Rakastan muovia, vihaan muovia

Muistatteko, milloin muovista alettiin puhua? En tarkkaan osaa sanoa, milloin tämä tapahtui, mutta hätkähdin itse toden teolla ensimmäisen kerran, kun näin somessa levinneen valokuvaaja Chris Jordanin kuvasarjan. Jordanin vuonna 2009 aloittama projekti kuvaa kuolleita lintuja, joiden vatsalaukku on avattu ja sieltä paljastuu valtava määrä värikästä muovisilppua.Ehkä kymmenisen vuotta sitten ihmiskunta alkoi tajuta, että valtameremme hukkuvat muoviin. Sitten keskusteluun tuli mikromuovi, joka lävistää kaiken ja jonka seurauksista meillä ei ole vielä kunnon tietoa.Viimeisimpänä on alettu puhua siitä, miten muovin käyttö kiihdyttää ilmastonmuutosta, sillä muovia tehdään öljystä, ja kun öljyä poltetaan, ilmakehään vapautuu hiilidioksidia.Mitä enemmän uutisia olen lukenut, sitä enemmän muovi on alkanut ahdistaa. Sen käyttäminen tuntuu suurelta syntiseltä saatanalta (en tiedä, onko muunlaisia saatanoita olemassa kuin syntisiä). Mutta muovia kuitenkin joutuu käyttämään, erityisesti elintarvikepakkauksissa, sillä muovi on niin superkätevä aine, jolla asioita saa säilöttyä kevyesti ja niin, etteivät ne tuhoudu.Muovi penetroituu kaikkialle: keittiön kaappeihin, jääkaappiin, pilleihin, lapsen lelukoppaan, iholle ja sitä kautta syvälle meidän tomumajaamme. Jos Touko Pouko nyt askartelisi sielun, sitä ei tehtäisi muovailuvahasta ja nauloista, vaan muovista ja muovista! AaAAaaaaAAARRggghhhh!!!!Oikeastaan muoviahdistukseni on välillä mennyt niin pitkälle, että olen vähän kyynistynyt sen suhteen. En voi tehdä mitään, lalllallaa, maailma palaa (ja muovi on hyvä polttoaine).Mutta tänä keväänä muovinen sieluraiskani on saanut toivoa. Nimittäin!Kaikki lähti siitä, kun olen hengaillut viime ajat  tiiviisti Ylellä (tehden Noin viikon studiota ja Melkein kaikki rahasta -podcastia). Tutustuin Johanna Reeniin ja Erno Kulmalaan, jotka ovat suunnitelleet Ylelle massiivisen I love muovi -kamppiksen. Sillä on yksi iso sanoma: Muovi ei ole suuri belsebuubi, vaan arvokas raaka-aine, joka pitää lajitella ja käyttää uudestaan. (Okei, Yle ei puhu vanhasta vihtahoususta, nämä raamatulliset viittaukset nyt vain aina tunkeutuvat jostain teksteihini.) Tällä hetkellä ei ole realistista ajatella, että kaikesta muovista pystyttäisiin luopumaan tässä ja nyt. Ja ei muovi itsessään olekaan mitään pahis. Siksi muovin lajittelu on ratkaisu.Mitä enemmän lajittelemme, sitä enemmän uusiomuovia saadaan. On typerää ja ympäristöä kuormittavaa tehdä koko ajan vain uutta muovia, kun jo valmistettua matskua voidaan kierrättää. Muovin laittaminen sekajätteeseen on vähän sama kuin peltipurkin heittäminen sinne. Tuhlausta!Okei, tiedän mitä osa teistä nyt ajattelee. Helppo se on tuon kantturan saarnata, kun niillä on taloyhtiössä muovinkeräyspiste. Jep, niin onkin. Muovin lajittelu kotona ja sen vieminen roskakatokseen on paljon vaivattomampaa kuin sen roudaaminen kilometrien päähän. Itse asiassa en minäkään lajitellut muovejani ennen kuin saimme tovi sitten sen muovipisteen taloyhtiöömme. Meillä ei ole autoa, joten muovien kuskaaminen kauemmas oli liian tuskallista. (Heh, jotenkin vain painavia pulloja ja tölkkejä olemme silti onnistuneet raijaamaan jalan tai pyörällä kilsan päähän, ja palautuskuiteilla on ostettu vaikka mitä herkkuja!)Uskon kuitenkin, että mitä enemmän muovin lajittelusta puhutaan ja siitä tehdään normi, sitä useampien taloyhtiöiden roskakatoksiin ja kauppojen pihoille tulee muovinkeräyspisteet. Suosittelen lukemaan Ylen jutun: Näin saat muovipakkausten keräysastian kotipihaasi. Ja täältä voi muuten katsoa oman lähimmän muovinkeräyspusteen.Muovin lajittelu on välillä herättänyt kaikenlaisia kysymyksiä: Miten se musta muovi, saiko sen laittaa jäteastiaan? Entä eikö kierrättäminen ole turhaa, kun sekajätettä polttamalla saadaan sähköä ja lämpöä? Entä kuinka tarkkaan ne pakkaukset pitää pestä? Ai että, näihinkin kaikkiin pulmiin sain vastauksen Ylen informatiivisesta jutusta.Mutta tiedän, että nuokaan jutut eivät välttämättä vastaa kaikkiin kysymyksiin. Siksi toivonkin, että tämä herättäisi paljon keskustelua ja laittaisitte paljon kysymyksiä aiheesta tänne blogiin tai vaikka instaan. Nimittäin! Minä värväydyin free-toimittajan ominaisuudessa tähän I love muovi -kamppikseen mukaan, ja olen nyt kevään hengaillut sellaisessa suljetusssa Facebook-ryhmässä, jossa on mieletön määrä fiksuja asiantuntijoita, joilta voi kysyä mitä vain muovista, sen lajittelusta ja uusiokäytöstä.Aion nyt tehdä pienen muovisen juttusarjan (öhöhöh) blogiin tähän kamppikseen liittyen. Tällä hetkellä kaavailen, että tekisin tällaiset postaukset. Jos teille tulee mieleen muita postaustoiveita aiheesta, niin kertokaa.

  1. I love muovi -kampanja alkaa (eli tämä postaus)
  2. Miten meillä lajitellaan muovia ja muita jätteitä (eli intiimi kurkistus meidän jätelaareihimme, m m mm!)
  3. Miten muut lajittelevat? Kävin Home via Laura -blogin Lauran ja Isyyspakkaus-blogin Tommin luona kurkkimassa, miten heillä homma hoidetaan. (Ja kyyläämässä heidän järjettömän ihania kotejaan. Videota tulossa!)
  4. Miksi lapsi tuo elämääni niin jumalattomasti muovia?! Ja miten sitä voi millään lailla hillitä?
  5. Suuri Muovin Q & A! Tähän toivon teiltä niitä Q:ta, eli kysymyksiä, sillä minulla on nyt se megalomaaninen asiantuntija-arsenaali käytössäni.

Tämän postauksen kuvat ovat muutaman viikon takaisia. Niissä on meidän viiden päivän muovijätteet, eli maanantaista perjantaihin. Aika paljon on kertynyt. Itse ajattelen, että muovin lajittelu on ehdottomasti ratkaisu, mutta toinen homma on myös se, että minä voisin vähän miettiä myös muovin käytön vähentämistä.En esimerkiksi enää juo limujani muovipillillä, ne ajat ovat ohi! Ja mitä tulee pieniin läpinäkyviin hedelmäpusseihin, niin niiden käytön olen pyrkinyt minimoimaan.En usko, että zero waste toimisi omalla kohdallani, eli että onnistuisin elämään miltei kokonaan ilman muovia. Mutta vähentäminen varmasti onnistuu vielä tästäkin.Jotkut saattavat muistaa parin vuoden takaisen ränttäysvideoni, ja ilokseni on todettava, että kaupan kassat eivät enää kysy minulta (eivätkä varmaan keneltäkään muultakaan): "Saanko laittaa pakasteet pieneen muovipussiin?"https://youtu.be/tyria9r14YUJos haluatte katsoa laadukkaampaa muovi-viihdettä, niin suosittelen Ylen I love muovi -sarjan Muoviperunat-jaksoa. Recylette <3Kaipaan etenkin tähän muovin vähentämiseen vinkkejä teiltä:Oletteko keksineet keinoja, joilla olette vähentäneet muovia arjessanne?Entä mitä kysymyksiä tai kommentteja tämä kampanja herättää? Voisin välittää terveisiä muoviasiantuntijoille!PODCAST // FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

Previous
Previous

Baby showerit, täysin yllättäen!

Next
Next

Alkoholiton versio ei ole enää colajaffa-drinkki