Syysloma meni kieltämistä performoidessa
Syysloma meni performatiivisen kieltämisen parissa. Eli kävin eri paikoissa kieltämässä kovaäänisesti lapsia tekemästä milloin mitäkin.
Mokon aamiaisella: ”Ravintolassa ei saa juosta!”
Ratikassa: ”Älä seiso penkillä. On kurjaa seuraavalle matkustajalle, jos se istuu kuraiselle penkille.”
Kansallismuseon lasten kerroksessa: ”Älkää miekkailko niin, että muut saavat puumieksta päähänsä.”
Dylanin lounaalla: ”Et heitä sitä haarukkaa lattialle tahallaan!”
Turun junassa: “Puhutaan hiljempaa, kaikki eivät halua kuulla KAKKA PAPPA KAKKA PAPPA taukoamatta.”
(Junassa kävi myös pahin: Ostin itselleni ison kahvin, josta olin haaveillut pitkään. Laskin sen typeryyksissäni penkistä laskettavalle pöydälle. Didi lämäsi pöydän kiinni ja kahvit lensi edessä istuvien jalkoihin. Nieleskelin kiukun ja pettymyksen kyyneleitä, kun piti vielä pyydellä anteeksi edessä istuvilta, vaikka oikeasti olisin kaivannut maailmalta anteeksipyynnön menetetystä kahvista!)
Yhdessä vaiheessa Raisa sanoi, että kieltäessään 2-vuotiasta sekoilijaansa hän ei oikein itsekään usko omia sanojaan. Ei ne lapset vaan tottele. Ovat rasavillejä.
Mutta kieltää täytyy, kovaan ääneen, jotta muut eivät pääse sanomaan. Koska pitää vaikuttaa kunnon ihmiseltä eikä saa olla esimerkiksi väsynyt ja vain toljottaa eteenpäin. Vaan valppaana kieltämässä!
Ja kyllähän silti aina välillä joku pääsee.
Lauantaina kävelin Turun Nummen katuja pitkin vauvan kanssa, sen silmät lurpsui kiinni ja puhuin puhelimeen ääniviestiä kavereille. Eräs eläkeläismies tuli kertomaan: “Ei äitiä vauva kiinnosta, vain puhelin!”
Olen niin tottunut tähän, että purskahdin vain nauruun.
Mutta, kyllä se niin on, että enimmäkseen on koko loman tullut vain kivoja ihmisiä sanomaan asioita.
Olin junassa yksin kolmen lapsen kanssa, niin eräs ihana nainen tarjoutui pitämään vauvaa sillä aikaa, kun puin lapset ennen Kupittaan asemaa. Ikuista kiitollisuutta sinulle tilannetajusta ja avusta!
Ja niin moni kehui vauvaa söpöksi, bussissa ja kadulla. Etenkin Turussa tuli paljon sellaista tsemppiä, kun vedin kolmen lapsen kanssa maita ja mantuja pitkin.
Helsingissä taas ratikassa eräs laitapuolen kulkija sanoi Raisalle, jolla oli pari minunkin lasta hallussa:
”Kyllä sulla on paljon noita lapsia. Ja hienosti menee!!!”
Muut ratikassa olivat nyökytelleet. Raisa sanoi, että sille oli tullut ihan kyyneleet silmiin, kun oli tuntunut kehut ihan sielussa saakka.
