Orastavia vaivoja: raskausviikot 26–29
Toisen raskauskolmanneksen (14.–28. raskausviikot) viimeiset raskausviikot alkavat tuoda mukanaan sitä, mitä loppuraskaus tiukasti onkin: unettomuutta ja kaikenlaista ähellystä. Olo on kuitenkin vielä melko hyvä ja nautin elämästä – ja vauvan potkuista.
Mammalta peritty talvitakki tekee omat johtopäätöksensä, ja vatsan kohdalla oleva neppi lennähtää irti. Päätän korjauttaa sen ompelijalla sitten, kun kevät koittaa, vatsa on poissa ja takkia ei enää tarvitse päivittäin.
On sellainen olo, että elämään pitää hankkia mahdollisimman paljon kivoja asioita nyt kun vielä voi: niinpä yövyn tammikuussa kahdesti hotellissa ja saan viettää yhden kokonaisen viikonlopun ihan yksin kotona (Tiki on mökillä, lapset äbän ja Juhan luona hoidossa).
En oikein saa päähäni vielä, että meille tulee oikeasti oikeasti vauva. Onneksi Didi jo puhuu aiheesta paljon, niin muistuu minunkin mieleeni!
26. raskausviikko: Unettomuus alkaa vaivata
Järjestimme ihanat blinikestit uudenvuoden aattona ja vielä kasin maissa illalla käytiin katsomassa rakettien ampumista lähipuistossa. Naureskeltiin tätä punavihreän kaupunkilaisen tekopyhyyttä: Ei osteta ekologisista syistä raketteja mutta sitten kieli pitkällä toivotaan, että joku muu ampuisi niitä, jotta saataisiin hieno show.
Meillä oli lapsille isot tähtisädetikut, jotka tekivät heihin suuren vaikutuksen. Juteltiin tulevasta vuodesta ja toivottiin, että tämä vuosi voisi nyt olla sitten se paluu normaaliin.
Jeppistä.
Yhdeksän aikaan illalla Alppu alkoi oksentaa ja oksensikin sitten noin tunnin välein koko yön aina aamuviiteen saakka. Mietin, että mahtaako tämä olla enne seuraavasta vuodesta.
Niii-in.
No joo, mutta se niistä jinxauksista. Koronarajoitukset olivat joululoman loppuajat vahvasti voimissaan, joten elämä oli vähän lusimista lasten kanssa kotona.
Raskauskuulumisista sen verran, että vatsa alkoi olla jo sellainen, että sen tunnistaa raskausvatsaksi. Samoihin aikoihin myös unettomuus alkoi hiipiä elämään. Se ei johtunut vielä niinkään fyysisitä kuin henkisistä asioista. Ja yhdestä 2-vuotiaasta:
5.1. Didi tulee usein 4–5 maissa sänkyyn ja herättää mut. Sitten alan yön tunteina miettiä kaikkia niitä pettymyksiä, joita olen aiheuttanut ihmisille.
Käyn lukemassa Hesarin, syön banaanin ja tulen uudestaan nukkumaan. Aamulla olo on kuin joku olisi kalauttanut.
(Onneksi pian tämän jälkeen keksin, että Didi nukkukoon mun vieressä yön alusta alkaen – ei ole sen jälkeen enää herätellyt minua öisin. Nyt vain muut yön kauhut herättelevät.)
Tällä viikolla helpottavaa oli se, että sain kolmannen koronarokotuksen. Luin lehdistä paljon siitä, mitä kaikkea korona voi aiheuttaa raskaana oleville, ja rokotuksen saaminen tuntui pelastukselta. Juu, ei suojaa kokonaan koronalta, mutta tekee siitä huomattavasti lievemmän kuin rokottamattomilla.
(Ihmettelen tätä kirjoittaessani miten tauti ei vieläkään ole tullut meidän perheeseen. Pitää jossain vaiheessa ennen synnytystä luoda jonkinlainen strategia siitä, miten voisi välttää sen ennen synnytystä, ettei käy niin kuin Hannelle, joka sai positiivisen koronatestin raskausviikolla 39.)
27. raskausviikko: Ensimmäinen raskaus, jossa napa pullahtaa ulos
10.1. lapset menivät päiväkotiin ja minä palasin takaisin töihin, mutta toisin kuin syksyllä, nyt mulla oli yhtäkkiä (täysin tarkoituksella) tosi löysää. Meni pitkään tajuta, että mä voin ihan oikeasti alkaa hidastaa tahtia. Tein jopa sellaista, että pidin perjantaipäiviä melko vapaana töistä, vaikka lapset olivat päikyssä.
Tämä on ollut paras valinta aikoihin, koko kevät on ollut leppoisa ja olen jaksanut tätä raskautta huomattavatsi paremmin nyt, kun ei tarvitse juosta paikasta toiseen.
14.1. Napa is out there. Tämmöstä ei ole aiemmissa raskauksissa ollut. Ehkä tuo lapsi on jotenkin omanlaisessa asennossaan? Joka tapauksessa, vauvan potkut tuntuvat edelleen taivaallisilta! Aina kun se möyrii tulee hyvä mieli.
Välillä päässä käy ajatus, että voiko näin hyvä onni olla, että saan vielä yhden ihanan!
15.1. Äiti tulee taas hoitamaan lapsia, me pääsemme Tikin kanssa hotelliin, ihanaa!
Ilta on mahtava, tilaamme huonepalvelusta kolmen ruokalajin menuun ja katsomme huonon suomalaisen taide-elokuvan.
Juttelemme paljon tulevasta. Joululoma oli aika raskas, riideltiin paljon ja kotona oli ankea tunnelma. Nyt tuntuu, että alamme päästä yhteisymmärrykseen ja huono tunnelma alkaa kadota.
Silti minulla on taas semi uneton yö. Asiat pyörivät päässä ja asentoa alkaa olla vaikea löytää. Toisaalta, öisin on suloista rauhassa fiilistellä vauvan möyryämistä ja miettiä, että siellä se minun rakas totta vie on.
28. raskausviikko: Pesänrakennusta – kotiin uusi huonejärkkä
Alamme miettiä Tikin kanssa asuntoasioita. Vaihtoehtoja on muutamia. Suurin haaste on siinä, että Alpun esikoulu alkaa syksyllä, ja haluaisin että sen jälkeen ei tarvitse muuttaa enää koulupiiriä. Tiedän, että lapset kyllä sopeutuvat, mutta Alpulla on nyt niin hyvät ystävät täällä, ettei tekisi mieli enää repiä häntä irti jonnekin muualle. Laitamme asuntovahdit tulille, mutta ei tällä alueella yksinkertaisesti tule myyntiin mitään isompaa.
(Huom huom! Jos joku myy Hermanni-Vallilasta sadan neliön asuntoa, niin laita minulle sähköpostia!!!)
Päädymme tammikuun lopulla tekemään huonejärjestyksen muutoksen, jolla luultavasti saamme ostettua aikaa ainakin muutaman vuoden lisää. Mutta edelleen: tämä ei poista sitä tosiasiaa, että tarvitsisimme toisen vessan jossain vaiheessa. Onneksi uudesta järkästä tulee ihana, ja siinä samalla saamme vietyä valtavan määrän kirjoja divariin, tarpeettomaksi jääviä esineitä ja astioita kierrätyskeskukseen ja kaikenlaista rikkinäistä sälää roskikseen. Tavallisesti tällainen pesänrakennus tulisi varmaankin vasta äitiysloman alettua, mutta olen iloinen että teemme tämän nyt: Olen vielä fyysisesti niin hyvässä kunnossa, ettei rymsteeraaminen käy vatsan päälle, vaikka veli tuleekin naapurista auttamaan raskaiden kamojen kantamiseessa.
Muutto-operaation hienoinen haaste on, että molemmat lapset ovat nuhassa kotona koko viikon. Toisaalta! Kun joululomalla tappelivat, niin nyt yhtäkkiä ovat löytäneet myös yhteiset leikit. En tiedä voiko uusi huonejärjestys vaikuttaa, mutta nyt meille vapautuu tilaa juoksemiselle: keksivät leikin, jossa kumpikin pitää hyppynarun päästä kiinni ja juoksevat ympyrää, loputtomasti ympyrää, ja kikattavat sydämensä kyllyydestä.
20.1. Katselen illalla nukkuvia lapsia minun sängyssäni ja on ne vaan niin mielettömän ihania. Niin ihania.
29. raskausviikko: Vatsa alkaa painaa
No niin. Nyt vatsa alkaa olla edessä ja tiellä. Lataan Kirsikan suosittelemana Melissa Woodin Health-apin ja alan tehdä viikottain raskaana olevalle suunnattuja pilates-hommia. Ne onnistuvat huomattavatsi paremmin yksin kuin silloin, kun Didi kiipeilee päälläni. Didin kantaminen neljänteen kerrokseen alkaa tuntua myös melko raskaalta. Ja hän todella haluaa, että häntä kannetaan.
Haitarin soittaminen alkaa hengästyttää ja lapsi ei välttämättä tykkää minun veisuustani. Ainakin se potkii usein vimmatusti, kun soittelen PMMP:n Pikkuveli-biisiä sen korvan juurella.
Tällä viikolla Kaikki kuluttamisesta -kirjalle myönnetään Kaarlen palkinto, mikä on mahtava kunnia. Myöhemmin selviää, että se on paitsi kunnia, myös 3000 euroa rahaa. Päätän, että ostan sillä rahalla taidetta meidän olohuoneen seinälle. Alan metsästää instasta kiinnostavia kuvataiteilijoita, mutta yleissivistyksen puutteeni estää minua tekemästä valintaa. Mutta vielä minä sen taulun seinälleni saan!
Puhelimen muistiosta:
24.1. Näin tosi toden tuntuista unta että synnytin kuolleen vauvan. Ihan hirveä olo.
29.1. (Rv 28+6) Äh tuntuu että unettomuus on nyt astunut kehiin. Joko en saa illalla unta tai sitten herään 3–5 maissa valvomaan. Jotenkin alarajaat puutuu ja uniasentoa on vaikea enää löytää. Pitää tehdä kaikenlaisia tyynyvirityksiä.
Yöllä tulee myös usein nälkä!
Ja pissihätä!
Lue myös edelliset raskausviikko-postaukset:
Tai jos edelliset raskausviikkojutut kiinnostaa, niin:
