Olisinko vielä hengissä, jos eläisin keskiajalla?

Leikittelen toisinaan ajatuksella siitä, olisinko selvinnyt hengissä keskiajalla. Terveyshistoriani puolesta luultavasti olisin: En ole koskaan ollut kovinkaan kipeä, en ole murtanut muuta kuin häntäluuni ja umpisuolenikin elelee oikein mukavaa elämää ilman merkkejä tulehtumisesta. En ole millekään allerginen. Minulla ei ole edes silmälaseja, joten näkökykykin olisi riittänyt keritsemään lampaan ja tekemään sen villasta itselleni paidan. Koska sitä ne keskiajalla tekivät, päivät pääksytysten!Helposti reikiintyvät hampaani olisivat luultavasti kyllä tipahtaneet pois aika päiviä sitten ja jäystäisin ienparoillani veteen kastettua ruisleivän kannikkaa. Toisaalta, ehkä sokeria ei olisi tullut vedeltyä samaan tahtiin kuin nykyään, joten ehkä toivoa hampaista 33-vuotiaana olisi yhä?Eniten olen miettinyt tätä ajatusta aina synnyttämisen jälkeen. Koin molemmissa synnytyksissä epiduraalin ja ilokaasun ilot, ja ai että, epiduraalin laittamisen jälkeinen euforia menee kyllä ehdottomasti top 5 mielihyvän tunteista elämässä. (Toki siinä kohdassa on vielä syvällä takaraivossa kolkuttamassa tieto, että jossain vaiheessa pitää sitten ponnistaa – mutta se on sitten joskus!)Jo pelkkä ajatus siitä, että synnyttää jossain ei steriilissä ympäristössä ilman kivunlievitystä, saa minut voimaan pahoin. Ja sitten mielen valtaa sellainen todella nihkeä ajatus, että niin, maapallolla elää aika moni nainen, joka tälläkään hetkellä ei saa päättää, kuinka monta lasta synnyttää, minkälaisissa olosuhteissa synnyttää saati sitten, että ottaako epiduraalin vai ei. Tällaisten ajatusten valuessani päähäni koen avuttomuutta, jonka sitten kanavoin parhaaseen mahdolliseen toimintaan mikä tulee mieleen, eli teen lahjoituksen tyttöjen koulutukseen, yleensä Planin tai Kirkon ulkomaanavun kautta.Ja sitten palaan alkuperäiseen ajatukseen. Tietenkin riippuu paljon, että minkälaiseen säätyyn ja perheeseen olisi tuolloin syntynyt (no, aika moni asia riippuu siitä, minkälaiseen perheeseen on synytynyt). Vaikka olisin syntynyt hoviin, niin luultavasti elämäni on nyt huomattavasti miellyttävämpää kuin mitä se olisi ollut 600 vuotta sitten.Talonpoikana tai maaorjana meininki olisi ollut vielä ankeampaa. Vielä 1800-luvulla Suomessa ruoka koostui enimmäkseen viljasta ja maidosta, vaatekertoja oli yleensä vain yksi ja peseytymismahdollisuudet olivat hieman erilaiset kuin meillä. Ennen kaikkea mietin, että aistimaailmaltaan keskiaika ei olisi sopinut minulle. Pelkään pahoin, että vanhana misofoniasta kärsivänä ihmisenä keskiajan ihmisten ruokailuäänet olisivat olleet minulle liikaa. Myös ajatus siitä, että nukkuu ja operoi päivälläkin kymmenen hengen kesken jossain samassa pirtissä, kuulostaa epämiellyttävältä.Eipä siinä. Tämmöstä satunnaista luultavasti vähäsen anakronistista horinaa tältä erää.Kuva: Teimme syyskuun lopussa siskon kanssa eväsretken metsään. Hassua ajatella,että tuo metsä on voinut olla aika samanlainen tuossa kohdassa keskiajallakin.