Vanhemmuuden asiat, joista koen ja en koe huonoa omaatuntoa
Kaupallinen yhteistyö: HappyMe
Ennen kun sain lapsen, ajattelin, että pitää olla tosi tarkkana sen kanssa, ettei ala potea syyllisyyttä tai huonoa omaatuntoa milloin mistäkin vanhemmuuteen liittyvästä. Onneksi ystäväni, joilla on lapsia, ajattelevat samalla tavalla. Joka tilanteessa tunteilleen ei tietenkään voi mitään, mutta ihan vain se, että tiedostaa tietynlaisia normeja ja odotuksia ja osaa taistella niitä vastaan, auttaa.
Pari esimerkkiä:
Yritän olla lähtemättä sellaiseen tuttuun puheeseen mukaan, jossa pidetään normina sitä, miten "työpaikalla äiti kokee, että hänen pitäisi olla lapsen kanssa ja lapsen kanssa äiti kokee, että pitäisi olla töissä". Enkä koe. Töissä olen tyytyväisesti töissä ja lapsen kanssa tyytyväisesti lapsen kanssa - ainakin yleensä tämä onnistuu. Olemme Raisan kanssa puhuneet siitä, miten päiväkotia ei pidä demonisoida ja ajatella, että se on paikka, josta lapsi pitää hakea mahdollisimman aikaisin pois, jottei hän joudu kärsimään siellä. Haen Alpun yleensä 16-16.30 maissa, ja siellä se ihan iloisesti yleensä leikkii pihalla. Niinpä olen päättänyt tietoisesti, etten päästä kesken päivää sellaista ajatusta päähäni, että työt pitäisi tehdä jotenkin nopeammin, jotta saisin haettua Alpun jo kolmelta.
En myöskään koe huonoa omaatuntoa siitä, että Alppu syö edelleen muutaman kerran viikossa purkkiruoka-annoksen. Se ihan tykkää niistä, ja niissä on myös selvästi vähemmän suolaa kuin vaikka meidän itse laittamassa ruoassa (vaikkei me mitään suolamaakareita Tikin kanssa ollakaan). Joinain iltoina molemmat olemme niin poikki, ettemme jaksa tehdä oikeaa ruokaa ja syömme vain voileipipä. Tällaisina hetkinä on kätevää antaa lapselle purkkiruokaa. Kuitenkin suurin osa lapsen syömästä ruoasta on tuoretta ja itse tehtyä sekä sisältää tuoreita kasviksia.
Enkä koe huonoa omaatuntoa siitäkään, että välillä unohdamme leikata sen kynnet (heh, ylin kuva par excellence) tai parturiajan varaaminen unohtuu, ja lapsi on vähän peikon näköinen. (Onneksi meidän lähellä sijaitsee maailman ihanimman Lulun kampaampo, hän on mestari lasten kanssa!).
En annan omantunnon myöskään soimata, jos vietämme koko päivän sisällä. Itse asiassa itsepähän siinä kärsin eniten, kun lapsi on täynnä energiaa eikä meinaa nukahtaa illalla ollenkaan. Tämä myös motivoi menemään sateisinakin viikonlopun päivinä piipahtamaan puistossa.
On kuitenkin asioita, joista olen kokenut huonoa omaatuntoa, eikä niitä pysty ihan niin helposti vain järkeilemään pois.
Koen aivan tajuttoman huonoa omaatuntoa silloin, jos Alppu joutuu kuuntelemaan mun ja Tikin riitelyä. Se niin täysin kohtuutonta, sillä itse vihasin lapsena kuunnella muiden riitelyä. (No, vanhempani eivät onneksi juuri riidelleet, vain muutamia kertoja ennen eroansa.) Olemme onneksi onnistuneet aina sopimaan myös Alpun edessä, mutta en silti haluaisi, että hän kuulisi kun jompikumpi korottaa toiselle äänensä.
Myös siitä olen välillä kokenut huonoa omaatuntoa, etten ole vain jaksanut leikkiä lapsen kanssa. Se on vain niin järjettömän tylsää! Onneksi Alppu alkaa nyt saavuttaa vaihetta, jossa leikeissä alkaa olla jotain järkeä. Olemme esimerkiksi pelanneet viime aikoina muistipeliä, jonka sääntöjä Alppu ei kyllä ole täysin hyväksynyt. Hänen mielestään hänen tehtävänsä on löytää itselleen kala. Sitten kun se kerran löytyy, hän ottaa kortin itselleen, oli sillä pari tai ei. Mutta harjoitukset jatkuvat.
Viime vuonna yksi suuri murheenkryynini oli myös D-vitamiinin syöttäminen lapselle. Sen jälkeen kun vauvasta tuli taapero eikä se syönyt enää niitä D-vitamiinitippoja, homma jotenkin tipahti rutiinista. Niinpä olemme usein unohtaneet antaa niitä. Alppu on myös ollut melko kranttu kaikenlaisten vitamiinitablettien kanssa, monia apteekin perusmerkkejä se ei vain ole suostunut syömään. Puhumattakaan jostain omega-tableteista, jotka maistuvat kalalta. Eivät todellakaan mene alas. Kuitenkin kaikki suositukset sanovat, että suomalaisen pitäisi vetää D-vitamiinia läpi elämänsä, erityisesti lapsena, jotta luusto kehittyisi vahvaksi. Onkin ollut karmeaa huomata välillä, ettei olla annettu D-vitamiinia lapselle moneen päivään - se on vain unohtunut.
Tämä huonon omantunnon lähde on nyt onneksi poistunut elämästä, sillä Alppunen on nyt muutaman kuukauden syönyt näitä pureskeltavia HappyMe Calmari Omega-3 -geelitabletteja. Ne maistuvat niin hyviltä, että Alppu aina mankuu niitä. Nyt on muodostunut uusi rutiini, jossa hän saa iltapuuron tai -jogurtin jälkeen tällaisen tabletin "jälkiruoaksi". Omega 3 -rasvahappo tulee näihin mustekalasta eikä kalasta, joten ne eivät maistu kalalta.
Aluksi ongelmana oli se, että Alppu olisi halunnut vedellä näitä enemmän kuin yhden kerralla, mutta nyt oppi on mennyt perille: ei vitamiineja ja kalmariöljyä mahan täydeltä. Maistoin itse yhden, ja se oli minunkin mielestäni hyvän makuinen, muttei kuitenkaan mikään karkin makea.
HappyMen systeemi sopii myös hyvin hajamieliselle ihmiselle, sillä näitä voi tilata niin, että 45 geelitabletin setti saapuu postiluukusta kuuden viikon välein. Perhepakkaus, jossa tabletteja on enemmän, on vähän edullisempi. Ja jos tabletit eivät maistukaan, niin tilauksen voi lopettaa koska vain. Tabletit sopivat 3-10-vuotiaille (otimme vähän varaslähtöä ennen Alpun kolmevuotispäivää).
Eli jotta omaan vanhemmuuteeni ei liittyisi enää minkäänlaisia syyllisyyden tai huonon omantunnon tunteita, pitäisi keksiä pilleri, jolla a) ei tekisi mieli enää riidellä lapsen toisen vanhemman kanssa ja b) jaksaisi leikkiä ikuisesti 3-vuotiaan tasoisia leikkejä.
Ja btw: HappyMe-tablettien ensimmäisen erän saa muuten tilattua nyt puoleen hintaan HappyMen sivuilta.
Mistä asioista olette päättäneet, ettette koe huonoa omaatuntoa, vaikka joku muu ehkä saattaa kokea?