä puoli on se, että lepyn noin minuutissa. Joskus kun olen ollut älyttömän kiukkuinen, olen oikein suunnitellut, että "nyt mökötän ainakin vuorokauden". Sitten mun mökötys on kuitenkin loppunut sillä sekunnilla, kun Tiki on tullut ja heittänyt jonkun vitsin. Kuten olen sanonut, en kykene olemaan oikein mistään kauhean pitkään vihainen.
Ihmisen persoona muokkautuu monesta eri palikasta, mutta joskus olen kuullut sanottavan, että puolet tulee geeneistä, puolet ympäristöstä. Minun muistikuva omasta lapsuudenkodin yleistunnelmasta on sellainen, että meillä oli nimenomaan rentoa, kepeää ja aika humoristista. Isäni on ikuinen puujalkavitsien vääntäjä (raivostuttavuuteen saakka), ja meillä kotona arvostettiin vitsailua ja nauramista. Vanhemmat eivät juurikaan riidelleet, paitsi aivan lyhyen hetken silloin, kun he päättivät erota (olin 8-vuotias). Äiti saattoi joskus tulistua nimenomaan sotkusta, mutta hänkin leppyi aina jossain kolmessa minuutissa. Isäni ja äitini ovat ylipäänsä aika leppoisia ihmisiä, joten rennon tunnelman ylläpitäminen oli aika helppoa.
Lisäksi meillä neljällä sisaruksella oli aina hyvä meininki keskenämme. Okei, kuten olen kertonut, me lapset riitelimme aivan mielivaltaisen paljon, mutta se oli juuri sellaista kuin oma riitelyni nykyäänkin: tulitikku raapaistaan, liekit roihuavat hetken ja sitten koko homma onkin jo ohi. Mikään ei jäänyt koskaan kytemään, ei vanhempien eikä meidän lapsien väliin, sillä anteeksi pyytäminen oli sisäänkoodattu käytökseen.
Riidat sovittiin aina, ja niinpä minulle on luonnollista, että Tikin kanssa kinat sovitaan edelleen heti kun molemnat ovat leppyneet. Meidän whatsapissa on varmaan satoja tällaisia viestinvaihtoja:
"Ollaan kamuja?"
"Ollaan kamuja! Pus!"
Totta kai haluaisin olla ihminen, joka ei kiukuttelisi niin helposti ja jonka hermo kestäisi pidempään ilman että muutun kireäksi. Työstän tätä koko ajan, ja uskonkin, että minusta on tullut pakostakin leppoisampi viime vuosien aikana (esimerkiksi juuri sotkun kestämisessä, koska muita vaihtoehtoja 2-vuotiaan kanssa ei oikein ole). Jos tunteet laittaa hetkeksi sivuun ja miettii, kumpi on tärkeämpää, hyvä tunnelma vai siisti koti, niin valinta on aika selkeä. Jostain syystä kuitenkaan väsyneenä ja nälkäisenä en saa tätä valintaa aina osumaan kohdilleen. Mutta tällainen kodin tunnelman pohdiskeleminen auttaa, sillä totta kai minä haluan, että joskus sitten tulevaisuudessa Alppunen ei viiniä ystävien kanssa siemaillessa kerro, miten "meillä kotona oli aina aivan jäätävän kylmä fiilis".
Toisaalta en nyt halua myöskään syyllistää itseäni siitä, että välillä flippailen ja raivoan. Joskus elämä nyt vain on sellaista, että raivostuttaa, eikä sekään ole niin kovin vakavaa. Sen sijaan yritän tiedostaa, että omalla käyttäytymiselläni voin vaikuttaa siihen, millainen meininki kotona vallitsee.
Millainen tunnelma teillä oli lapsuuden kodissa?
Lue myös:
Riitelimme sisarusteni kanssa lapsena paljon ja nyt olemme parhaita ystäviä
Omituisimmat riidanaiheet Tikin kanssa
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN