Ruskaretki Pyhälle

Olin haaveillut Lapin maaruskan näkemisestä jo vuosia. Tänä vuonna muhun iski helmikuussa ihan himmeä matkakuume, ja silloin tuli syksyn yöjunat myyntiin. Niinpä ostin meiän perheelle kaksi yöjunaloosia ja houkuttelin vieläpä mun äidin ja hänen puolisonsa Juhan tulemaan mukaan.

Kaikki olivat sanoneet, että Pyhällä syyskuun kolmas viikonloppu olisi paras ruskan kannalta. No, en ole ollut siellä muuta kuin joulukuussa tätä ennen, mutta ainakin tällä kokemuksella voin sanoa, että syyskuun lopussa ruska oli ihana tuolla.

Yöjunamatka meillä meni mun mielestä aika kivasti. Varasin hytit yläkerrasta, sillä niissä on vessat, alakerran hyteissä wc on käytävällä (meidän hytit oli parikymppiä kalliimmat kuin alhaalla). Nukuttiin niin, että Didi nukkui ylhäällä, minä ja Putte alhaalla yhdessä hytissä, Alppu ja Tiki viereisessä hytissä. Juna lähti Helsingistä kello 19.45.

Tiki oli ostanut kaikkia herkkuja junaan lapsille, ja ne katsoi leffaa vähän aikaa, minä aikana mä sain pienimmän imetettyä uneen. Sitten Didi siirtyi mun hyttiin, luin hänelle iltasadun (Salla Salmelan uuden Minä menen lääkäriin -lastenkirjan. Hahaha, musta oli hauskaa kun Didi osoitteli kirjasta krokotiili-pehmolelua ja kertoi: “Toi on lapsellinen!” (hänellä itsellään on merihevonen aina kainalossa). Mutta! Sitten jossain vaiheessa tajusin, että lapsellinen tarkoittaa hänen mielestä hyvää asiaa! Ja siis, tietenkin.)

Minähän en juuri nukkunut meno- enkä tulomatkalla. En mä jotenkaan koskaan nuku yöjunassa, tai missään muuallakaan vieraissa paikoissa (vaikka yläkerrassa junan kolina oli tosi vaimeaa, etenkin verrattuna Ruotsin yöjunaan!). 1-vuotias möngertäjä ei suoranaisesti lisännyt mun unen määrää. Niinpä sitten lueskelin Misin alueen asevarastojen historiasta.

Junamatka Kemijärvelle on ihana, sillä juna on perillä vasta ysin maissa, kun se on Rovaniemellä jo joskus seiskalta. Niinpä pari viimeistä tuntia voi syödä aamiaista rauhassa ravintolavaunussa ja katsella isoista ikkunoista, kun oranssina ja punaisena hehkuvat suot vilistävät ikkunoista – ja ohitettiin me se Misinkin asema.

Kemijärvellä me noustiiin asemalla odottavaan bussiin, joka vei meidät suoraan tunturiin – hotellihuoneen eteen. Yövyttiin uudessa Kultakeron hotellissa, jonka kanssa tein kaupallisen yhteistyön instassa. Olin varannut sen jo ennen kuin oltiin sovittu mistään yhteistöistä, sillä musta hintalaatusuhde oli erinomainen. Ihan uskomattoman luksus neljän makkarin, ulkoporeammeen ja isojen yleisten tilojen huoneisto, josta aukesi upeat maisemat Pyhätunturille sekä yläkerran huoneissa oli valtavat kattoikkunat, joista näkyi revontulia. Oltaisko me maksettu kahdesta yöstä joku 500 euroa, mutta jaettuna sen kaikkien aikuisten kesken hinta ei ole iso.

Kun oltiin viety kamat hotellille, käveltiin rinnettä alas lounaalle Neidon sydän -nimiseen kahvilaan. Ihanaa kotiruokaa ja kiva tunnelma. Siellä kohtasin ystäväni Kaisa Kuritun, oli niiiin kivaa nähdä Kaisaa taas hänen kotiseudullaan. Saatiin hyvät neuvot siihen, mihin kaikkialle lasten kanssa kannattaa mennä.

Lounaan jälkeen lähdettiinkin tekemään pieni kävely tunturia pitkin katsomaan upeaa rakkaa. Vitsi tuo jääkauden hioma loputtomasti jatkuva kivilouhos on vain niin hienon näköistä. Ja tunturilta avautuva ruska!

Illalla syötiin Juhan laittamaa lasagnea hotellilla ja polskittiin lasten kanssa jacuzzissa. Juha nimesi meidän reissun: Skutsi & jacuzzi.

Perjantaina lähdettiin tekemään semmoinen parin kilsan kävely Pyhän kansallispuistoon sinistä reittiä pitkin. Lastenvunuilla pääsi siellä ihan mukavasti.

Sen sijaan pitkospuiden alkaessa Tiki kääntyi lastenvunujen kanssa takaisin hotellille, ja minä jatkoin äbän, Juhan ja Didin kanssa aapasuolla. Voi vitsit miten u s k o m a t t o m a n kaunis tuo maaruska on. Kaikki oli vain niin ihanan näköistä silmänkantamattomiin. Didi jaksoi urheasti juosta pitkospuita. Vasta niiden loputtua pienen jalat olivat poikki, ja mä otin hänet kantoreppuun, jossa hän lauleskeli mulle kaikkia iloisia tsemppaavia lauluja.

Mukana oli tietenkin termoksessa kahvia, pullia ja suklaata, joten aika mukavasti tämä matka meni.

Isokurun kohdalla me lähdettiin Didin kanssa hotellille. Kysyin kainosti, olisiko hän jaksanut kävellä itse ne uskomattoman pitkät portaat ylös – ja humps vain hän juoksi ne ylös! Hän on kyllä reipas typykkä. Välillä piti maanitella häntä jatkamaan matkaa, kun hän olisi vain popsinut mustikkaa.

Alettiin bongailla matkalta peikkoja, eli kaatuneiden puiden juurakkoja. Äiti-peikko, Sami-peikko, Ruttu-peikko, niitä löytyi paljon.

Jos ihminen on nähnyt elämässään vain talousmetsää (eli semmosta tasapaksua kuusi/mäntypeltoa eikä eri ikäistä sekametsää, jossa on kaatuneita puita lahoamassa), hän ihastuu ikihyviksi vanhassa metsässä käveleskellessä. Voi että tuolla oli niin ihanaa.

Äbä ja Juha kävivät tekemässä koko Isokurun kierroksen. He olivat niin vaikuttuneita, että kehottivat mua ja Tikiä vetämään sen seuraavana päivänä niin, että lapset jäävät heille.

Hotelliin palattuamme tavattiin taas Kaisa. Hän heitti Alpun ikäisen lapsensa meille, ja pojat jäivät polskimaan ja pelaamaan hotellille. Me suunnattiin maisemahissillä (aikuiset 14 e, lapset yli 4 v jotain ööö 6 e?) ylös tunturiin. Aaaah miten kaunista! Ei voi muuta sanoa kuin että vau. Pyhäjärvi, tunturit, kauas ulottuva horisontti, keltaiset koivut ja punaiset pihlajat vihreiden kuusien ja mäntyjen keskellä.

Perjantai-iltana syötiin hotellin vieressä olevassa Camp-ravintolassa. Söin poronkäristystä ja perunamuusia – nam.

Lauantaina me lähdettiin Tikin kanssa aamupalan jälkeen katsomaan Isokurua. Oli kostea mutta lämmin sää. Ja kyllä, Isokuru on todellakin näkemisen arvoinen. Sen läpi meni semmonen puusilta, jota pitkin sai vaeltaa muutaman kilsan(?). Musta jokaisen suomalaisen pitäisi nähdä tuo jääkauden muodostama iso kuru täynnä rakkaa. Sellaista ei ihminen kykenisi tekemään.

Kuru päättyi 400 porrasaskelmaan ja Karhunjuomalammelle. Ja lollll, siinä kohdassa me lähdettiin väärään suuntaan vahingossa. Alkoi sataa, ihmeteltiin että miksei me pian tulla hotellille – ja sitten jossain vaiheessa tajusin, että me ollaan keltaisella reitillä, ei oranssilla.

Takaisin juostiin ja sovittiin, ettei aleta riidellä. Eikä alettu!

Mentiin yhteensä metsässä lopulta 17 kilsaa ja oltiin aivan likomärkiä, kun tultiin hotellille. Mutta onneksi siellä oli vaatteiden kuivauskaappi ja sauna, jonka äbä oli laittanut lämpeämään. Se saunaolut maistui taivaaaaalliselta.

Oli niiiin kivaa matkustaa äidin ja Juhan kanssa, kun he ovat ensinnäkin ihanaa keskusteluseuraa, mutta meidän lapset myös viihtyvät heidän kanssaan valtavan hyvin. Niin hyvin, että Didi usein vähän itkeskelee, kun hänellä on niin “hirveän kova ikävä mummaa”. Joskus hän on pohdiskellut haikeana, että aina Helsingissä on ikävä turkulaisia ja Turussa on ikävä helsinkiläisiä. Semmoista se pienen tytön elämä voi olla. Puttekin aina juoksee heidän luokse kädet ojossa halaukseen. Vierastava ukkeli ei tätä kyllä kenellekään muulle tee, mutta tuo yhdessä vietetty kesä huvilalla Turussa muodosti heille niin vahvan siteen, ettei tarvitse sitten vierastaa.

Lauantaina iltapäivällä käytiin vielä kerran hissillä katsomassa tunturin päällä, kun halusin ottaa viimeiset fiilikset irti Pyhästä. Sen jälkeen mentiin ravintolaan syömään päivällinen. Otin lohi-bowlin, nam.

Bussi lähti hotellin edestä Kemijärvele kello 17.45 ja juna Kemijärveltä kohti Helsinkiä 19.15. Syötiin ravintolavaunussa iltapala, minkä jälkeen nukutettiin väsyneet lapset.

Aamulla herättiin Helsingistä. Täällä oli vielä kesä.