Samaa mieltä olevat naiset brunssilla

samaa mieltä olevat naiset.jpg

Olen kertonut tästä ennenkin, mutta kerron nyt uudestaan: Ihminen tarvitsee ympärilleen välillä samaa mieltä olevia naisia. (Tiki joskus valitti mulle, että naiset ovat sellaisia, että ne vain kokoontuvat paikkoihin olemaan toistensa kanssa samaa mieltä.) 

Etenkin sellaisina hetkinä, kun on saanut erinäisiltä tahoilta shaibaa naamaansa, on yksinkertaisen ihanaa kokoontua brunssille kolmen vanhan ja hyvän ystävän kanssa. Ja olla kaikesta samaa mieltä. Siitä tulee voimaannuttava ja hyvä mieli. Tänään ei tarvitse väitellä tai päteä, tänään voidaan antaa keskustelun vain soljua eteenpäin.

Vietiin sunnuntaina ystäväni Katariina 30-vuotissynttäribrunssille Lilla Robertsiin, joka on tunnettu fancyistä antimistaan. Kata piti joulukuussa G Live Labissa eeppiset bailut (joissa muun muassa ihastuin siellä esiintyvään Töölön ketterään ja tanssin muun yleisön kanssa kyykyssä Sandstormia DJ Harvestin soittaessa). Nyt oli kuitenkin aika sivistyneen kolmekymppisten naisten brunssin.

Samaa mieltä oltiin esimerkiksi näistä hommista: 

samaa mieltä olevat naiset2.jpg

"Hame ei voi koskaan olla liian lyhyt."

"Se on jumalan tosi."

 

"Instassa oli upea äänestys paskimmasta Suomi 100 -tuotteesta. Suomi sata -hauta-arkku voitti."

"Herra isä, se ansaitsi voittonsa."

"Kyllä. Ja tänä vuonna varmasti alennuksessa."

"Kävin kerran siivomassa yhden rouvan luona, jonka ystävä oli teettänyt itselleen valmiiksi niin kauniin hauta-arkun, että se säilytti sitä eteisessä."

"Siinä kiva pikku tervehdys aina, kun tulee kotiin."

 

"Maaret Kallio oli sitä mieltä, että oma kuolevaisuus pitäisi pitää mielessä koko ajan. Mä en usko tähän, mun mielestä kuoleman ajatteleminen heikentää elämänlaatua."

"Joo, ei mitään kuolemajuttuja. Kuolemaa tulee näin kolmekymppisenä ajateltua ihan muutenkin liikaa."

 

"Kolkkent on kyllä niiiiin paljon parempi kuin kakskent."

"Kyllä!"

"Ei kysettäkään muusta."

"Ehdottomasti."

samaa mieltä olevat naiset3.jpg

samaa mieltä olevat naiset4.jpg

"Presidentinvaalien ehdottomasti paras slogan on Matti Vanhasella: Tehdään näistä vaalit."

"Joo! Se on upea! Matti tietää realiteetit, mutta uskoo demokratiaan. Matti on ilmoittautunut demokratian ritarina ehdokkaaksi."

"Matti on reilusti kelaillut, että no jos nyt tämän kerran sitten voin käväistä siellä vaaliväittelyissä."

 

"Kasper Strömman ja Maija Louekari on kyllä unelmien pariskunta."

"Niin on! Ne on semmosia hyviksiä."

"Ihanaa että ne on olemassa. Maailma tarvitsee just sellasia hyviksiä."

"Niihin voi luottaa."

 

"Kyllä se niin on, että humanistit ovat tämän maan selkäranka."

"Niin se kyllä totta vie on!"

samaa mieltä olevat naiset5.jpg

"Yksi mikä on ihan jäätävää, on neuvovat ihmiset."

"Joo, itsestäänselvät neuvot, huh."

"Alentuvat neuvot ovat kanssa pahoja."

"Ja sellaiset ystävän neuvot, joista tajuaa, että tuo ihminen ei tunne minä yhtään."

samaa mieltä olevat naiset6.jpg

"Olen tullut siihen tulokseen, että toisin kuin ajatellaan, niin isoista bileistä on kohteliasta lähteä hyvästelemättä."

"Olet täysin oikeassa. Jos emäntä on joraamassa tanssilattialla, se ei kaipaa ketään hyvästelijää droppaamaan sen tunnelmaa, hyvästely on niin kiusallista noin muutenkin."

"Bileistä poistuminen on aina pieni kuolema."

"Kohteliainta on vain poistua ja sitten laittaa seuraavana päivänä kiitosviesti, että olipa ihanaa."

"Toki jos on kolmen hengen illallisilla, niin sitten on kohteliasta hyvästellä ennen poistumista."

"Nojoo. Voi tulla omituinen tunnelma, jos joutuu miettimään, että onko tuo nyt viipynyt vessassa 45 minuuttia vai lähtikö se."

samaa mieltä olevat naiset7.jpg

Ja sitten taas vielä jälkikäteen (hyvästelyjen jälkeen):

"Oon niin fiiliksissä teistä!"

"Samat sanat! Samaa mieltä olevien naisten kerho tekee elämästä ihanaa ja kevyttä!"

"Oli aivan superihanaa!! Kiitos puput brunssista! Nähdään pian uudestaan, otan agendalle saada teidät meille juomaan synttäriviinat pois. <3"

 

 

OLETTEKO SAMAA MIELTÄ kaikesta?

 

 

Lue myös:

Samaa mieltä olevat naiset torikahveilla

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA

Previous
Previous

Pikku sabotööri

Next
Next

Näin olet hyvä liittolainen