Mitä kieltä sä sitten puhut sille?!

Sattuipa taas hassu kohtaaminen. Mun pikkuveljen tyttöystävä oli Bangkokista vierailemassa Suomessa pari viikkoa. Mulla oli yhtenä päivänä yksi pressitilaisuus, niin jätin Otolle ja Paolle Alpun pariksi tunniksi hoitoon.

Ne olivat leikkineet Köketissä Alpun kanssa, kun yksi nainen oli tullut kyselemään englanniksi Paolta vähän lapsenkasvatuksesta.

Nainen: Hei! Onko hän kaksikielinen? (osoitti Alppua)

Pao: Ei hän ole.

Nainen: Mitä kieltä puhut hänelle?

Pao: Noo, ehkä vähän englantia.

Nainen: Puhutko hänelle thaita?

Pao: No enpä juuri. En oikeastaan puhu hänelle kauhean paljon. 

Nainen: ???

Pao: Tosiaan, hän ei ole minun lapseni. 

Mua naurutti tämä kovasti. Pao on semmonen juuri sopivan lakoninen nainen mun makuuni, se ei paljon hötkyile tai selittele. Ei sitä tietenkään haitannut tuon naisen kyselyt, mutta ei se kokenut myöskään velvollisuudekseen alkaa selitellä ventovieraalle, mitä kieltä hän puhuu vauvalle. 

Sitten kun mietin tätä asiaa vähän enemmän, niin tulin siihen tulokseen, että oli ihan oikein, ettei Pao alkanut heti kertoa elämäntarinaansa. Koska oikeastaan, tuo on aika henkilökohtaista utelua. Mitä luultavimmin se oli tarkoitettu ystävälliseksi small talkiksi, mutta silti se on ongelmallista.

Selitän. Juttelin erään ystäväni kanssa, jonka toinen vanhempi ei ole Suomesta, mutta joka on asunut koko ikänsä Suomessa. Hän sanoi, että kun muut utelevat heti tutustuessa hänen taustoistansa, häntä alkaa pitkästyttää. Kun on kertonut saman melko tylsän (mutta kuitenkin henkilökohtaisen) tarinan tuhat kertaa, siitä ei jaksaisi jauhaa jokaisen uuden ihmisen kanssa. "Sitä paitsi, ei se ole edes minun tarinani kertoa. Se on ennemminkin minun äitini tarina", ystäväni sanoi. Pointti.

Pahinta on, kun potentiaalisesti kiinnostavat miekkoset aloittavat jutustelun kyselemällä, että sää et varmaan ole Suomesta. Silloin mun ystävä ajattelee välittömästi: juntti. Ihan oikeutetusti. Mä tiedän, että nämä uteliaat ihmiset ajattelevat olevansa ystävällisiä, kun osoittavat kiinnostusta tuntematonta ihmistä kohtaan. Mutta ei se tunnu ystävällisyydeltä, se tuntuu juntilta utelemiselta.

Olen luultavasti syyllistynyt ihan vastaavaan junttimaisuuteen elämäni aikana. Alkanut heti kättelyvaiheessa tivata tuntemattomalta ihmiseltä syitä siihen, miksi hän on eri näköinen, puhuu eri tavalla tai hänellä on erilainen nimi. Se loppuu nyt. Kyllä ne ihmiset sitten kertovat, kun haluavat kertoa. Kun se aihe tulee luontevasti keskustelussa esiin.

Nimittäin. En minäkään kerro tuntemattomille ihmisille heti tutustumisvaiheessa sitä, millä lailla mun vanhemmat siittivät mut.

Lue lisää junteista:

Älä sano tätä raskaana olevalle