Hiertää

Nenän alla oleva rohtunut iho. Semmoselta vähän kaikki tuntuu tällä hetkellä. Kuivakalta, paikoittain epämukavalta, ei niinkään kipeältä tai dramaattiselta. Tammikuun alku ja tämä loskaisuus ja sateisuus ja blaablaablaaisuus eivät sovi minulle.

Mä olen ollut pitkään jo vähän kipeä, just sillä lailla kädenlämpöisesti (kirjaimellisesti, koska ei ole kuumetta), että vähän on semmonen tukkoinen olo nenässä ja päässä ja mielessä. Ja sitten se nenänalus on niistämisestä hiertynyt. Anteeksi kun tulee nyt liikaa tämmöstä infformatsuunia.

Eli oikeastaan kaikki on tosi hyvin, mutta silti elämä tuntuu vain vähän kuivakalta. Vauva on just sen ikäinen, että se valvoo päivisin pitkään, toivoisi jatkuvaa viihdykettä, muttei suoranaisesti tarjoa minulle älyllistä seuraa.

Olisi kiva tehdä kaikenlaista omaa, kirjoitella omia juttuja, tehdä vähän töitäkin, mutta vauvan läsnäolo torpedoi kaiken. Se ryömii räkä poskella ympäri asuntoa, yrittää juoda vessaharjan kupista, repii kirjat alas hyllystä (tämä on siis täysin ok mulle) ja sillä lailla känisee aika paljon. Se käninä on vaikeaa mulle. Kai se resenoi omassa sielun sopukassa?

Kotona on pimeää (miten meiltä on niin monta lamppua palanut: eteisestä, keittiöstä, mun päästäni), jotenkin koko ajan tosi törkyistä ja mikään ei innosta. Mulla ei ole oikein sellaista näkymää tähän kevätperiodiin. Mitä tekisin ja kenen kanssa, mun äitiysvapaakaveri Hanne pakenee Espanjaan kolmeksi kuukaudeksi.

Sitten olen tosi väsynyt, kun mun on aivan pakko saada omaa aikaa joka päivä, ja ainoa mahdollisuus tälle on se, että otan sitä sen jälkeen, kun lapset nukkuu. Eli kello 21–00. Niinpä nukun aika vähän, kun herätä pittöö kuitenkin ennen seiskaa ja yöt on katkonaisia.

No niin. Oisko vielä jotain väniväniväninää? Kyllähän sitä aina olisi.

Jokainen näistä jutuista katoaa mun mielestäni välittömästi niinä hetkinä, kun aurinko vähän näyttäytyy. Sitten tulee taas semmonen, omg omg, miten etuoikeutettu ihminen voikaan olla. Täällä sitä veronmaksajien rahoilla (joskin nyt alkaa juuri hoitovapaa, eli raha ei ole kovinkaan iso) vain käyskennellään Helsingin rantoja pitkin ja katsellaan ulapalle. Ajatukset toimivat ilmiesesti aurinkovoimalla, mistä sais säätövoimaa?

Tammikuussa mulle tulee aina silmitön tarve muuttaa asioita elämästäni. Tällä hetkellä olen taas oikotie-koukussa, narkkaan vaan kaikenlaisia asuntoja ja mietin, miten elämä olisi erillaista, jos me asuttaisiin tuolla.

Lauantaina kävin Laajasalossa meiän isän luona ja mietin, että tännehän olisi ihana muuttaa! Sunnuntaina vierailin ystäväni luona Jätkäsaaressa ja ajattelin, että mun elämä muuttuisi tosi paljon helpommaksi, jos asuisin täällä. Joululomalla hengailin Käpylässä ja olin välittömästi etsimässä sieltä meille jotain ihanaa rivaria. Tammikuussa tekee mieli aina muuttaa, koska joutuu olemaan niin paljon sisällä ja sitten miettii, että vois tätä tilaa olla enemmänkin. Sitten maaliskuussa, kun voi taas päiväkodin jälkeen lähteä puistoon, muuttohaaveet unhoittuvat.

Okei, vauva heräs.

Previous
Previous

Tammikuu, pitkä ja hipaton

Next
Next

Vuoden 2022 parhaat kulttuurihommat