Suru vailla tarkoitusta

Olen miettinyt viime päivät paljon Mariaa, jonka melanooman ennuste on huono. Moni tietää Marian The Variety Show -blogista, mutta nyt hän kirjoittaa myös syövästään tarkkanäköisesti ja rohkeasti. Marian poika on hieman Alppua nuorempi, ja no, meillä on muutenkin paljon yhteistä, kuten Turku-rakkaus ja tv-sarjojen fiilistely.

Uutinen Marian melanooman ennusteesta on tuntunut hyvin pahalta. Vaikka kyse ei nyt ole tässä millään tavalla minusta tai minun tunteistani, vaan nimenomaan Mariasta, niin on sanottava, että asia itkettää.

Ihmiset sanovat joskus, että olisi pitänyt tajuta aikoinaan, miten hyvin asiat olivat. Olisi pitänyt ymmärtää olla kiitollinen siitä, mitä on. Joskus sanotaan, että iso tragedia laittaa elämän uuteen mittasuhteeseen tai suuren vastoinkäymisen jälkeen osaa priorisoida elämässään tärkeitä asioita. Että murheet tekevät ihmisestä vahvemman tai paremman.

Näin toki käy, mutta silti tällainen puhe vieroksuttaa minua. Kai tällaisten mietteiden ideana on nähdä positiivista asioissa, joissa ei sitä juurikaan ole. 

Itse ajattelen, että on yksinkertaisen kohtuutonta ja julmaa, että näin surullisia asioita tapahtuu, eikä kukaan tarvitse tällaista kokemusta opettamaan elämästä mitään. Ei tällaisilla jutuilla ole tarkoitusta, ne vain ovat. Ihminen voi hyvin olla elämässä kiitollinen kaikesta ilman, että tapahtuu jotain kamalaa.

Oikeastaan tuntuu, että kiitollisuus ja pelko kulkevat käsi kädessä. Viimeistään lapsen saamisen jälkeen olen lähes joka päivä vähintään kerran katsonut Alppua pitkään ja miettinyt, että miten minulle on annettu näin iso onni. Ja samalla sydämessä on saattanut kouraista pieni pelko siitä, että se onni voidaan ottaa pois. Tietenkin yritän tukahduttaa pelon, mutta siellä se on. Sitä sanotaan, että pelko on rakkauden hinta.

Sitten saan kuulla, että ihminen, kenen jutuista on tullut viimeisen viiden vuoden aikana osa arkea ja kenen jutuille on nauranut, on saanut vakavan diagnoosin. Tajuan entistä selvemmin, että joskus pelot realisoituvat (joskaan etukäteen pelkäämisestä ei tietenkään ole mitään hyötyä). 

Ymmärrän kyllä hyvin senkin, kun Maria kirjoittaa, ettei halua tulla nähdyksi vain sairautensa kautta. On lohdullista, että kaiken keskellä Tv-blogi päivittyy yhtä lailla. 

Tällä hetkellä kaikki empatiani on Marian ja hänen perheensä luona. Ja kuten Maria kirjoittaa, hän saa uutta ja tehokasta syöpälääkettä, joka voi voittaa vielä sairauden. Joten ei tässä oikein muu auta kuin toivoa valtavasti, että lääkkeet auttavat ajoissa. 

Suosittelen lukemaan The Syöpä Showta, mikäli haluaa lukea hyvin kirjoitettua tekstiä vaikeasta elämäntilanteesta. 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN