Vielä kerran: Kulttuurinen omiminen
Mun mielestä ehdottomasti yksi vaikeimpia tällä hetkellä julkisessa keskustelussa pyöriviä aiheita on kulttuurinen omiminen eli kulttuurinen appropriaatio. Se on aivan sairaaaaaan hankala homma. Mitä enemmän ajattelen asiaa, sitä varovaisemmaksi mä tulen. On monia asioita, joita olisin voinut tehdä (ja teinkin) vielä vuosi sitten, mutta joita en enää todellakaan nyt tekisi:
- Ripustaisi kotiini roikkumaan jostain krääsäliikkeestä ostettua unisiepparia
- Pitäisi Indiskasta ostettua Buddha-patsasta telkkarin vieressä (terveisiä mun opiskelijakämpästä!)
- Laittaisi bindiä otsakoristeekseni, koska se on niin cool
- Kehystäisi lapseni seinälle söpöä julistetta eskimolapsista
- Asettaisi intiaanipäähinettä päähäni suorassa tv-lähetyksessä (tai missään muuallakaan)
Kulttuurinen omiminen tarkoittaa sitä, että hallitsevan kulttuurin edustaja ottaa käyttöön vähemmistökulttuurin osia, vaikkapa vaatteita tai asusteita, yleensä väärässä yhteydessä ja niin, ettei alkupeärisestä kulttuurista tiedetä juuri mitään, eikä varsinkaan olla kiinnostuttu ottamaan siitä selvää.
Tässä ei ole kyse vain vaatteista tai kodin sisustuksesta vaan ihan puhtaasta syrjinnästä. Useimmat vähemmistöjen edustajat, kuten monien maiden alkuperäiskansat, eivät edelleenkään ole tasavertaisessa asemassa valtaväestön kanssa.
Koska minä kuulun Suomessa valtaväestöön, minun voi olla todella vaikea ymmärtää, miltä tuntuu, kun joku tulee ja pöllii kulttuurista jonkun osan ja käyttää sitä hubaillakseen vaikka kännissä festareilla, naamiaisissa tai ihan vain ulkonäkönsä somisteena siksi, että se on "just nyt trendikästä".
Siihen ei auta, että sanon ylimalkaisesti, että mielestäni intiaanipäähine on "hieno visuaalinen elementti" tai että minähän tässä kunnioitan Amerikan alkuperäiskansoja. En kunnioita. Siihen ei auta myöskään, että sanon minulla olevan "paljon Somaliasta kotoisin olevia ystäviä, joiden mielestä tällainen on tosi hauskaa läppää". Voi olla että on, voi olla että ei ole, mutta eivät he voi antaa kenellekään lupaa kertoa rasistisia vitsejä. Siihen ei todellakaan auta se, että alan mussuttaa siitä, että "kaikenlaisia mielensäpahoittajia täällä sitä taas on liikkeellä" ja että "minun ilmaisuvapaus on nyt tässä pahasti uhattuna".
Pari syytä, miksi kulttuurinen omiminen on huono homma:
Eurooppalaiset ovat vuosisatoja riistäneet eri alkuperäiskansoja: Amerikoissa intiaaneja, Australiassa aborginaaleja tai Pohjoismaissa saamelaisia. Alkuperäiskansojen tavoille, kulttuurille, uskonnolle ja kielelle on naurettu, niitä on häpäisty ja tehty täysin näkymättömäksi. Nyt sitten nämä yhtäkkiä kelpaavatkin meidän muotikuvastoon. Vaikka juuri minä yksilönä en ole käynyt 1960-luvulla kieltämässä saamelaisia puhumasta omaa kieltään, niin minulla on silti vastuu nyt kunnioittaa heitä ja heidän kulttuuriaan.
Myös raha on iso ongelma. Yleensä feikkien rihkama-asusteiden tuotot eivät todellakaan mene alkuperäiskansoille, vaikka myytävä esine on syntynyt heidän kulttuurissaan. En aiemmin edes tiennyt tätä, mutta haastateltuani saamelaisen kulttuurin opettaja Sigga-Marja Maggaa Oulun yliopistosta, kävi ilmi, että saamelaisten kielessä ei ole olemassakaan mitään "neljän tuulen lakkia", vaan se on turisteja varten keksitty termi, jolla voidaan myydä rihkamaa.
Sanoin alussa, että kulttuurinen omiminen on vaikea aihe. Se on! Koko termi ja aihe on suomalaisessa keskustelussa niin uusi, ettei kukaan oikein tiedä, miten siihen pitäisi suhtautua, mitä se on ja mitä ei ole.
Jopa (Suomessa koko termin kunnolla läpi lyönyt) Koko Hubarakin kirjoittaa Ruskeissa tytöissä (2017) rap-musiikkia käsittelevässä luvussaan:
"Sen lisäksi, että hiphop on minulle laastari ja sanasto, se on myös appropriaatiota. Vaikka hiphop on minulle keino yrittää rakastaa ja ymmärtää itseäni, eikä keino vain vihata itseäni ihan vain vähemmän, se tulee aina olemaan lainattua ja siksi se tulee aina jäämään etäiseksi."
Tällä Hubara tarkoittaa sitä, että vaikka hän ihailee, kunnioittaa ja rakastaa hiphoppia, rap-kulttuurin juuret ovat pohjimmiltaan "brutaalisti irti revittyjen, Afrikasta Yhdysvaltoihin kuljetettujen orjien suullisessa historiassa, esi-isien shoutouttaamisessa ja kaipuussa kotiin ja vapauteen". Ja koska Hubaran tausta ei ole tällainen, hiphop-kulttuuri ei ole pohjimmiltaan hänen kulttuuriaan.
Mikä on kulttuurisen omimisen ja lainaamisen ero? Onko ok fiilistellä mahtavaa räppiä, tatuoida kauniita kiinankielisiä merkkejä käteensä, pukeutua Ruisrockiin leihin tai harrastaa afrotanssia? Onko ok, että mulla on edelleen kirjahyllyssäni Tansaniasta suoraan tansanialaiselta käsityöläiseltä ostamani eebenpuupatsas, joka esittää afrikkalaista naista? Mä en tiedä. Mä vasta opettelen.
Mutta sen mä tiedän, että näissä asioissa en todellakaan lähde mussuttamaan kenellekään, että "sinä loukkaannuit väärin perustein". Ja pyrin varovaisuuteen, koska hyvin etuoikeutettuna ihmisenä se on vähintä, mitä minä voin tehdä.
Millaisia ongelmia olette kelailleet kulttuurisen omimisen suhteen?
Lue myös:
Näin saat yhdellä kysymyksellä ihmisen tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi
Tunnista etuoikeutettu asemasi. Käyttäydy sen mukaisesti
Lue myös Emmi Nuorgamin hyvä teksti:
Mistä puhumme, kun puhumme saamelaisten oikeuksista?
// JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA //