Perheen kunnia

“Muista puolustaa perheen kunniaa!” mulla on tapana huikata Tikille, kun hän pelaa puhelimellaan Call of Dutyä. 

Mä en keksi juuri mitään tylsempää kuin peli, jossa pyöritään jossain ankeassa metsässä tai tehdasalueella ja yritetään ampua kuoliaaksi muita pelaajia. (Tiki sen sijaan edelleen päivittelee: “Mieti miten kehittyneitä nykyajan puhelimet ovat! Ne jaksavat pyörittää tällaista peliä, jossa sadat pelaajat pystyy reaaliaikaisesti olemaan tässä pelissä ilman että peli tökkii!”I

Tykkään kyllä yleisesti pelaamisesta, mutta olen enemmän tasohyppely kind of girl. Muiden tuhoaminen ei aiheuta mussa minkäänlaista tyydytystä. Super Mariossakaan en erityisesti ole kiinnostunut listimään kakkiaisia tai kilppareita. Toki hyppään niiden päälle tarvittaessa, mutta yhtä hyvin voin myös hypätä yli. (Okei toki päävastuksen ajaminen kuoreensa aiheuttaa onnistumisen tunteen, mutta siinä onkin joku pointti!)

Mutta en minä paheksu. Päin vastoin, musta jokaisella pitää olla joku intohimo tai unwindaushomma, jolla saa ajatukset pois ihan kaikesta muusta. Toisille se on COD (jota toki pelataan ystävien kanssa ja joskus on päästävä kello kahdeksan COD-miittiin) ja toisille se instan selaaminen.

Tärkeintä on kuitenkin se, että pelissä pärjää – ja perheen kunnia säilyy.

House of Thukkanen elää ja voi hyvin.