Toiset päivät ovat parempia kuin toiset

Eilisessä postauksessa sanoin, että vaikka toukokuu oli noin yleisesti ottaen täysin berberistä, niin ystävät toivat siihen kuitenkin huippuja hetkiä. Yksi koko kuun ihanimmista päivistä oli helatorstai, jolloin me suhtauduttiin Helsinkiin niin kuin oltaisiin ulkomailla. Välillä nimittäin kotikaupungissa kannattaa pyöriä juurikin niin. 

Elettiin niin kuin lomalla ihmisen kuuluu elää. En tarkoita sellaista suorituslomaa, jossa tahkotaan nähtävyyksiä jalat rakkuloilla, koska "tästä on maksettu", vaan sellaista aikuisen ihmisen kaupunkilomaa, jossa poistutaan ravintolasta vain, jotta voitaisiin mennä kahville, ja kahvilasta vain mennäkseen jäätelölle.

Näin se kävi. Mirja laittoi aamulla viestiä ja sanoi, että aikoo mennä nyt Tamin kanssa aamupalalle Berggaan. Päätin lyöttäytyä joukkoon Alpun kanssa, ja yllättäen Raisa ja Fribu tulivat mukaan. Berggan aamupala on mun päivien ilo ja valkeus, suosittelen ehdottomasti. (Raisa myös tiesi kertoa, että kirjailija-ystävämme Erkka on omien sanojensa mukaan "aina Berggassa aamuisin", mutta vaikka me hengattiin siellä pari tuntia, niin ei näkynyt ei. Just tuommosia katteettomia itsensä brändääjiä noi kirjailijat ovat.)

Mikäli aikuisella ihmisellä on lomallaan mukana lapsi, hänen täytyy myös vähän elää lapsen ehdoilla. Oikeasti lapsen ehto tarkoittaa aikuisten ehtoja, koska aikuiselle on paljon helpompi vain poiketa vähäksi aikaa lähipuistoon ja antaa lapsosten riehua energiansa ulos, jotta ne vaipuisivat katatoniseen tilaan kärryissään, jolloin matka voi taas jatkua.

Brahen sivupuistossa noin puolentoista tunnin riehumisen jälkeen otettiin Antti mukaan ja lähdettiin Café Regattaan, joka on yksi auvoisimmista paikoista maailmassa. Täällä Mirja kertoi myös kertoi Regatta-säännöstään. (Mirjalla on aina erinomaisia lounas- ja kahvilakulttuuriin keskittyviä sääntöjä, kuten "jos on lounaalla on lohta, ota sitä".) Kun Regattaan saapuessaan miettii, ottaako kahvin kanssa korvapuustin vai lohileivän, niin vastaus on molemmat. Ja hedonismi sai jatkua.

Koska helatorstaina oli kunnioitetun ja rakastetun Mauno Koiviston hautajaiset, päätettiin, että nyt on aika antaa lapsosillemme sukupolvikokemus ja viedä lapsot katsomaan surusaattuetta. Internet kertoi, että saattue kulkee kolmelta Hietaniemen hautuumaan ohi. Koska kello oli vasta yksi, meillä oli aikaa kulutettavana. Ei auttanut muu kuin mennä uudelle kahville Mechelininkadun Muumi-kahvilaan.

Tiedoksenne, että nyt kun olen testannut kaikki kolme Muumi-kahvilaa, niin voin kertoa että tämä Mechelininkadun kahvila on ehdottomasti paras. Siellä on tilaa ja valoa. Lisäksi leikkinurkka ei ole vauvalle hengenvaarallinen random-keinuviritysten takia (koska isot lapset osuvat vauvoihin kuin keiloihin).

Odotettiin Manun saattuetta tovi, ja Alppu ehti vähän jo pitkästyäkin. Mutta sieltä se musta auto viimein kaartoi eteemme, ja näky oli juhlava. Mä fiilistelen Maunoa luonnollisesti siksi, että hän oli turkulainen. Lisäksi mun pappani (joka teki uransa pankinjohtajana) tunsi sekä Maunon että Tellervon (Tellervon kanssa hän oli samassa kesätyöpaikassa joskus parikymppisenä, silloin kun Mauno riiasi Tellervoa). Ja toki siksi, että hän oli mun lapsuuden ensimmäinen presidentti. (Joskin totuuden nimessä muistan vasta oikeastaan sen, kun Martti Ahtisaari valittiin presidentiksi.)

Johan sitä ihmiselle nälkä ehti tulla hautajaissaattuetta katsellessa, joten oli aika lähteä Töölön Pizzeria Linkoon. Siellä oli 45 minuutin jonot, mutta kulutettiin kolmen lapsosen kanssa aikaa kiipeämällä ylös ja alas kierreportaita.

Ja kun pizzat viimein tulivat, niin m m mmm! Tosin mun katkarapupizza oli vähän liian tulinen mun makuun (mulle kaikki on liian tulista, hyvä että riisipuuroa voin vetää herran tähden). Mutta kuinka ollakaan, Alppu söi tätä chilistä pizzaa tyytyväisenä. (Ehkä se oli vain niin henkitoreisen nälissään.)

Tiedätte varmasti sen tunteen, kun on koko päivän ollut hirveän kivaa ja vellonut vain ystävien kanssa paikasta toiseen, eikä tee vielä mieli lähteä kotiin, vaikka jotenkin tietää, että kaiken järjen, moraalin ja siveyden nimissä kotiin olisi lähdettävä ihan tässä juuri.

No, silloin kannattaa vielä keksiä viimeiset keinot pitkittää löysää vellomista ystävien kanssa. Päivän teema oli selvästi otettu Liberacesta (Too much of a good thing is just wonderful), joten päätettiin käydä vielä pizzan jälkeen Töölönlahden rannassa Sinisessä huvilassa jäätelöllä. 

Jotenkin sitä omasssa kotikaupungissaan kuvittelee, että ystäviä kuuluu tavata vain pari tuntia kerrallaan. Semmonen noin kymmenisen tunnin yhdessä oleminen on varattu vain tyyliin polttareihin tai matkoihin.

Tämä on kuitenkin täysin myytti. Oikeasti myös kotopuolessa voi koska tahansa vain velloskella ympäriinsä, koska totta tosiaan: liian paljon hyvää on pelkästään ihanaa.

Lue myös:

Lattemamasuositus: Kesäkahvila Siili

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA