Perhevalmennuksen riemut

Koska olin niin tohkeissani mun perhevalmennusasusta, halusin ikuistaa sen aamulla luonnollisesti silloin, kun meidän olisi pitänyt olla jo ulkona ovesta. Käskin Tikin ottaa musta valokuvia, mutta koska en ollut tyytyväinen omiin ilmeisiini niissä, riehuin sille oman aikani (heitin mm. dramaattisesti sen sateenvarjon katuun), ja näin ollen matkassa kesti.

Koska tultiin myöhässä, jouduttiin hipsimään takariviin. Kävi kuitenkin ilmi, että se oli voitto! Nyt mun ei tarvinnut tehdä syväanalyysiä siitä, kenen läheisyyteen menisin istumaan, vaan kohtalo kertoi sen mulle. Ala-asteeltahan on jo opittu, että takarivissä istuvat nimenomaan coolit hahmot. Ja siellä takarivissä sattui olemaan just yksi tosi kivan näköinen nainen, josta heti aattelin, että toi.

Ja sitten, uskokaa tai älkää, kävi ilmi, että se asuu meidän kanssa samassa talossa!!! Ja sillä on laskettu aika kolme päivää ennen mun Los Angelesia (oon päässyt tähän vitsailun makuun, tajuutteko L.A.? Hehehehe!) Se nainen ei tiedä sitä vielä, mutta siitä niin tulee yksi mun new best mama friendsseistä! Näen jo silmissäni semmosen elokuvamontaasin, jossa me kävellään maireat hymyt huulillamme vaunuinemme päivinemme vehreässä Hermannissa ja Arabianrannan niityillä meren kimallellessa kevätauringossa, taustalla soi Playing with the boys (niiden lapsi on poika, ehkäpä meidänkin lapsi on!), välillä meillä on tyylikkäät lattekupit kädessä, välillä kuva hidastuu ja jompikumpi meistä naurahtaa päätään nyökytellen toisen uskomattoman hauskalle ulosteaiheiselle (siis vauvan uloste) kaskulle. Siitä tulee fantastista! 

Perhevalmennuksen alussa oli semmonen kymmenen minsan juttelutuokio, jossa jakauduttiin kuuden ihmisen (kolmen pariskunnan) joukkoihin kertomaan omista tuntemuksistaan. Se mun new bff pohdiskeli vähän hämmentyneenä mm. sitä, kun neuvolassa oli sanottu, että tässä vaiheessa aletaan luoda omia mielikuvia siitä vauvasta. Vauvan synnyttyä siitä mielikuvasta opetellaan pois, kun luultavasti se ei olekaan samanlainen kuin oli ajatellut. Tämmönen kuulemma edistää kiintymistä siihen bebetoon.

Mä kerroin, että tähän mennessä mulle on syntynyt meidän vauvasta sellainen mielikuva, että sillä on pää ja ainakin muutama raaja, koska mä pystyn tuntemaan ne välillä aika hyvin tämän vatsan läpi. Mutta mä kyllä toivon, että mun ei tarvitse opetella luopumaan näistä mielikuvista sen syntymän jälkeen.

Tämän jälkeen Perhevalmennukseen saapui semmonen sympaattinen nuori perhe kertomaan niiden arjesta kolmen kuukauden ikäisen Julius-pojan kanssa. Ne oli tosi suloisia! Ne kertoivat elämästään letkeästi, ei mitenkään rehvastellen etevyydellään vaan kannustavasti: "Muistakaa, että sekä synnytys että tämä vauva-aika voi mennä tosi hyvin." Se oli hyödyllistä ja lohdullista.

Myös ne kaksi neuvolan mimmiä, jotka pitivät sitä valmennusta, olivat tosi kivoja ja leppoisia.

Ainoa asia, mikä musta siellä oli vähän weirdoa, oli se, että siitä kahden tunnin valmennuksesta noin 40 minsaa katsottiin YouTubesta imetysvideota. Se oli kuin paluu yläasteen terveystiedon tunnille, jossa valistusvideo kertoi, miten "Seksi on hauskaa selvin päin, kännissä teet sen aina väärinpäin!" (Mikä ei kyllä mielestäni edes pidä paikkaansa. Ja miten seksin voi tehdä väärinpäin?!)

No, niillä melko luokattomasti (mikä valkobalanssi? mikä rajaus?) tehdyillä videoilla näytettiin lukuisia ja lukuisia nännejä semmosen "eteenpäinvievän heleän musiikin" soidessa. Sitten imettäjien miehet horisivat joidenkin Askosta ja Iskusta ostettujen huonekalujensa keskellä: "Kyllä se niin on, että biologiakin sen sanoo, että nainen imettää. On hyvä olla nämä roolit! Minun rooli on tuoda vaimolle lehti." 

Toki oli järkevää ja hyödyllistä kuulla oikeanlaisesta imetysotteesta, mutta hei, mä joudun tekemään nuo perhevalmennuksen takia missaamani työtunnit takaisin, joten mieluummin kattelen YouTube-videoita himassa kuin jossain luokassa 20 muun ihmisen kanssa. Toisaalta, ehkä tämä oli yhteiskunnan salajuoni pakottaa myös Tiki katsomaan läpi ne kaikki kymmenet erimuotoiset rinnat ja imetysvoivottelut, jolloin se tulee sitten arvostamaan mun imetyspyrkimyksiäni entistä enemmän!

Joka tapauksessa, tuo Perhevalmennus oli oikein hyvä kokemus, ja arvostan todella paljon, että yhteiskunta järkkää tuleville vanhemmille tuollaisia. Pian aion rohkaistua ja lisätä mun uuden bff:n fb-kaveriksi! (Toivottavasti se ei koskaan lue tätä tekstiä, koska veikkaan, että tällaisen hullun naisen omituisten fantasioiden lukemisen jälkeen se saattaisi vaihtaa paitsi asuinpaikkaansa myös salata uudet osoitetietonsa.)

Kuva: Arabianrannan niityistä, joilla mä ja mun uusi bff ensi keväänä sitten montaasinomaisesti nauretaan elämän pienille hassuille sattumuksille