Sofian synnytyskertomus vol 2 – “Olen puskenut ulos vaikeampiakin kakkosia”

Meidän taloon on syntynyt muutama viikko sitten aivan iiiihana vauva! Nimittäin pikkusiskoni Sofia synnytti toisen lapsensa, ja pienokainen on valaissut tätä syksyn pimeyttä vahvasti. Nyt olemme molemmat kahden kahden lapsen äitejä, ja koska tosiaan asumme samassa kerrostalossa, pääsen sylittelemään tuota vauveloa usein ja hartaasti.Kun Sofia kolmisen vuotta sitten sai esikoisensa, minä pyysin häntä kirjoittamaan blogiin synnytyskertomuksen (koska rakastan synnytyskertomuksia!!!). Sofian esikoinen syntyi käynnistettynä ja perätilassa – aivan kuten minunkun esikoiseni. Itse asiassa isosiskonikin esikoinen syntyi perätilassa. Se on ilmeisesti joku meidän suvun juttu. Perse edellä puuhun ja niin edelleen.Sofian viime kertaisen perätila-synnytyskertomuksen voi lukea kahdesta postauksesta: ensimmäisestä ja toisesta.Tietenkin halusin, että hän ikuistaa myös toisen synnytyskertomuksensa. Olkaa hyvä, tässä Sofian toisen vauvelin syntymä, hänen itsensä kirjoittamana:11.11.2020 klo 23:00. Juuri kun sain nukahdettua, heräsin kipeisiin supistuksiin.Tätä samaa oli jatkunut pitkin viikkoa. Supistukset herättivät, jatkuivat pari tuntia ja lopahtivat. Myös päivisin supisteli, mutta oli vaikeaa uskoa, että mitään oikeasti tapahtuisi. Edellinen synnytys käynnistettiin rv 41+4 ja nyt laskettuun aikaan oli vielä päivä. Merkkejä lähestyvästä synnytyksestä oli kuitenkin ilmoilla: Kävin aikaisemmin samalla viikolla Naistenklinikalla varmistamassa, ettei lapsivesi tihkunut (sf-mittani oli pienetynyt ja yleisesti päällä oli perus loppuraskauden stressiä) ja kuulin siellä, että olen jo 3 senttiä auki. Limatulpaa oli irronnut pitkin viikkoa (toim. huom. viihdyttävässä tekstissä pitää olla yksityiskohtia!) ja olin jumppapalloillut vauvaa “oikeaan asentoon” parhaani mukaan, kun vauvan laskeuduttua en enää ei pystynyt istumaan tavallisella tuolilla.Jo reilun viikon oli tuntunut, että elän limbossa, jossa sattuu ja ärsyttää, mutta mitään ei silti tapahdu. Olin illalla tosi kärsimätön ja kiukkuisella tuulella, joten sovin mieheni Sampon kanssa, että hän lähtee treenikselle soittelemaan ja mä saan omaa aikaa kotona esikoisen nukahdettua.Kuuntelin Ariana Granden uutta ja vanhempaa levyä, chattailin työkavereitten kanssa jotain höpöjä ja siivosin koko kämpän. Onnistuin rentoutumaan, enkä jotenkin pitkästä aikaa ajatellut koko synnytystä. “Älä ajattele liikaa, ota vain rennosti ja nauti vapaa-ajasta.” Hah! Ärsyttäviä neuvoja sellaisille, jotka odottavat synnytyksen käynnistyvän, joten sovitaan, että mun kohdalla oli vain tuuria, että show’ta edelsi tällainen ilta. Kun Sampo tuli kotiin, ajateltiin ensin katsoa jotain sarjaa, mut olin niin väsynyt, että ehdotin, että mennäänkin suoraan nukkumaan. Nukahdin aika helposti ja hyvällä tuulella joskus kymmeneltä.Klo 23:00 heräsin tuttuun tapaan kipeisiin supistuksiin. Kuten ennenkin, niitä tuli 10 minuutin välein, mutta tällä kertaa supistuksissa oli erilaista napakkuutta kuin aikaisemmin. Menin jumppapallolle pomppimaan ja tuli nopeasti varma olo siitä, että nyt synnytys on käynnistynyt.Pistin lastenhoitoon lupautuneelle Julialle Whatsupissa viestiä, että ootko hereillä, nyt taitaa tapahtua. Julia käski soittaa Naistenklinikalle ja rupesi valmistautumaan. Kävin tässä välissä onnellisena kakalla, koska pelkäsin synnytyksessä muun muassa sitä, että vauva ei mahtuisi ulos, jos on kakka edessä! Jostain olin lukenut, että näin voi käydä, vaikka en usko, että tämä on kovin yleinen ongelma synnytyksissä…Klo 00:00 herätin Sampon, joka oli ensin aika pihalla. Ajoitin supistuksia appiin, joka sanoi niiden väleihin ja keston perustuen neljän supistuksen jälkeen: “Get to the hospital!” Siinä kohtaa olin itsekin vähän hermona ja ärsyyntynyt säätöön, kun piti etsiä Naistenklinikan numeroa netistä, mutta sain sinne soitettua. Kyselin puhelimessa, että mikä meininki teillä on siellä eli kuinka kiirettä on; onneksi kätilö kertoi heti, että tilaa on!Kätilö selvästi jututti mua tarkoituksellisen pitkään ja kuunteli, etteivät supistukset kuulosta kovin pahoilta ja sanoi, että odotelkaa kotona ja soittakaa myöhemmin uudestaan. Tämän jälkeen menin lämpimään suihkuun ottamaan supistuksia vastaan. Ne eivät tuntuneet mahdottoman pahoilta tai esimerkiksi siltä, ettenkö olisi voinut keskittyneenä puhua supistuksen läpi, mutta heti puhelun jälkeen supistukset tihenivät 3-4 minuutin väleihin.Julia tuli meille klo 00:45, katseli hetken touhua ja sanoi, että lähtekää vain sinne sairaalaan. Julia sanoi, että niin moni hänen ystävänsä ei ole toisen lapsen kohdalla ehtinyt kunnolla sairaalaan sisään, joten on parempi lähteä ajoissa kuin synnyttää tuulikaappiin. Mikä onni, että oli sisko patistamassa!Kumpikaan meistä Sampon kanssa ei olisi kehdannut lähteä näin aikaisin, mutta nyt ajoitus meni koko synnytyksen puolesta täydellisesti. Ensin ajattelin, että odotan tasaan saakka, jotta voisi sanoa, että odotettiin edes tunti, mutta sitten petti hermo. Soitin samalle kätilölle ja sanoin, että mua stressaa taksimatka ja se, että esikoinen herää kotoa, että tahdon vain päästä sinne paikkaan, jossa synnytän, jotta voin keskittyä, vaikka kyllä näiden kipujen kanssa pärjäänkin.Kätilö ei kieltänyt tulemasta, mutta sanoi, että jos synnytys ei ole kunnolla käynnissä, meidät lähetetään vielä kotiin. Manasin Julialle, että on tällainen vastuu ihan kauheaa ja olin sitä mieltä, että käynnistys on paljon parempi, kun ei itse tarvitse arvioida, että joko pitäisi mennä!Säädettiin kamojen kanssa hyvän aikaa, lämmitettiin molemmat kaurapussit taksimatkaa varten ja klo 01:07 astuttiin pihalla tilataksiin. Otin vastaan yhden supistuksen vielä taksin ulkopuolella. Siinä kohtaa synnytyslaulu eli matala mölinä oli jo tärkeä osa kivunsietoa ja istuma-asento ilman jumppapalloa taksissa jännitti. Samalla jännitti myös, loppuvatko supistukset heti sairaalamatkalla, mutta vartin ajon aikana ehti tulla kaksi ihan tuntuvaa supistusta ennen kuin oltiin Naistenklinikan pihalla.En selvästikään vaikuttanut kovin synnyttäväiseltä, koska tiskillä kätilö kysyi multa ensimmäisenä: “Niin olet lähdössä kotiin vain?” Vastasin, että eikun synnyttämään toivottavasti. Kertasin tietojani läpi ja samalla tuli yksi supistus. Se tuntui laimeammalta kuin aikaisemmat, mutta ajattelin, että nyt hyvä esittää kivuliasta ja synnytyslauloin sen läpi näytösluontoisesti (mulla oli koko ajan kaurapussi mahalla, ah rakas kaurapussi!). Meidät ohjattiin odottamaan päivystävää kätilöä. Supistukset laimenivat, mutta niitä tuli yhä. Hetken päästä joku tuli merkitsemään tussitauluun vuorokauden ensimmäisen syntyneen lapsen. Aula oli hiljainen ja tunnelma jännittynyt: saadaanko jo jäädä sairaalaan?Pian paikalle saapui vuorossa oleva kätilö Katja, joka hoisikin koko meidän synnytyksen. Hänellä oli kivan rento, mutta varma ote ja pystyttiin hienosti keskustelemaan läpi synnytyksen mun toiveista ja tilanteen etenemisestä. Meidät ohjattiin tutkimushuoneeseen, (Sampo tsekkasi ensimmäisenä mikrojen sijainnit, jotta kaurapussit pysyivät koko ajan kuumina!), jossa saatiin hyviä uutisia: olin auki 5 senttiä ja kohdunkaulasta ei ollut jäljellä paljoakaan. Jes! Oli valtava helpotus, että synnytys oli kunnolla käynnissä ja saatiin siirtyä suoraan synnytyssaliin. Sairaalarannekkeiden mukaan meidät kirjattiin sisään klo 01:30.Mulla tuli siinä supistuksia, mutta sain niiden välissä hyvin käytyä kätilön kanssa läpi ajatuksia synnytyksestä: ammetta olisi kiva kokeilla ja ponnistaisin mielelläni jotenkin muuten kuin puoli-istuen, mutta mulla ei ollut mitään ehdottomuuksia tai vahvoja mielipiteitä oikeastaan mistään. Viimeksi lääkkeet olivat hyviä, eikä nytkään tavoitteena ole selvitä ilman niitä, mutta en myöskään tahtonut hidastaa synnytyksen etenemistä turhaan lääkkeillä. Asenne oli, että kattellaan!Pääsin synnytyssalissa suoraan ammeeseen ja pulahdin tyytyväisenä lämpimään veteen klo 02:15. Kätilöharjoittelija Eerika kysyi, saako tulla seuraamaan synnytystä, ja tämä oli mulle aivan ok. Supistuksia tuli hyvin, mutta ne eivät tuntuneet synnytylaulun ja veden kanssa mitenkään sietämättömiltä.Köllöttelin ammeen reunaa vasten, kätilö himmensi valoja ja kyseli, tahdonko mehua tai jotain muuta juotavaa. Amme oli iso ja siisti, sellainen luksusporealtaan kokoinen, katossa tuikki tähtivaloja ja trooppista spa-tunnelmaa lisäsi kookas jukkapalmu huoneen nurkassa. Mua lähinnä nauratti, että voiko synnyttäminen olla tällaista. Olin käynyt samana päivänä osteopaatilla hieronnassa ja nyt olin kylpylähoidossa. Kätilö sanoi, että voisin saada jo nyt epiduraalin aukeamisen puolesta, mutta musta se olisi tuntunut ihan liioittelulta kipuun nähden, joten sanoin, että kattellaan vielä.Klo 02:25 tunsin tutun napakan poksahduksen ja sanoin heti, että nyt meni lapsivedet. Supistukset kovenivat samantien tuntuvasti. Vedin ammeen vieressä roikkuvasta hälärinarusta ja ilmoitin kätilölle, että juuuuuu nyt sitä epiduraalia. Supistukset olivat niin rajuja, että kaikki ajatukset mahdollisesti lääkkeettömästä synnytyksestä katosivat heti.Näin jälkikäteen voi spekuloida, että kun homma meni niin nopeasti, olisin varmaan pärjännyt pelkällä ilokaasullakin, mutta ilman suunnitelmaa tai motivaatiota lääkkeettömyyteen ei sellaisia supistuksia siedetä vain mielenkiinnosta. Kätilö tsekkasi tilanteen (6 cm auki) ja soitti anestesialääkärille.Mä tahdoin jumppapallolle ja nousin ammeesta. Siinä kohtaa iski hetkeksi hätä, kun infernaalinen supistus ei jostain syystä päättynytkään. Kiroilin vain kaksi kertaa synnytyksen aikana: tässä kohtaa parahdin, että mitä helvettiä, miksi tämä ei lopu?! Kätilö sanoi rauhassa, että sulle tulee näköjään nyt kaksi supistusta peräkkäin, ja onneksi se lopulta loppui!Kätilö kysyi, että laitetaanko sittenkin spinaali, eikä epiduraalia, kun se vaikuttaisi sitten heti. Epiduraalilla kestää laittamisen jälkeen noin 15 minuuttia ennen kuin kipu helpottaa, mutta spinaalin vaikutus myös loppuu kuin seinään, eikä sitä voi lisätä toisin kuin epiduraalia. Kipeitä supistuksia oli tullut niin vähän aikaa, että päätin, ettei 15 minuuttia ole paha ollenkaan, mennään epiduraalilla.Viime synnytyksessä ilokaasu ei oikeastaan auttanut mua, kun silloin supistuksen pahin piikki oli aina ihan alussa. Ilokaasun imppaaminen on ennen kaikkea ajoituslaji, joten on tärkeää, että hengittämisen ehtii aloittaa hyvissä ajoin ennen huippukohtaa.Tällä kertaa supistukset tulivat perinteisen aaltomaisina ja yllätyksekseni huomasin, että ilokaasu oli nyt tosi hyödyllistä. Kun hengittämisen aloitti heti supistuksen ensimmäisistä merkeistä, ehti huippukohdassa olla jo sen verran pöllyissä, että se ihan pahin terä laimeni kivulta. Laskin kymmenen hengitystä per supistus, jonka jälkeen pyörrytti sen verran, että piti pitää taukoa, vaikka supistus usein sen jälkeen jatkuikin vielä. Laskeminen auttoi kuitenkin myös henkisesti sietämään kipua.Klo 02:52 anestesialääkäri tuli paikalle ja mä siirryin jumppapallolta sairaalasängylle. Selkä desinfioitiin ja sitten piti pysyä paikallaan. Juuri ennen, kun selkäytimeen pistettiin, tunsin pientä paineen tunnetta peräpeilissäni. Tiesin, että se tarkoittaa ponnistusvaiheen olevan lähellä.Vanhana juonisynnyttäjänä päätin kuitenkin, että tästä on parempi olla sanomatta kenellekään, etteivät ne sitten vie minulta epiduraalia! Logiikka selvästi oli poistunut kehostani lapsivesien mukana. Supistukset e-operaation aikana olivat kyllä kovaa kärvistelyä, mutta onnistuin olemaan paikallani ilokaasun ja kaurapussin avulla.Sitten piti odottaa 30 minuuttia sängyssä, jotta puudutus ei veisi jalkoja alta. Olin bongannut synnytyssalin nurkasta jenkkien ja austraalialaisten synnytysvlogeista tutun “peanut ballin” ja pyysin sitä jalkojen väliin.Tässä kohtaa kiroilin sen toisen kerran: Sampon tehtävä oli pitää mua kädestä supistusten aikana ja lisäksi pitää kaurapussit kuumina. Sitten karsean supistuksen aikana näin, kuinka Sampo seisoi juuri kuumennettu kaurapussi kädessään ja jostain jumalan hylkäämästä syystä ei antanut sitä mahalleni. Tuntui henkisesti siltä kuin käteni olisi tulessa ja rakas aviomieheni seisoisi apaattisena vesikannu kädessään tekemättä mitään. Sähähdin, että anna se vitun kaurapussi!!!11Tilanne kesti todennäköisesti noin viisi sekuntia, mutta se tuntui  sietämättömältä kidutukselta. Sampon ideana oli laittaa lakana tai peitto kaurapussin ja mahan väliin, koska se oli lämmennyt vaarallisen kuumaksi, mutta mä en kokenut tätä tarpeelliseksi. Myös kätilö oli huolissaan, että saan vielä palovamman, mutta korisin onnellisena sängyn pohjalta, että nyt on hyvä, kun kipu helpotti samantien pussin avulla (eikä tullut palovammaa).Pian kätilö sanoikin jo, että seuraava supistus on varmaan jo helpompi ja näin oli. Epiduraali alkoi vähitellen vaikuttaa. Samalla tunsin jo selvää ponnistamisen tarvetta. Kätilö tsekkasi tilaneen: 10 senttiä auki, saa alka ponnistaa! Olin tosi hämmentynyt tiedosta, nytkö jo? Oliko avautusmivaihe niinku tässä? Kätilö ehdotti kylkiasentoa ja sanoi, että ihan oman fiiliksen mukaan voi ponnistaa.Pohdin, että miten muka jaksan pitää jalkaa kyljelläni ilmassa ja ponnistaa samalla. Ehdotin, että saisinko pitää peanut ballin jalkojen välissä, mutta tämä idea tyrmättiin, koska vauvan piti ns. tulla ulos siitä aukosta, jonka edessä pallo oli. Sampo sanoi tässä kohtaa monta kertaa, että hän voi tukea mun jalkaa, mutta en kuullut sitä. Sen sijaan kätilö ja harjoittelija kiinnittivät sängyn päätyyn kaiteen, jota vasten pystyin nojaamaan jalkaa.Sitten sai ponnistaa! Ensimmäinen supistus meni ihan ohi, hengittelin vain ilokaasua, enkä voinut uskoa, että nyt jo ollaan tässä kohtaa. Seuraavalla päätin kuitenkin, että nyt mennään. Supistuskipu oli laimennut, mutta tunsin tarpeen ponnistamiseen. Asento toimi ja näin uudelleensynnyttäjänä oli heti jotain ideaa siitä, mitä tässä ollaan tekemässä.Sampo sanoi jälkikäteen, että olin ihan hiljaa ja jotenkin todella zen. Kätilö vähän paineli kudoksia itse aukolla, eikä ponnistaminen sattunut kovinkaan paljon. Toisen supistuksen kohdalla kätilö sanoi, että nyt hidasta vähän, ihan sellaisia pieniä ponnistuksia vain.Sitten tunsin, että pää tuli ulos. Seuraavalla supistuksella ulkona oli koko vauva, joka oli hetken valkoinen ja hiljaa, mutta rääkäisi pian itsensä hereille. Ponnistusvaiheen kesto: kolme minuuttia. Voin sanoa, että olen puskenut ulos vaikeampiakin kakkosia elämässäni.Vauva nostettiin mun mahalle, mutta pidemmälle se ei yltänyt, koska napanuora oli niin lyhyt! Ehkä siis ihan hyvä, etten lähtenyt hoitamaan koko synnytystä ammeessa, vaikka sekin olisi ollut vaihtoehto.Napanuoran annettiin sykkiä loppuun, ja vauva itki koko tämän ajan, samoin liikuttunut Sampo. Hetken päästä isä leikkasi napanuoran, vauvaa vähän putsattiin ja sitten sain sen rinnalle. Olo oli todella hämmentynyt: tässäkö se oli? Synnytys oli ohi kaksi tuntia sen jälkeen, kun kirjauduttiin sairaalaan. Edellinen synnytys kesti 14 tuntia, joten tahti tuntui ihan ihmeelliseltä.12.11.2020 klo 03:28 syntyi meidän upea tyttö.Vastasyntyneellä oli ihanat tummat hiukset ja silmät, tuttu nöpönenä ja suloinen ääni. Vauva oli tosi “valmiin” ja jämäkän oloinen heti syntymästä alkaen. Oli sellainen tuttu ja turvallinen olo pitää tätä murua sylissä. Vaikka laskettu aika oli vasta seuraavana päivänä, istukka oli alkanut jo kalkkeutua eli selvästiki nyt hänen oli hyvä aika syntyä.Vauva osasi heti tarttua rintaan, ja epiduraali vaikutti ihanasti istukan syntymisen ja paikkailun päälle niin, ettei varsinaisen synnytyksen jälkeen tarvinnut kokea kipuja.Lääkitys ei ehtinyt vaikuttaa avautumisvaiheeseen, mutta mielestäni homma meni ihan 10/10 näillä ajoituksilla ja kivunlievityksillä. Sain kolme tikkiä pieneen pintarepeämään, mutta olin jo ihan istumiskunnossa samana yönä. Hegailtiin pari tuntia synnytyssalissa (vauva itki muistaakseni koko tämän ajan) ja sitten meidän hölmistynyt kolmikko kuskattiin rullatuolissa perhehuoneeseen.Synnytyksen ainoa epäonni oli, että potilashotelli oli täynnä! Olin kuullut siitä paljon hyvää ja toivonut, että päästäisiin itsekin kokeilemaan hotellielämää vauvan kanssa, mutta pärjättiin hyvin myös perinteisessä perhehuoneessa. Meidän kaikkien vointi oli kuitenkin niin hyvä, että lähdettiin jo yhden yön jälkeen kotiin esittelemään vauvaa isosiskolle.Sairaalan arvioissa annoin täydet pisteet kaikille osa-alueille synnytyksessä. Kätilö oli huippu, tuntui, että omasta valmistautumisesta oli hyötyä ja homma sujui ihanan nopeasti ilman minkäänlaista hätää tai kiireen tuntua.Esikoisen kohdalla totesin synnärillä, että “Hän jää valitettavasti ainoaksi lapseksi, koska ei ole MITÄÄN SYYTÄ, että tekisin tämän saman vapaaehtosesti uudestaan”, vaikka olin tosi tyytyväinen myös siihen synnytykseen.Nyt oli heti sellainen olo, että ihanaa, tämä meni hienosti, vauvat on ihania, vauvoja kaikkialle, lisää vauvoja!Ja nyt kahden viikon kokemuksella voi sanoa, että sellaista tämä elämä nelihenkisenä perheenä on ollutkin, aivan ihanaa.