Uusi huonejärjestys
Kotimme huonejärjestys on nyt muutettu. Olen ilahtunut, että aika monia kiinnostaa tämä melkein yhtä paljon kuin minua, sillä tuota edellistä postausta on luettu jo yli 12 000 kertaa (lol!!).
Minikertaus: Asumme kodissa, jossa on ikään kuin kolme makuuhuonetta, olohuone ja keittiö. Eli siis 78 neliön neliössä (eli 4h+k – jotenkin tätä asiaa on vaikea ilmaista!). Yksi makuuhuone on aiemmin ollut ruokahuone (itse olen toki pyrkinyt kutsumaan sitä ruokasaliksi, mutta harmillisesti kukaan ei ole sitten osannut kutsuttaessa siirtyä oikeaan huoneeseen). Meidän keittiöön mahtuu vain kolmen hengen pöytä.
Kun Alppu syntyi, oli kaikenlaisia suunnitelmia jostain pinnasängyssä nukkumisesta ja sen semmoista. Mutta koska laiskuus on elämäni yksi suurista johtotähdistä, vauva alkoikin nukkua minun vieressä. Tiki siirtyi aika nopeasti nukkumaan sohvalle vähäksi aikaa. Kolmen vuoden päästä syntyi Didi, joka niin ikään valtasi lisää tilaa parisängystä. Huhtikuussa syntyy Torsti Tattari (kuten Alppu asian ilmaisee).
Tällä kertaa emme enää roudaa vintiltä pinnasänkyä alas keräämään pölyä ja satunnaisia vaatteita ja leluja. Kumpikaan meidän lapsista ei ole koskaan nukkunut pinnasängyssä, vaan ovat siirtyneet suoraan aikuisten lasten sänkyihin. Tuskin tämä kolmaskaan nyt sitten nukkuu eri lailla kuin edeltäjänsä.
Ensi viikolla Alppu täyttää kuusi vuotta. Tämän ajan Tiki on nukkunut sohvalla olohuoneessa.
Ja tämän saman ajan olen tasaisin väliajoin flipannut siitä, että sohvatyynyt ovat aina siellä täällä lattoilla, Tikin vuodevaatteet vaeltavat meidän kodissamme ylt’ ympäriinsä ja koko asuminen on tuntunut väliaikaiselta.
(Ja siis kelatkaa: Tiki oli se, joka vastusti tätä huonejärjestyksen siirtoa pitkään! Siis sitä, että hän saa oman huoneen ja oman rauhan ja sellaisen sängyn, joka ei vie hänen selkäänsä lopulliseen turmioon.)
Kun olin tarpeeksi tuskaillut tätä, vaihtoehdot olivat: muutetaan halpojen neliöiden perässä lähiöön tai mietitään huonejärjestys uudestaan. Kokeilemme ensin jälkimmäistä.
Jos haluatte nähdä ennen-kuvat, niin tuolla ne on. Ikävä kyllä ne eivät ole mustavalkoisia, kuten yleensä itseään kunnioittavat ennen-kuvat ovat. Mutta emme ole muuttaneet 1800-luvulta (jolloin maailma oli mustavalkoinen, kuten tiedämme) tähän päivään, vaan vain muutamat huonekalut ovat muuttaneet paikkojaan.
Pöydän ääreen mahtuu nykyään paremmin istumaan.
Uusi olohuone / ruokasali
Kuuden–kymmenen (molempiin päihin mahtuu kaksi) hengen ruokapöytä (210 cm, pituutta on kyselty) mahtui lopulta aika kivasti tuohon ikkunan eteen.
Myös kirjahylly sopi tuolle seinälle ihan kivasti. Aluksi mietin, että teettäisimme tuohon sellaisen seinään kiinnitettävän kirjahyllyn, joka menisi oven yli. Mutta sitten veimme viisi kassillista kirjoja Kyläsaaren kierrätyskeskukseen (sieltä nyt bongaamaan kaikkia uutuuksia!), ja kirjat mahtuivatkin ihan kivasti tuohon.
Kirjahyllystä toimitettiin viisi säkillistä kirjoja kiertsiin.
Muutossa henkilökohtaisesti vaikeinta oli se, että erehdyin mainistemaan insta storyssäni, että hitto kun tämä yksi hylly ei mene kunnolla tähän seinälle, kun takana on pistorasia.
Valehtelematta: sain yli 50 viestiä, jossa kehotettiin sahaamaan kirjahyllyn taakse reikä. Suljin viesti-ominaisuuden instasta – se ei auttanut. Silti näitä sahausviestejä sateli vielä seuraavallakin viikolla kuin Harry Potterin kutsukirjeitä Tylypahkaan.
En olisi ihmetellyt, vaikka meidän parvekkeelle olisi lehahtanut pöllö kynsissään sulkakynän valuvalla musteella kirjailtu pergamentti: “Ken kirjahyllyään ei saa seinälle järjestykseen, hän sahatkoon kirjahyllyn takaosasta palan pois. Sahamos kirjahyllysos!”
No, lopulta sitten sahasin sinne perkeleen hyllyn taakse sen saatanallisen reiän.
Oletteko nyt tyytyväisiä? Oletteko???!!!!!!!!!
Sain myös lukuisia palautteita siitä, että sahani näyttää leipäveitseltä. Kritisoijat, menkää itseenne, sen jälkeen menkää rautakauppaan ja katsokaa, miltä näyttää käsisaha. Painakaa kuva käsisahasta syömeenne älkääkä enää ikinä kutsuko minun käsisahaani leipäveitseksi.
(Okei, se ei ollut an sich minun käsisaha, lainasin sen siskolta.)
Toivon, että makkarin ja olkkarin välille ei tarvitse laittaa ovea, kun se ehkä pimentäisi tätä huonetta. Vielä ei ainakaan ole ollut tarvetta.
Tuo massiivinen sampanjapullo kirjahyllyn päällä ei pyri signaloimaan siitä, että “tässä huushollissa onkin näin iso pullo alkoholia, repikääpä siitä!” vaan se ei yksinkertaisesti mahdu mihinkään muualle. (Tiedän, sitä pitäisi säilyttää vaakatasossa jossain pimeässä, mutta harmillisesti meillä ei ole viinikellaria.)
Sain pullon Erkalta kirjan julkkarilahjaksi, ja ikävä kyllä olin silloin jo raskaana, joten en ole pystynyt juomaan sitä suoraan pullon suusta, kuten toki aion tehdä heti kun mahdollisuus saapuu.
Kuvakulma sohvalta käsin.
Olkkarista johtaa ovi makkariin ja eteiseen. Tuohon sohvan eteen hankimme ehkä maton.
Tuon oven takana taas on lastenhuone. Vanha sohva siirrettiin “väliaikaissäilöön” uuden sohvan paikalle.
Sohvasta: Yllättäen tuo meidän vanha divaanisohva mahtuikin tuohon nurkkaan. Olin mittaillut, että se tulisi valtavasti yli tuon oviaukon. Nyt vähän mietin, että jos en vielä vaihtaisikaan sitä, sillä meille on tosiaan saapumassa vielä yksi vavveli.
Esimerkiksi Alppu oli pulauttelijana sellainen, että Manaaja-elokuvaa katsoessa tulee edelleen kotoisa olo. Niin jos tämän seuraavan “tapa kiittää ruoasta” on samanlainen, voisi vielä yrittää vedellä ensi vuoden imetyssessiot vanhalla sohvalla.
(Didi sen sijaan ei koskaan pulauttanut mihinkään. Sivistynyt yksilö, äitiinsä tullut.)
Lisäksi tällä hetkellä meillä lapset saavat tehdä sohvasta majoja (nuo tyynyt ovat siihen tarkoitukseen sopivan jämäkät), sohvalla saa hyppiä, sillä saa syödä iltapalaa samalla kun katsoo telkkaria – ja sen on näköinenkin. Sohva on siis aivan jumalattoman törkyinen. Mutta on ollut niin ihanaa olla välittämättä.
Niin jos nyt vaikka vielä pesisi nuo tyynynpäälliset ja elelisi vielä tuon kanssa.
Rungon verhoilua ei saa irti samalla tavalla kuin vaikka Hakolan sohvissa, ja ruokajämät ovat syöpyneet rungon kankaaseen – älkääkä tulko jorisemaan siitä ihmesienestä, te ihmsieniuskonnon harrastajat! Meillä käytetään muita päihteitä, kuten sitä 2 litran sampanjaa.
Sohvan ylle seinälle harkitsen jotain taidehankintaa (jonka Didi voi sitten tuhota ja minä nostaa kostoksi hänelle sijoitetut rahasto-osuudet).
Nyt talvella, kun parvekkeen ovea ei avata, tuo kasvi voi olla tuossa. Kesällä pitää miettiä sille joku uusi paikka.
Noista kasvitauluista: Haastattelin kerran erästä sisustusihmistä, joka kertoi halveksuvansa kasvitauluja. “Miksi laittaa kasvi tauluun, miksei hanki oikeaa kasvia kotiin?”
Olin juuri edellisenä päivänä raadellut poralla seinälle uskomattomat kolot kiinnittäessäni noita kasvitaulujani.
Mutta koska nykyään minulla on aikuisen ihmisen itseluottamus (eikä teini-ikäisen, kuten vielä 10 vuotta sitten), ajattelin että chacun à son goût elikkä jokaisella on vuohensa ja kasvitaulut on ihan ok minun seinälläni.
Nykyään tosin vähän mietin, josko hankkisin jonkun oikean taiteen noiden kehystettyjen julisteiden tilalle. Mutta onko makuni jo aikuisen, vai yhä teini-ikäisen?
(Ja onko minun pankkitilini jo aikuisen vai yhä teini-ikäisen?)
Tiki halusi ehdottomasti säästää muun muassa “Kyllä Jeeves hoitaa” -dvd:nsä. Minä toimitin melkein kaikki dvd-levyni kiertsiin, muun muassa kaikki Gilmoren tytöt -kaudet.
Ruskeassa juuttikassissa on edellispäivien hesarit ja muu paperiroska.
Todellakin olen ihminen, joka pyrkii järjestämään kirjansa värin mukaan. Mutta on tuossa vähän muitakin kriteereitä, kuten se, että minun kirjoijen pitää luonnollisesti olla paraatipaikalla.
Tervetuloa minun makuuhuoneeseeni
Olen aivan super tyytyväinen uuteen makkariin! Tässä ehkä parasta on maisema: Asumme rinteessä niin, että toisen puolen ikkunoista näkyy pihaa ja viereisen talon roskakatos. Sen sijaan tältä puolelta näkyy rinteessä meitä alempana olevan talon katto ja taivasta.
Eli nyt tuntuu kuin asuisin korkealla!
Niin ihanaa ensi kesänä sitten katsella sängystä sinistä taivasta ja vihreitä lehtiä.
Mamman isoäidin senkki siirrettiin olohuoneesta tänne. Siellä on pyyhkeitä ja lakanoita, mutta se itse asiassa sopii ihan kivasti sisutukseen.
Meillä on kiusallinen dominoefekti meneillään. Nuo aikanaan ruokapöydän päälle asetetut lamput pitää siirtää mahdollisimman nopeasti olkkariin ruokapöydän päälle. Nyt ne kolhaisevat ihmisen sielua sekä ruumista joka kerta, kun asetun sänkyyn. (Jep, voisin myös ottaa nykyiset liian alhaalla olevat valaisimet irti ja korvata ne jollain toisilla lampuilla, mutta ei tässä olla hevosen seljässä sentään!)
Joka tapauksessa, lamppujen siirtoon tarvitaan sähköihmistä, ja voipi olla että tarvitsen sähkäriä toiseenkin tarkoitukseen: Nimittäin Didi on tuhonnut meidän keittiön valosysteemin katkaisimen, eli Ikean Ansluta-kaukosäätimen. Tämä tarkoittaa sitä, että tällä hetkellä emme saa keittiössä valoja päälle.
Minulla on Ikean kanssa rosessi vetämässä, sillä tuota Ansluta-katkaisijaa ei ole valmistettu enää vuoden 2019 jälkeen. Minusta on täysin järjenvastaista, että joutuisin uusimaan koko keittiön valojärjestelmän vain siksi, että 2-vuotias on rämpyttänyt irtokatkaisijaa liian monta kertaa. Enkä nyt puhu pelkästään rahasta vaan myös ekologisesta näkökulmasta. Kyllä tämmöinen elektroniikka pitää saada kestämään pidempään kuin seitsemän vuotta. Onneksi EU:n right to repair -lait etenevät.
Ikeasta lupasivat tutkia asiaa, ja odottelen heidän vastausta. Asiakaspalvelu siellä on ollut tähän mennessä tosi kivaa, ja luottoni on korkealla.
Olemme tilanneet jo tuohon ikkunaan pimennysverhon, mutta tällä hetkellä viritän aina iltaisin pussilakanan sen eteen.
Ikean vaatelipasto mahtui tosi hyvin tuohon peilin alle. Siellä on nyt Didin vaatteet, mutta pian ne siirtyvät lastenhuoneeseen, ja lastenhuoneen kaapissa olevat Tikin vaatteet teleporttaantuvat hänen ikiomaan huoneeseensa.
Minun vaatteet taas muuttivat tämän huoneen kaappiin, joka oli aiemmin siivouskomero. Mutta kun vähän siistittiin, niin yllättäen siivouskamat mahtuivat sinne tänne ympäri kodin säilytyspaikkoja.
Tämän hetken arkimeikit, tosin tuossa kupoissa on joku miljoona loppuun kulutettua ripsaria, joita en ole heittänyt pois, koska “jos yhtäkkiä tarvitsenkin”. Juuuuu.
Tämä nosti aamujeni laatua valtavasti: Siirsin arkimeikkini kylppärin kaapista tänne lipastoon, ja nykyään hoidan naamani ehostuksen omassa huoneessani – en kenenkään ulosteen hajussa.
Minunkaltainen leidi ansaitsee meikata sulotuoksuissa!
Sängystä on kiva katsella aamuisin kettiössä papuja paistelevaa Tikiä.
Kannettiin vintiltä keittiön ja makkarin välille ovi. Tajusin nimittäin ensimmäisen yön jälkeen, etten voi mitenkään nukkua nähden uunin digitaalisen kellon valosaastetta.
Lisäksi on varmaan muutenkin ihan kiva, että sitten kun bebbeli syntyy ja haluan nukkua pitkiä aamu-unia (meillä on hyvä systeemi: minä hoidan yöt, Tiki aamut), kettiössä voi touhuta rauhassa.
Tuo Saara Helkalan It will be okay ja jostain Taikin myyjäisistä ostamani printti siirtynevät johonkin muualle vielä tuosta.
Tämä on mun lempikuvani musta ja Tikistä. Hääkuva schmääkuva, tässä Porin Yyterissä kesällä 2010 otetussa kuvassa näkyy enemmän meidän dynamiikka. Tosin nyt kun tuossa edessä on nuo kynttilät, näyttää kuin Tiki tai vähintäänkin meidän rakkautemme olisi kuolla kupsahtanut. Mutta kynttilät ovat sattumaa!
Otin kotiin mamman koriste-esineitä, kun tyhjensimme toissa kesänä heidän kotinsa.
Pari kuvaa keittiöstä
Keittiössä mikään ei ole muuttunut, paitsi vähän kaappien sisällön järjestys. Tänne voisi periaatteessa mahtua vähän isompi ruokapöytä, pitää vähän katsella, että mitä teemme sitten kun bebe syntyy.
En jaksa roudata esimerkiksi aamiaiskamoja olohuoneeseen. Toisaalta nykyään Alppu syö usein aamiaisensa sängyssään, joten voi olla, että enempää pöytätilaa ei tarvita.
Meillä on nykyään kaksi Stokken syöttötuolia, mutta pian molemmat tulevat taas tarpeeseen.
Saastainen digitaalinen valo liedessä.
Tikin huone
Hahha, minua nauruttaa tämä Tikin huone. Jotenkin se on niin miehen huone. Ei mitään erityisen pehmeää, ei mattoa, päiväpiettoa, seinillä tauluja tai muuta sellaista. On kuvaavaa, että huoneessa jopa vähän kaikuu.
(Tuo katon rajassa oleva ikonikin muuttaa heti minun huoneeseen, kun vaivaudun lyömään naulan seinään.)
Paljon johtoja, elektroniikkaa ja ajan saatossa kertyvää roinaa. Telkkarin ylle seinille tulee Alpulle lego-hyllyt heti, kun saamme ne kuljetettua jollain ilveellä Turusta meidän äidin luota.
I’ve got 99 problems but vastenmieliset johdot in Tiki’s huone ain’t one.
Okei, voi olla, että jossain vaiheessa keksitään Tikin kanssa tähän huoneeseen jotain kotoisuutta lisäävää, tyyliin matto, päiväpeitto ja ehkä vähän tyynyjä tuolle sängyllä, niin televisionkin katsominen muuttuu kivemmaksi.
Tikin etätyöpiste saa kerätä niin paljon saastetta kuin haluaa, en välitä! En aio enää astua tähän huoneeseen!!!!!!!!
Tv-alttari tosiaan siirtyi tänne, ja katsomme Tikin kanssa yhteiset sarjamme iltaisin nykyään täällä. (Eli juu, kyllä minä nyt välillä astun tähänkin huoneeseen jalallani.)
Omat sarjat sen sijaan katson olkkarin sohvalla läppäristä.
On myös suloista, miten nykyään Didi aika usein vaeltaa tänne Tikin kainaloon nukkumaan öisin, kun on tottunut, että tästä huoneesta löytyy lohtua silloin, kun yön kauhut iskevät päälle.
Alpun legot ovat alkaneet vallata jo alaa Tikin ja Alpun huoneessa.
Vielä kaikenlaista tehtävää riittää. Maalattavaa, porattavaa, mietittävää. Mutta aika pitkällä ollaan jo, ja olen tällä hetkellä tosi tyytyväinen siirtoon.
On jotenkin sellainen olo kuin olisi ihan oikeasti muuttanut, kaikki tuntuu kivalla tavalla uudelta ja raikkaalta. Etenkin nyt, kun saan hipsiä tämän viikonlopun täällä rauhassa yksikseni, kun Tiki on huvilalla ja lapset Turussa meidän äidin ja Juhan luona.
