Vauva saapuu Bangkokiin
Kostea, lämmin ilma, skootterien ohikiitävät äänet, katukeittiöistä lähtevä korianterin, paistetun rasvan ja merenelävien tuoksu. Siitä on kaksi vuotta, kun olin viimeksi Bangkokissa, mutta nyt tuntui siltä, ettei tässä välissä olisi kulunut hetkeäkään. Kaikki tuntui niin tutulta, niin ihanalta.
Meidän matkan ensimmäinen hotelli sijaitsi Yaowarat roadilla, eli keskellä Chinatownia. Päivisin se on kuin mikä tahansa katu, paljon liikennettä ja hälyä, iltaisin tien reunat muuttuvat katukeittiöparatiisiksi.
Saavuttuamme yölennolla Bangkokiin päivä meni päiväunia paetessa. Hetken hotellihuonelevon jälkeen lähdettiin hakemaan lounasta. Matkan ensimmäinen ruokailu on yleensä surkea paniikissa tehty löytö, niin tälläkin kertaa. 60 bahtin (alle 2 euroa) nuudelikeitto ajoi asiansa, muttei mitään muuta. Sitten vähän sekoilua satunnaisten temppeleiden pihoilla ja kaoottiseen liikenteen totuttelemista.
Jo tässä vaiheessa matkaa huomattiin, että meidän kantorepussa keikkuva pieni vaalea poika on aika hauska vetonaula. Alppusta käteltiin, hälle heiluteltiin, häntä nosteltiin eri syleihin, hänestä otettiin valokuvia ja hän pääsi leikkimään muiden lasten kanssa. Minne ikinä me mennäänkään, joku hymyilee ja vilkuttaa. Ja Alppu luonnollisesti rakastaa saamaansa huomiota, se kikattelee mitä maireimmin takaisin. Tämän kuukauden aikana meidän lapsesta kasvaa narsisti, pettymys on karvas sitten koto-Suomessa, kun hänen kuninkaallinen vilkutus ei tuotakaan samaa tulosta kuin kuiningatar Elisabetin viehkö kädennosto.
Iltapäivällä pulahdettiin meidän hotlan kattoterassin uima-altaassa. Sitten lähdettiin illallistamaan katukeittiöön. Tilattiin neljään pekkaan isot kasat ruokaa ja jaettiin pikku kipoista lautasille. Tässä vaiheessa matkaa jaksetaan vielä päivitellä niin kuin jotkut junttieedvardit: "Ai että mitän halapoo! Tämä kaikki ja vielä bisset päälle vain 1200 bahtia eli alle 30 euroa. Uskomatonta!"
Mutta oli se kyllä aika sanoinkuvaamaton tunne. Kaksikymmentäneljä tuntia aiemmin on jännittänyt Suomessa kylmä hiki otsalla, nyt hikiset reidet tarttuvat muovijakkaraan, yläpuolelta aukeaa tähtitaivas, pullossa on kylmää Chang-olutta ja lautasella tuoreita merenherkkuja. Ympärillä on hiestä kiiltäviä ystävien naamoja ja elämä tuntuu mahtavalta. Lopulta Alppunen nukahti mun syliini (mitä se on viimeksi tehnyt joskus kolmikuisena). Kannoin nukkuvan vaavin hotellihuoneeseen, jonne Tiki jäi lueskelemaan, ja menin vielä kattoterassille Niinan kanssa drinkille.
No, toki drinkki-ilta päättyi siihen, että Alppu heräsi ja sai hermoromahduksen. Ei saatu sitä rauhoitettua millään. Se oli ihan jossain tiloissa, huusi ja huusi. Kymmenen minuuttia, vartin. Tällaisena en ole koskaan sitä nähnyt. Lopulta otin meiltä molemmilta vaatteet pois ja menin suihkuun. Se rauhoittui lopulta, mutta toisti tämän raivopaniikkihuudon vielä pari kertaa yöllä. Rassu oli ihan sekaisin ja väsynyt. Tässä kohdassa mulle tuli karsea fiilis: Mihin kidutukseen mä olen oikein pakottanut mun pikkuisen?!
Onneksi seuraavana aamuna vauveli heräsi hymyillen sörkkimään mun silmiä ja nenääni (eli tavalliseen tapaan). Se sai heti kiinni uudesta päivärytmistä, ja tuollahan se jo nukkuukin (kello on nyt täällä 20.34).
Etenkin nyt muutama päivä matkaa tehneenä olen varmistunut siitä, että lennon väsymys ja kauhut ovat takanapäin. Alppu rakastaa täällä olemista yhtä paljon kuin minäkin. Ei tarvitse pyntätä pakkaseen tai mankua huomiota äidiltä hiljaisessa kodissa. Sen sijaan saa köllötellä kantorepussa tai vipeltää talutettuna temppeleissä ja iltabasaareissa. Lisäksi voi tunkea pikku sormensa mitä saastaisimpiin onkaloihin ja kikattaa, kun vanhemmat ryntäävät järkyttyneenä riistämään käsiä suihkun ritilästä tai juoma-automaatin takaa.
Thukkasten Thaimaa-kuukausi:
Kuukauden reittisuunnitelma: Ensin pohjoiseen road tripille, sitten etelään rantalomalle
Helsingistä Bangkokiin: 10 tunnin lento vauvan kanssa