Vauva viettää jouluaattoa
Terveisiä suloisesta suklaa- ja punaviinipöhnästä. Tähän mennessä joulu on ollut yksi valtava auvo, johon kuulunut kaikki kliseet: Lumiukko liikutti, joulurauhan julistuksessa kuunneltiin Porilaisten marssin rumpusoolo (meidän isän mukaan rumpujen kuminan laatu ennustaa seuraavaa vuotta, ja tänä vuonna rummut kuulostivat kuulemma siltä kuin pahvilaatikkoa olisi taottu), ahmin porkkanalaatikkoa niin että napa ruskasi ja joulu-gt (eli gt, johon lisätään rosmariinin oksa ja pakastepuolukoita) pyyhki viime vuoden kauhut pois (eli alkoholittoman joulun).
Oltiin mun isän luona Laajasalossa. Siellä olivat myös mun kolme nuorempaa pikkusisarusta, jotka rakastavat Alppua. Tämä teki joulusta täydellisen, sillä ne leikittivät vaavia ja mä sain nautiskella rauhasta. Oli ihanaa käydä Tikin kanssa kahdestaan saunassa. Erityisesti 6-vuotias pikkuveli ilahdutti, kun se kertoi aina suoraan joskin kohteliaasti tuntemuksistaan: "Nyt mä en jaksa enää laulaa kiitos." "Mä en viitsi enää istua joulupöydässä."
Yksi mun suosikkihetkistä oli lahjojen avaaminen: Tikin isä oli lähettänyt meidän perheelle paketin. Sieltä paljastui verenpainemittari(!). Oltiin kaikki vähän hämillämme (Tiki myös vähän tuohtunut). Isän vaimo vanhana diplomaattina yritti: "Hän pitää sitä tärkeänä ja välittää teistä, niin siksi varmaankin..." Sitten Tiki avasi verenpainemittarin pahvisen laatikon, ja sieltä paljastui söpöt vauvojen farkut ja nokkamuki. Pientä käytännön pilaa Savosta!
Toinen mun lempihetkistäni oli joululaulujen lurauttelu. Mun 11-vuotias sisko on virtuoosi säestämään pianolla. Joskin Sylvian joululaulun melankolinen tunnelma vähän kärsi, kun myös Alppu löysi pianon koskettimet ja alkoi hakata niitä kuin vanha impro-jazzmies.
Vaikkei Alppu ehkä vielä tavoittanut ihan kaikkea joulun olemuksesta, vaikutti se aistivan jo paljon. Ja ainakin se nautti syvästi kahden pikku-tätinsä ja pikku-enonsa jakamattomasta huomiosta.
Lue myös: