Vauvan ensimmäinen maakuntamatka
Oli jo korkea aika päästää vauva tutustumaan henkiseen kotikaupunkiinsa, Turkuun. (Tikillä on asiasta luonnollisesti eriävä mielipide, hän pyrkii savolaistamaan vauvaa monin keinoin, esimerkiksi pesemällä vauvan käet.)
Junamatka Turkuun meni tältä seitsenviikkoiselta mainiosti. Junavaunussa tuttavuutta teki niin kutsuttu vauvantuijottelija, 3-vuotias vakava poika, joka pyrki puolet matkasta nojaamaan mun syliin ja katsomaan vauvaa silmiin niin läheltä kuin se on fyysisesti mahdollista. Myös vauvan syödessä. Itse olin siinä vähän kiusaantunut statisti, kun tämä 3-vuotias tuijotti vimmaisesti täysin hymyttömillä kasvoillaan vauvaa ja antoi sen päälakeen miltei pakonomaisia pusuja. Ymmärrän, kyllä munkin tekee mieli pakonomaisesti pusutella vauvaa.
Turussa suunnattiin äbälään (mun äidin luokse), jossa vastassa oli täyshoito. Toinen toistaan herkullisempia ruokia kannettiin eteen, vauva heijattiin tarvittaessa uneen ja kestovaipatkin pestiin vaivihkaa mun puolesta. Tästä syystä venytin vauvan visiitin keskiviikosta maanantaihin, koska kuten Liberace-elokuvasta olemme oppineet: Too much of a good thing is wonderful.
Välillä kävin moikkailemassa vanhoja ystäviäni ympäri Turkua. Erityisen mukavaa oli viettää aikaa siskon ja sen kahden tytön kanssa. Vavva saa niin hyvät ystävät sen 6-kuukautisesta ja 2-vuotiaasta serkusta. Fiilistelin myös sitä, että vaunujen kanssa bussissa matkaaminen on ilmaista!!! Näinpä mä säästin lukuisia kolme-euroisia ja elämä oli juhla. (Kannattaa kuitenkin pitää vavva vaunuissa mukana: kerran näin kun HSL:n tarkistaja kurkkasi yksiin vaunuihin, että onkos se vavva siellä.)
Vauva tutustui myös meidän kulttuurikodin ehdottomaan pääsiäisperinteeseen: kello kahdentoista skumppaan. Munanmetsästykseen hän ei vielä joutanut mukaan, toisin kuin serkku, joka jo etukäteen haaveili pääsiäismunan sisällöstä: "Siellä ois jäätelöä ja kukkasia!"
Takaisintulomatkalla kävi ilmi, että vauva rakastaa junamatkailua. Mikään ei kiehdo pojan mieltä niin kuin junan ikkunasta ulos tuijottelu. Ja onhan se taianomaista menoa! Taianomaista oli myös se, että nyt vavva alkaa vastata hymyyn hymyllä. Etenkin pääsiäisaikaan hänen elämäänsä toi iloa se, kun hänen nenäänsä painetaan ja sanotaan piip. Kyllä sitä isommatkin aikuiset ammentavat huumoria, kokeilkaa vaikka.