Tee nämä ennen kuin hankit lapsen

Hesarissa on lähiaikoina puhuttu vähän paheksuvaan sävyyn siitä, miten naiset haluavat kiertää sen maapallon ja viettää hedonistista elämää ennen lapsen hankkimista. Ai että kun ne munasolut mätänee, jos ei lähde vauvantekohommiin tarpeeksi ajoissa. (Kuten Minjakin osuvasti kirjoitti.)

Minähän vastaan tähän, että daa! Totta kai me halutaan kiertää se maapallo ennen lasta. Se on meidän elämä, ja me saadaan tehdä sillä ihan mitä me halutaan. Ja vieläpä suunnitellusti ja ylpeydellä. Ja toiset meistä itse asiassa hyvinkin suunnitellusti. Koska mä tiesin jo joskus 21-vuotiaana, että pyrin hankkimaan lapson jonain päivänä, osasin varautua tähän.

Siksipä tein joskus vuonna 2009 neuroottisen listan asioista, jotka haluan tehdä ennen lasta. En tarkoita mitään semmosia ankeita "hanki työpaikka", "valmistu maisteriksi", "osta asunto" tai "säästä rahaa" (semmoset hommelit nyt ehtii tehdä koska vain). Vaan sellaisia oikeasti tärkeitä juttuja, kuten:

1. Mene Erasmus-vaihtoon

erasmus time.jpg

Tarkoitus oli lähteä hienosti Sorbonnen yliopistoon Pariisiin lukemaan elokuvateorioita, mutta se vaihtopaikka olikin juuri sinä vuonna lopetettu. Niinpä päädyin jumalan seljän taa Belgiaan Louvain-la-Neuve-nimiseen omituiseen pseudo-kaupunkiin. Paikan kaduilla oli oksennusta aamuisin, sillä belgialaisopiskelijat ovat aika kovia ottamaan märkää (suomalaiset osakuntalaiset, te ette tiedä kunnon ryyppäämisestä mitään).

Tätä karkelointia olisi ollut hankala hoitaa vauva kainalossa. Kun jonain päivänä muutan lapson kanssa ulkomaille, keskityn enemmän muihin kulttuurin muotoihin kuin juomakulttuuriin.

 

2. Matkusta oudoissa paikoissa

safari.JPG

Jälkikäteen ajateltuna kaikki mun matkakohteen onnistuisivat kyllä bebben kanssa, mutta veikkaan, että reissut olivat huomattavasti helpompia ilman vauvaa. Lisäksi osa matkoista olisi jäänyt tekemättä ihan rahankin takia, sillä beebon kanssa moni juttu on kalliimpaa: ei voi yöpyöä kahden euron hyttysiä kuhisevassa läävässä intialaisessa hotellissa eikä voi syödä epämääräistä mössöä jossain mutaisessa kellarissa Pekingin varjoisilla kujilla, mikäli haluaa pitää vauvansa elävien kirjoissa.

En myöskään usko, että olisin suunnannut beebon kanssa myanmarilaisille oopiumpelloille kyliin, jonne on tehty tie vasta pari vuotta sitten. Tai ajellut kaverin jeepillä ilman opasta tansanialaisella safarilla leijonien keskellä. Ja Kuubassa en olisi ehkä uskaltanut mennä niiden 1950-luvulta peräisin olevien taksien kyytiin.

Sen sijaan olen tyytyväinen, että säästelin kotimaanmatkailua tähän beebon kanssa hengailuun, koska se taas on osoittautunut helpoksi ja hauskaksi tavaksi reissata. Mutta siis, kyllähän sitä tässä ollaan juuri sinne Thaimaahan lähdössä, eli reissuja on edessä edelleen. Vähän vain eri meiningillä ja budjetilla.

 

3. Humpuuttele menemään

humpuuttele.jpg

Viimeiset pari vuotta olen käynyt ties missä kissanristiäisissä ja ilmaisen viinan juhlissa sillä ajatuksella, että "nautitaan nyt ennen kuin on liian myöhäistä". Ja se on tehnyt tehtävänsä! Naama on pöhöttynyt ja sielu turtunut. Nyt ei ole enää yhtään kade olo, kun seuraa instasta kavereiden drinkkikuvia. Eipä.

No ei oikeasti! Aika monet lauantai-illat sitä on tullut vain jomotettua. Mikä jomo? No tämä. Mutta oikeasti, pahinta on, ettei vauvan saavuttua tee edes mieli sillä lailla humpuutella, vaikkei alkoholi toki ole kokonaan hyvästelty elämästä, kuten kirjoitin täällä.

 

4. Mene naimisiin

häät.jpg

Stop the press! Kirjoitteleeko täällä joku päiviräsänen? No ei.

Mun mielestä lapsen hankkimiseen ei tarvitse kumppanikseen miestä (tai naista) eikä ainakaan papin aamenta. MUTTA! Jos tekee mieli mennä naimisiin, niin mä halusin tehdä sen ennen lasta siitä yksinkertaisesta syystä, että halusin juhlia polttareita ja häitä sydämeni kyllyydestä. Ja sydämen kyllyys on eufemismi runsaalle kuohuviinin kulutukselle.

Toinen vaihtoehto on mennä naikkeliin sitten, kun beebo on inasen verran isompi, jolloin sen voi vaikka laittaa kaappiin juhlien ajaksi.

 

Onko siellä jotakuta toista neurootikkoa, jolla on oma pikku to do -lista ennen lasta?
Mitä juttuja siinä on?

 

 

Previous
Previous

Aikuisen miehen vieroittaminen tutista

Next
Next

Lappu, jota ei ollut tarkoitettu minulle