Oletko saanut tukea poikkeusoloissa?
Minulla on ollut paljon aikaa reflektoida sitä, miten tämä kriisi on vaikuttanut omaan arkeeni. Ja lol, sitä olenkin sitten täällä blogissa tehnyt urakalla, kuten vaikka täällä, täällä ja täällä.On sanottava, että välillä tämä ottaa tosi koville. Parisuhteen, työnteon, talouden ja ihan sellaisen 24/7-läsnäolevan vanhemmuuden kannalta. Pinna kiristää hetkittäin, sille ei voi mitään. Välillä minua tylsistyttää hirveästi. Lähettelemme ystäväni kanssa viestejä: "Sitten kun pahin on ohi, mennään juomaan yhdessä shampanjaa!" Kaipaan ihmisiä, uutta puhuttavaa, uusia näkökulmia. Välillä en keksi enää tänne blogiinkaan mitään järkevää sanottavaa, kun yleensä aiheet syntyvät keskustelusta ihmisten kanssa, ja nyt niitä keskusteluja käydään paljon köykäisemmin, zoomissa, whatsapissa ja messengerissä. Sillä lailla ei tule välttämättä mitään uutta ja oivaltavaa esiin.Toisaalta nyt, kun miltei kuusi eristysviikkoa on takanapäin, olen alkanut tottua tilanteeseen ja löytänyt siitä kivojakin puolia: Lapset ovat nyt jotenkin hirveän kivan ikäisiä juuri tähän tilanteeseen. Ei ole mitään opetusvastuuta 0- tai 4-vuotiasta kohtaan, riittää kun ollaan vaan.Kuten kerroin, Didi vain harjoittelee omintakeista taaperrustaan ympäri huoneita. Alppu taas on ollut aivan mahtavaa seuraa. Ukkeli on juuri sen ikäinen, että sen jutut alkavat viimein olla kiinnostavia muullakin kuin sellaisella "oi miten hellyttävää, lapseni osasi sanoa lauseen" -tasolla. Se ihan aidosti laittaa minut koko ajan pohtimaan tärkeitä juttuja, kuolemasta (olen nyt pokkana luvannut, että äiti kuolee vasta pitkän pitkän pitkän ajan päästä), tulivuorista (olen luvannut lukuisia kertoja, että me emme aio mennä purkautuvan tulivuoren lähettyville kuolemaan laavan alle, Muumi-jakso teki lähtemättömän vaikutuksen) ja Ikaroksesta ("noin siinä käy, kun ei kuuntele vanhempiaan").Alppu on myös ryhtynyt tekemään kaikenlaisia käsittämättömiä kepposia, ihan vain koska reaktio niihin kiinnostaa. "Äiti, mä pursotin rasvaa sun kirjaan!"hän kertoo iloisesti ja näyttää minun päiväkirjaani, joka on käsirasvan peitossa. "Mä halusin nähdä, miltä se näyttää", hän kertoo kirkkain silmin kaadettuaan desimitalla vettä meidän suolapurkkiin.Mutta juu, palataan itse aiheeseen, nimittäin siihen, että kyllä tämä korona on muuttanut hirveästi omaa arkea, tietenkin.Olisi tärkeää ottaa selvää ja koota systemaattisesti tietoa siitä, miten tämä on muuttanut lapsiperheellisten ihmisten arkea noin yleensä. Silloin saataisiin selville, minkälaista tukea lapsiperheet tällaisina kriisiaikoina eniten tarvitsisivat.Nyt aiheesta ollaan tekemässä kyselytutkimusta. Ilahduin, kun lasten- ja perheiden palveluiden yliopistonlehtorina ja perhetutkijana Eveliina Heino laittoi viestiä ja pyysi levittämään tutkimuslinkkiä lapsiperheille. Vastaukset voi jättää anonyymisti, ja lomakkeessa kysytään esimerkiksi: Millä tavoin poikkeustila on vaikuttanut suhteeseesi puolisosi ja/tai lastesi kanssa? Mikä sinua on huolestuttanut eniten näiden poikkeusolojen aikana? Millaisia selviytymiskeinoja sinulla on ollut tässä tilanteessa? Oletko tarvinnut ulkopuolista tukea poikkeusoloissa? Millaista? Onko poikkeustilalla ollut myönteisiä vaikutuksia perheesi arkeen? Millaisia?Nyt pyytäisin teiltä lapsiperheellisiltä ihmisiltä, täyttäkää tämä kyselylomake, ja jos voitte ja ehditte, niin linkkailkaa sitä myös muille lapsiperheellisille eteenpäin. Olisi tärkeää saada systemaattista tietoa siitä, miten perheet ovat voineet ja jaksaneet tässä tilanteessa.Kiitos suuresti!Kysely löytyy seuraavien linkkien kautta viidellä eri kielellä.suomeksiruotsiksienglanniksivenäjäksiespanjaksiKuvassa: Lapseni saa tukea poikkeusloloissa Alpun autosta.