Tällainen rahapuhe ärsyttää
Olen tuota syksyllä ilmestyvää kirjaa kirjoittaessani jutellut rahasta satojen ihmisten kanssa ja hengailen aika monissa sijoitusryhmissä Facebookissa. Yleensä juttuhetket ovat superkivoja ja inspiroivia, ja tapaamani finanssialalla työskentelevät ihmiset ovat fiksuja, lämpimiä ja jalat maassa olevia ihmisiä.
Kuitenkin joskus, ehkäpä keskustelupalstoilla tai Twitterissä, mua myös ärsyttää rahapuhe. Olen yrittänyt miettiä, mikä siinä risoo. Luin Minjan erinomaisen tekstin siitä, miten uusliberalistinen feminismi on harvoin intersektionaalista feminismiä. Oikeastaan tässä on kyse juuri samasta asiasta. Mua risoo sellainen puhe, joka keskittyy vain minuun. Miten minä voisin vaurastua? Miten minä voisin saavuttaa unelmani? Miten minä tulisin taloudellisesti riippumattomaksi?
Olen sitä mieltä, että jos miettii itseään ja omaa tekemistä liikaa, päätyy helposti vähän onnettomaksi. Se ei tee kenellekään hyvää. Pahimmillaan syvä minäkeskeisyys johtaa itsekkyyteen ja ahneuteen. Sitten ajatellaan, että on ihan ok sanoa ääneen, miten väärin on, kun verottaja vie minun omaisuuteni ja miten minun pitäisi saada rikastua rauhassa, muut ihmiset hoitakoon omat asiansa. Kyse on kuitenkin vain minusta!
Rahasta puhuttaessa pitäisi myös jaksaa miettiä muita ihmisiä, yhteiskuntaa ja ympäristöä. Raha kietoutuu näihin kaikkiin vahvasti.
Mä esimerkiksi ajattelen omaa piheilyäni ympäristötekona, sillä tällöin mua motivoi paitsi minulle säästeyt eurot myös ympristön säästäminen. Säästäväisyys on nimittäin usein synonyymi ekologisuudelle. Me ei lennetty etelän lomalle viime talvena, vaikka varaa olisi ollut. Syitä oli kaksi: säästettiin rahaa ja säästettiin luontoa. (Lennän kuitenkin varmaankin taas ensi talvena, joten en ole mikään ympäristön sankari, kunhan nyt vähän vähennetään lentokuormitusta.) Mä ostan tosi harvoin uusia vaatteita itselleni ja lapsenkin vaatteet hankin 80-prosenttisesti käytettynä. Jälleen: raha ja luonto. Piheilen myös ruoassa: syön lounaaksi eilisen illallisen tähteitä, ja meidän ruokahävikki on tosi pientä. Kun ostaa vähemmän turhaa paskaa, niin rahee jää säästöön. Tästä syystä on ihan hyvä, että sellaista kerskakulutusta, jossa lennellään viikonlopuksi Eurooppaan tai ostetaan joka kuukausi kolme uutta OOTD:tä ei pidetä enää niin ihailtavana. Sellaista jopa vähän paheksutaan. Samaan aikaan säästäväisyyttä on alettu taas arvostaa eikä vain pitää surullisten ihmisten pikku puuhasteluna.
Kun rahapuhe keskittyy sijoittamiseen, niin olisi hyvä myös pointtaa, että rahaa ei tarvitse laittaa sokeasti mihin tahansa pelkkä nopea tuotto mielessä. (Onneksi vastuullinen sijoittaminen on koko ajan trendaamassa, myös tuotto-odotusten takia.) En esimerkiksi halua rikastua tupakkatuotannolla tai sillä, että joku yritys polttaa kivihiiltä kuin viimeistä päivää. Parhaimmillaan sijoittamisen ja maailman parantamisen voi yhdistää, eli sijoittaa rahansa vastuullisesti (kuten tuossa Lumituuli-keississä). (Lupaan, että laitan pian julki tekstin niistä vastuullisista rahastoista!)
Puhuessa rahasta joudun tasapainottelemaan aina kahden asian välillä: Toisaalta haluaisin kannustaa myös pienituloisia ottamaan raha-asiansa hanskaan ja osoittaa, että tavoitteellinen säästäminen ja sijoittaminen ei ole vain rikkaiden ihmisten asia. Toisaalta en halua richsplainaa tai kuulostaa epäempaattiselta kantturalta, joka ei ymmärrä realiteetteja vaan horisee menemään, miten "laitat vain 500 euroa kuussa säästöön, niin pian voit hankkia sijoitusasunnon". Tästä syystä nämä "sijoitusvinkit pienituloisille" on aina aivan sairaan hankalia, ja mieluiten en niitä annakaan. (Ennen kuin voi sijoittaa rahojaan, pitää olla tarpeeksi hyvä puskuriraha tilillä, ja sitä varten on täytynyt pystyä säästämään - kaikki eivät pysty.)
Ongelmana raha-asioissa on toisinaan se, että vain rikkailla on tieto ja taito rikastua, jolloin he jakavat sen lapsilleen ja kavereilleen, ja tietty massa rikastuu lisää. Itse taas uskon, että ihan perus pullaisetkin voivat kerryttää omaisuutta ihan mukavalla tavalla, kunhan vain saavat tietoa ymmärrettävässä ja samastuttavassa muodossa. Tästä syystä olen ihan tyytyväinen siitä, että käytännön raha-asioista puhutaan nykyään paljon mediassa ja siitä on tullut viimeisen vuoden aikana melko tavallinen keskustelunaihe.
Ja jostain syystä aina rahasta puhuttaessa mun tekee mieli disclaimailla, että "en mä ajattele koko ajan rahaa" tai "en mä mittaa asioita rahassa". Mutta se on ehkä vähän kuulijan tai lukijan aliarvioimista, koska jos kirjoitan vaikka ruokareseptin tänne, niin tuskin kukaan miettii silloin, että "toi muija ei varmaan muuta mieti kuin reseptejä".
Rahapuhe on siis mielestäni lähtökohtaisesti positiivista ja hyvä juttu, mutta siinä pitää kuitenkin miettiä, millä sävyllä aiheesta puhuu.
Lue myös:
Miksi olen alkanut puhua rahasta
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN