Arvostuksesta muunlajisiin
Tuskin minun vanhemmat ovat hirveästi miettineet tällaisia juttuja, kun olin lapsi, mutta se oli eri aika ja me asuttiin maalla: mä haluaisin kovasti, että mun lapsilla olisi hyvä suhde muunlajisiin (eli muihin eläinlajeihin kuin ihmisiin).
Huvilalla tämä aihe on ikään kuin koko ajan esillä, sillä siellä on niin paljon kaikenmoisia öttiäisiä.
Lapsiin tuntuu olevan sisäänkirjattu semmonen sadistinen halu tappaa esimerkiksi muurahaisia. Se on sietämätöntä. (Ja jep, olin lapsena ihan samanlainen pikku mulkku murkuntappaja. Aina oli pahat mielessä. En sentään onneksi polttanut niitä suurennuslasilla, kuten moni muu. Mutta talloin ja leikin.)
Myös sammalen repiminen on aivan super ärsyttävää.
“Olen huomannut, että vasta tietyn ikäisenä ihminen alkaa arvostaa sammalta”, ystäväni Anna totesi, kun taas karjuin lapsille, että ETTE NYT REVI SIITÄ MUN LEMPIKIVELTÄ SITÄ KAUNISTA ARVOSAMMALTA POIS!!!!
Olen käynyt uudestaan ja uudestaan keskusteluja siitä, miten kaikilla lajeilla on yhtäläinen oikeus olla metsässä.
Niin sudenkorennoilla, muurahaisilla, toukilla ja perhosillakin on oikeus elellä täällä rauhassa. Ketään ei saa kiusata (tai tappaa), ihailla saa.
Ja sitten heti tulee ristiriitaisuuksia: paarmoja ja hyttysiä saa tappaa, ne on kiusaa meitä. (Ei kuitenkaan Thermacellillä, heh heh heh!)
No. Elämä on ristiriitaista. Sekin on hyvä oppia jo lapsena.
Jännästi tällainen lapsille asiasta puhuminen on johtanut myös siihen, että minä suhtaudun moniin lajeihin myönteisemmin. Ennen kammosin lukkeja, nykyään ajattelen, että ne on vähän semmosia hömelöitä taaperoita, jotka horjahtelee eteenpäin elämänsä polulla (juu tiedän, eläimiä ei pitäis inhimillistää, mutta tämä on mun tapani olla pelkäämättä pitkäjalkaisia otuksia, mikä auttaa siihen, että pystyn siirtämään ne ystävällisesti sängystäni ulkotiloihin).
“Hämppyjä ei saa tappaa! Ne syö hyttysiä”, lapset ovat jo oppineet kertomaan kavereilleen – mistä olen ylpeä!
Käärmeistä taas ajattelen, että meillä on sopimus: te saatte olla täällä, me saadaan olla täällä. Oikeastaan te olitte täällä eka. Huvilan pihalle ne ei onneksi uskalla tulla, kun me tömistellään niin paljon.
Luontoa ja eläinlajeja ollaan alettu kunnioittaa myös kirjojen avulla. Esimerkiksi Tatu ja Patu kesäleirillä -kirjasta lapset oppivat, että jos heittää roskan maahan, siili voi kuolla. (Lisäksi äiti ”voi” suuttua silmittömästi. Jep, ihmiset jotka heittävät roskaa kadulle tai luontoon saavat mut uskomattoman raivon valtaan. Siksi on hyvä, että lapseni eivät tee sitä.)
Sitten me ollaan harrastettu Seek-sovelluksella eläinten ja kasvien tunnistamista (suosittelen, se on itsellekin hauskaa!).
Kesällä ja etenkin metsän keskellä suhdetta ja suhtautumista eläimiin on helppo ylläpitää, talvella vaikeampi. Itse asuin metsän keskellä lapsuuteni, mutta nämä mun lapsukaiset eivät käy edes joka kuukausi metsässä talvisaikaan. Ei vain jaksa lähteä tarpomaan, vaikka esimerkiksi Viikin luonnonsuojelualue tai vaikkapa Uutela olisi ihan tosi helpon matkan päässä.
Mutta talvellakin voi lukea kirjoja ja jutella asioista. Mä vaikkapa rohkaisen lapsia silittämään koiria (lupaa kysyen!) ja sitten me vähän tunnistetaan lintuja ja sen semmosta.
(Joopa joo, never forget sitä, kun Lammassaaressa Alppu kysyi, mikä lintu tuo on, ja koska minä en tunnistanut sitä, kysyin lintubongaajalta. “Se on varis”, hän sanoi tylsistyneen kuuloisena.)
Ja sitten mulla on suuri suunnitelma laittaa lapset partioon, kun täyttävät seitsemän vuotta. Mietin hetken jopa perhepartiota, mutta kun lueskelin, että siinä vanhempien pitää vetää joku kerta tapaaminen itse, mun intoni lopahti.
Haaveilen myös, että voisivat mennä kouluikäisinä Luontoliiton leireille. Kuulemma Mustasaaressakin on ihania kesäleirejä lapsille.
Huomaan kuitenkin, että semmosta suhtautumista luontoon, eläimiin, metsään ja sen sellaiseen on vaikeampi ylläpitää kaupungista kuin metsästä käsin. Minä olen itse saanut ja saan edelleen niin valtavan paljon metsässä ja merellä liikkumisesta, kasvien, eläinten ja ihan vain semmosen luonnossa olemisen tunnelman fiilistelystä, että haluaisin lasten kokevan samaa.
Mitä ja miten te ootte puhunut luontohommista lasten kanssa?