Ristiäiset

Pojan ristiäisiä vietettiin kesäkuun alussa meillä kotona. Vihdoin, sillä se ehti täyttää jo neljä kuukautta. Mun isä, joka meidän lapsen kastoi, naureskeli, että mikäs aikuiskaste se semmonen on. 

Kutsuttiin juhliin pelkästään lähisuku, eli molempien vanhemmat ja sisarukset puolisoineen, sekä tietysti kummit. Silti meitä oli miltei kolmekymmentä. (Sen siitä saa, kun molempien vanhemmat ovat eronneet.) Mä olen kuitenkin aina ollut sitä mieltä, että mitä enemmän tärkeitä ihmisiä elämässä, sen parempi elämä.

Tunnelma oli rento ja kaikki tuntuivat olevan iloisella tuulella, etenkin poika. Olin delegoinut kaikki leipomisten tekemiset mua paremmille leipureille. Oli huippua, että kaikki saivat osallistua (oikeasti oli huippua, että mä pääsin ihan älyttömän vähällä koko kemuista ja herkkuja jäi vielä massiiviset määrät seuraavan päivän rääppiäisiin. Tätä kakkujen ja pikkuleipien delegoimista mä suosittelen todella lämpimästi).

Kastehetki oli kaunis, mun pienimmät sisarukset esittivät laulun ja yksi lausui rukouksen. Mun isosiskoni oli sylikummi ja hyvä ystäväni toimi niin sanottuna kuolakummina, koska se joutui pyyhkimään pojan suupielestä kaikenmoista pois toimituksen edetessä. Poika kujeili koko toimituksen ajan aika veikeästi. Se näytti kauniilta suvun vuosikymmeniä vanhassa kastemekossa. Lopuksi laulettiin Suvivirsi.

Poika sai tosi ihanan nimen, ja ajattelin, että voisin alkaa kutsua sitä täällä blogissa sen lempinimellä: meidän pieni Alppu.