7 kuukautta voittajana
Seitsemän kuukautta tätä pientä ihanaa Putte-pötkyläistä!
Viimeiset viikot hän on ollut kärttyinen. On kasvattanut pikkuruisten ikeniensä läpi pikkuruisia alahampaita, eikä se ole kivaa. Suloista on kuitenkin se, että 6-vuotias isoveli kasvattaa samaan aikaan pikkuruisten ikeniensä läpi isoruisia aikuisen ihmisen hampaita(!).
Vauvan hampaat ovat tarkoittaneet myös kivuliaan puremisen aloittamista, scheisse.
Vauvan elämäntehtävä on tällä hetkellä harjoitella konttausasentoon menemistä, päivin ja öin. Hän ei konttaa, eikä oikeastaan minun mielestäni edes ryömi. Välillä ikään kuin teleporttaa itsensä paikasta toiseen, mutta tuota menoa ei oikein mun mielestä voi vielä kutsua ryömimiseksi, ainakaan tietoiseksi ryömimiseksi.
Putte vähän jo istuskelee, mutta edelleen tuo heiluminen vaatii selkeää tukea. Tämä on hyvä taito, kun ihmisen pitäisi yrittää myös syödä. Siitä en ole suuria paineita ottanut, en usko että hän edelleenkään on koskaan vielä syönyt täyttä viittä kertaa päivässä. (Ja pelkillä purkkiruuilla mennään, todellakin.)
Vaunuissa vauvuli onneksi viihtyy jo paremmin (kuin siinä makuuasennossa), mutta kyllä aika usein on päästävä kantoreppuun. Lumen sataminen naurattaa häntä valtavasti. Ensilumeen hän suhtautui vielä nihkeästi, mutta kun itsenäisyyspäivänä jonotimme Regatassa kuumia kaakaoita, hän oikein hohotteli, kun suuret lumihiutaleet leijailivat taivaalta hänen näköpiiriinsä.
Putte on alkanut saada myös henkistä kasvatusta. En tiedä yhtään, mistä tällainen on saanut alkunsa, mutta aina kun me Puten kanssa haetaan Didiä päiväkodista, Didi painaa päänsä lähelle Puten naamaa ja alkaa kertoa (jonkinasteista maanisuutta äänessään): “Sä olet voittaja. Sä. Olet. Voittaja.”
Mua naurattaa tämä omituinen motivaatipuhe syvästi. Näin sitä itsetuntoa kasvatetaan. Kun kysyin Didiltä, onko hän voittaja, hän kertoi: “Ei. Minä olen merenneito.”
Minusta on ollut ihanan tunnelmallista odottaa joulua vauvukan kanssa. Olen ehtinyt koristelemaan meidän kodin ja fiilistelemään jouluhommia. Meidän Tallinnan-reissu (eli vauvan eka ulkomaanmatka, jota varten hänelle hankittiin myös passi!) oli todellista jouluttamista alusta loppuun.
Vauva on oppinut sukeltamaan vauvauinnissa. Torstait on nykyään mun suosikkipäiviä, kun tykkään tosta vauvauinnista niin paljon! Mun suosikkihetki on se kun lopussa Iisa (moni tuntee Iisan, tuon vauvauittamisen kuningattaren) laittaa semmosta meditatiivista musiikkia, ja sitten siinä lämpimässä vedessä saa lillutella sellaisissa kumisissa kellukevirityksissä vauvoja sellaisen lötköpötkötunnelin ali. Niinä hetkinä mä aina ajattelen olevani lämpimässä tropiikissa. Ah!
Meillä on ollut ihana kuukausi, pian on vauvan eka joulu ja siitä tulee ihanaa (ja toki vähän mayhemiä myös, tuttuun tapaan).
