Vauva aikuistuu yhdessä päivässä

alppu 1 vuotta.jpg

 

alppu 1 vuotta3.jpg

alppu 1 vuotta4.jpg

alppu 1 vuotta5.jpg

alppu 1 vuotta6.jpg

alppu 1 vuotta8.jpg

alppu 1 vuotta9.jpg

Runeberginpäivänä vauva heräsi muuttuneena. Siitä oli kuoriutunut ihana 1-vuotias taapero. Iän tuoman kokemuksen pystyi heti aistimaan tavasta, jolla lapsi otti kiinni pinnasängyn reunasta ja alkoi heiluttaa päätään ees taas kuin olisi Anal Thunderin moshbitissa. Eiliseen verrattuna tässä riekkumisessa oli uutta vakavoitumista, aivan kuin hän olisi ymmärtänyt, että ikä tuo mukanaan myös vastuuta.

Aikuisuuden tuulet tuivertelivat myös aamiaispöydässä, jossa hän tapansa mukaan kylläisyytensä merkiksi sylki puuronsa suustansa. Tällä kertaa kuitenkin aivan uudella, aikuismaisella tavalla kulmakarvojansa ironiseen tyyliin nostaen ("en minä ihan tosissani tätä puuroa sylje, mutta syljenpähän nyt kuitenkin osoittaakseni puuron sylkemisen naurettavuuden"). Myös hampaidenharjaushetki oli merkki uudesta kypsyydestä: hammasharjasta ei toki suostuttu luopumaan edelleenkään, mutta tällä kertaa lapsen katseesta näki hänen tiedostavansa sen lohduttoman seikan, että hänen - kuten kaikkien meidän muidenkin vastuullisten aikuisten ihmisten - elämänsä tulee olemaan yhtä suurta hampaiden harjaamista.

Vaatteiden päällepukemishuudosta kuuli muutaman uuden nuotin, jotka vain aikuinen vauva (siis taapero) voi suustansa päästää. Lapsensa tunteva äiti osasi tulkita niistä: "Äiti, hyväksyn vanhenemiseni. Sinunkin pitää hyväksyä se. Vuodet vierivät, vettä virtaa Aurajoessa ja pikkuhiljaa suomalainenkin ikigraniitti kuluu, kun ajan hammas sitä vain tarpeeksi itsepintaisesti järsii."

Päivän mittaan erinäisiä aikuistumisen signaaleja tuli esiin: kypsästä tavasta, jolla taapero viskasi kaukosäätimen sohvalta lattialle, hienoeleisestä televisioruudun kuolalla plääbimisestä ja intensiteetistä, jolla lapsi vei "levitän kaikki tiskikoneen likaiset astiat ympäri keittiötä" -projektin alusta loppuun.

Kun illalla lapsi nukahti lutkuttaen maitoa, hänen ilmeestään näki, että hän on valmis uuteen, aikuisvauvan (eli taaperon) haastavaan mutta samalla palkitsevaan elämään.

 

Kuvissa: Juhlittiin Alpun syntymäpäiviä hänen synttäriaattonaan (ei mitään Jeesus-syndroomaa olla rakentamassa)

 

 

Lue myös:

Vauvavuosi on harhaanjohtava konsepti

 

 

Previous
Previous

Vauva söi kuin söikin Thaimaassa

Next
Next

Iso huijaus nimeltä vauvavuosi