Pikkuli, kaikkien vanhempien sankari
Minä rakastan Pikkulia. Hän on tuonut mun elämääni niin paljon onnea ja autuutta. Spesifisti hän on tuonut onnea, autuutta ja hiljaisuutta näihin elämääni näissä hetkissä:
- Eilisaamu, kun jostain herran syystä teki mieli vähäsen nukkua Blog Awardsien jälkeen
- Lauantai-ilta ja minä olen lähtenyt inasen verran liian myöhään ystävän illanistujaisista, ratikkamatka väsyneen lapsen kanssa Jätkäsaaresta Hermanniin voidaan vielä pelastaa
- Sunnuntaiaamu, kun me Tikin kanssa haluttaisiin lukea lehteä sängyssä ja kuunnella Muistojen Bulevardia kun taas lapsi haluaisi tonkia keittiön kuivakaappia ja heitellä lasagnelevyjä rikki lattialle ja nauraa voitonriemuisesti päälle
- Torstai kello 17 kun kokkaan melko katatonisessa tilassa ruokaa ja lapsi haluaisi "auttaa" ja tyhjentää taas tiskikoneen likaiset astiat lattialle
- Sunnuntai-iltapäivä, kun istun ystäväni Katariinan kanssa Tehnossa pitsalla toista tuntia
- Tiistai-ilta, kun lapsi käy ylikierroksilla ja "siivoaa" meidän eteisen lattiaa vessaharjalla ja se pitäisi rauhoittaa sänkyyn menoa varten
- Keskiviikkoaamu, kun lapsi herää yllättäen jo seiskalta, ja mä haluan syödä aamupalani kotona ja että lapsi syö aamupalansa vasta kasilta päikyssä
- Perjantai-ilta, jolloin minä haluan katsoa läppäriltä Aallonmurtajaa, muttei ole vielä lapsen nukkumaanmenoaika
- Junamatka Helsingistä Turkuun
- Ja Turusta Helsinkiin
Pikkuli on semmonen ihana pieni lintu, joka tekee kaikenlaista hassua, kuten ottaa toukan lemmikikseen ja retuuttaa saastaista lintupehmolelua perässään. Pikkuli on kasvissyöjä (ei suostu syömään matoja), suloisella tavalla vähän arka (ei halua lentää) ja uskomaton unelmoija (toisinaan hän haluaa olla joutsen, joskus päästä etelänlomalle). Pikkulin vanhemmat ovat symppiksiä, oikeita seesteisiä mutta silti inhimillisiä (niin inhimillisiä kuin linnut tai vanhemmat voivat olla) vanhemmuuden idoleita, ja Pikkulin päivähoitopaikka on myös niin ikään kivan oloinen mesta, jossa on pedagogiset otteet kunnossa.
Pikkulin musiikit ja äänimaisema ovat laadukkaita, ja sarja on piirretty superkauniisti. Lisäksi Pikkulin juonet kiinnostavat jopa minua, koska niissä on paljon huumoria ja hauskoja käänteitä. Pikkulia piirtää semmonen suomalainen pariskunta, Metsämarja ja Antti Aittokoski.
On niin liikkistä, kun Alppu osoittaa puhelinta tai pädiä ja alkaa huudella: "Pippi! Pippi!"
Pikkuli, olet antanut meille niin paljon!
Tsipa tsipa!
Mitä teillä katsotaan puhelimesta tai pädiltä?
Tähän perään voikin pohtia
Liikkuuko lapseni tarpeeksi (hehheh)
Tai lukea:
Kirja-arvio: Katso minua, Sami