Rikkinäinen kaukosäädin on valinta

Mulla on toisinaan huono omatunto siitä, etten jaksa kieltää Alppua tarpeeksi. Yksi ystäväni paheksui syvästi (ihan syystä) meidän tapaa antaa Alpun repiä kirjat alas hyllystä. "Aikuinen Alppu ei kyllä hyväksyisi tätä kulttuurikodissa", Martti sanoi. (Se kyllä siis vitsaili.)

Mä olen yrittänyt selittää tätä itselleni niin, että tämä on mun kasvatusfilosofiani: Kiellän lapselta vain sellaiset asiat, jotka ovat hänelle itselleen, muille tai ympäristölle haitallisia. Maljakkoa ei saa paiskata lattialle eikä vessaharjaa saa syödä. Elämässä on niin paljon kiellettyjä asioita, että en halua lisätä niitä Alpulle turhaan. Eikä se mitään pahuuttaan tee, uteliausuuttaan vain.

Sitä paitsi teen lapselle sen, minkä haluan itselleni tehtävän. En kestäisi, jos joku koko ajan mikromanageeraisi mun projekteja: "Älä tee noin, eiku ei noin. Älä teet tota."

Todellisuudessa ei ole mitään filofiaa. On vain laiskuus. Se, että mä annan Alpun hakata kattilan kantta lattiaan tai repiä ylimääräiset johdot lipaston laatikosta ostaa mulle itselleni viisi minuuttia lehdenlukuaikaa.

Valitin omasta surkeudestani tietenkin Raisalle ja Antille.

Niiltä tuli niin lohdullinen kasvatusneuvo, että otin sen johtotähdekseni: "Rikkinäinen kaukosäädin on valinta."

Mä valitsen nyt näin. Se paiskoo sitä kaukosäädintä, mutta paiskokoon. Mä en jaksa koko ajan keksiä vaihtoehtoisia virikkeitä. Mä luotan siihen, että se ei hakkaa sitä kaukosäädintä lattiaan hymyssä suin enää 15-vuotiaana. 

No, naureskelin tätä 1-vuotisneuvolassa. Sieltä sanoivat, että "kyllä jokainen kielto on kotiinpäin". Tämä vähän taas romutti mun kaukosäädinmantraa. Koska en kyllä kestä myöskään sellaisia vapaan kasvatuksen hedelmiä, jotka saavat lyödä kauppakeskuksen leikkipaikoissa pienemipään köniin. Joskaan ei mulla ole mitenkään varaa paheksua niidenkään lasten vanhempia. Ihmisillä on niin erilaisia tilanteita, lapsilla on niin erilaisia luonteita. Oikeastaan olen huomannut, että aina kun olen sialussani paheksunut jotain, olen itse pian täysin samassa tilanteessa. (Anteeksi Mäkelänrinteen uimahallin saunaimettäjät mun paheksuvista katseista, nykyään mä tajuan teidän pointin!)

Eli kyllä mä aion nyt vähän skarpata.

Olenkin nyt sitten vähän modannut tätä ideologiaa niin, että jos mä päätän kieltää jotain, niin siinä pysytään eikä huutamalla saa tahtoaan läpi. Koska ilmeisesti se on tie pimeälle puolelle ja pian ollaan tilanteessa, jossa lapseni on pikku Darth Vader, joka vielä jonain päivänä katkaisee valomiekella omalta pojaltaan käden.

Hehheh, katsotaan kuinka pitkään tämä päätös pitää kutinsa. Luultavasti niin kauan kuin olen kieltämättä yhtään mitään.

 Onko teillä kieltämisen suhteen jotain kasvatusfilosofiaa? 

(Mua pelottaa kysyä tätä, koska nyt paljastuu, miten laiska kanttura mä olen teihin verrattuna :D )

Kuvissa: Tein ruokaa ja Alppu teki tutkimusmatkojaan.

Lue myös:

Jokapäiväinen julmuus: mitä jos lapseni pelkää minua?

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa