Tärkeä osa minua: ammatti-identiteettini – näin se on muodostunut

Kaupallinen yhteistyö: Akava ja akavalaiset liitot

*Opin toimittajan työn Demi-lehdessä työskennellessäni.*

Olen ollut nyt monta viikkoa äitiyslomalla, eli melkein tekemättä töitä. Tämä on ollut kiinnostavaa aikaa siinä mielessä, että on tullut mietittyä:

Millainen rooli ammatti-identiteetillä on osana minua? Miltä tuntuu, kun arjesta suuri osa ei mene työn tekemisessä vaan jossain ihan muussa? Miten näen itseni, jos en katso itseäni työni kautta?

Työni on paljon paitsi tekemistä myös ajattelemista. Ja se millä ajatuksilla aivonsa päivittäin täyttää, vaikuttaa tietenkin valtavasti omaan identiteettiin ja siihen, miten näkee itse itsensä. Olemme puhuneet kavereiden kanssa siitä, että miten työ saattaa näytellä elämässä jopa ihan yhtä isoa roolia kuin vaikka parisuhde tai ystävyys – siihen tulee käytettyä niin paljon aikaa.

Se, että ammatti-identiteetti on niin iso osa minua ei ole aina ollut pelkästään helppo tai kiva juttu. Päinvastoin, se on välillä aiheuttanut suurta identiteettikriisiä ja unettomia öitä. (Tästä lisää alempana.)

Ja on hyvin mahdollista, että näin käy joskus taas tulevaisuudessa. Juuri tällä hetkellä ammatti-identiteettini tukee minua, sillä tuntuu, että taitoja ja oppeja on kertynyt niin paljon, että näen itseni ammatillisesti ihan kelpo tyyppinä.

Tätä postausta on ollut super kiinnostava kirjoittaa, ja oikeastaan kiinnostaisi tosi paljon lukea (vaikka vähän pidempiäkin) kommentteja teiltä siitä, miten teidän ammatti-identiteetti on kehittynyt ja minkälaista osaa se näyttelee juuri nyt elämässäsi.

Seuraavaksi kerron, miten oma ammatti-identiteettini on muodostunut ja miten se on muuttunut viimeisten vuosien aikana. Minkä alan ammattilainen edes koen olevani tällä hetkellä?

*Muistikuvissani ensimmäiset vuodet Demi-lehdessä olivat näin kivoja koko ajan. Aloitin työt siellä vuonna 2009.*

Näin ammatti-identiteettini on muodostunut

Ensimmäiset orastavat ajatukset tulevasta ammatistani muistan lukion ensimmäiseltä luokalta, 16-vuotiaana. Asuin Turussa ja pääsin haun kautta Turun Sanomien nuortenliitteen toimittajaksi.

Aluksi olin aivan rikki siitä, miten minä muka voisin haastatella jotain tuntemattomia ihmisiä (niinpä kävinkin ekoina vuosina about kaikki kaverini läpi ja haastattelin heitä milloin mistäkin aiheesta lehteen). Tärkeintä tuohon aikaan oli se, että ympärilläni oli muita nuoria, jotka halusivat myös oppia toimittajan työstä. Se vahvisti kuvaa siitä, että minäkin voin saada ihan palkkaa tekemällä näitä hommia – eli toisin sanoen harjoittaa ammattiani.

Kun 19-vuotiaana, vuonna 2006, pääsin Turun yliopistoon opiskelemaan mediatutkimusta, toimittajuus alkoi olla jo iso osa minua. Aloin avustaa Turun ylioppilaslehteä, Turun Sanomien muitakin liitteitä kuin nuorten palstaa ja pikkuhiljaa myös Demi-lehteä, mitä kautta päädyin kirjoittamaan myös muihin aikakauslehtiin.

Ammatti-identiteetti vahvistui. Se muodostui ennen kaikkea suhteessa muihin ihmisiin. Koska opiskelin alaa, minun toimittajuuteni otettiin todesta. Korkeakoulupaikka alalla ikään kuin signaloi, että tämä tyyppi tietää alasta jotain – vaikkei alkuun ollutkaan osoittaa hirveästi oikeaa kyvykkyyttä.

Samaan aikaan liityin myös ammattiliittoon opiskelijajäseneksi. Kun alkoi saada oman liiton lehteä kotiin, pysyi kartalla alan kuulumisista ja pystyi osallistumaan journalistiseen keskusteluun opiskelukavereiden kanssa.

*Aloitin Lilyssä ensimmäisen blogi joskus keväällä 2011. Sen nimi oli* *Mahtavat mimmit* *ja esittelin siinä mielestäni kiinnostavia naisia.*

Demi-lehden toimittajana tapasin julkkiksia aina Keshasta Reese Witherspooniin. Keväällä 2011 kävin haastattelemassa Avril Lavignea Pariisissa. Häneltä oli tullut juuri joku hajuvesimallisto. Erittäin kiinnostavaa.

Ammattiliitto tarjosi paitsi ammatillista tukea, myös kummitädin lapselleni

Muutin vuonna 2009 Turusta Helsinkiin, sillä sain toimittajan pestin Demi-lehdestä. Olen kertonut aiemmin, että ensimmäiset puoli vuotta olivat elämäni yksinäistä aikaa. Kävin töissä, tulin kotiin, en tuntenut kylmältä vaikuttavasta kaupungista ketään. Yritin vaikka mitä (liityin partioon, elokuvakerhoon what not), mutta en vain saanut kavereita.

Sitten aloin käydä oman ammattiliittoni nuorten osaston tapaamisissa: Nuorissa journalisteissa. Kokoonnuimme kerran kuussa illalliselle, joita ammattiliitto sponssasi. Tämän lisäksi teimme ekskursioita eri toimituksiin, jopa ulkomailla saakka (esimerkiksi Pietariin ja Tallinnaan).

Yhtäkkiä ympärilläni oli samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa olisin voinut keskustella myöhään yöhön (ja monta kertaa keskustelinkin, esimerkiksi sitseillä). Tämä oli sitä paljon puhuttua verkostoitumista, mikä tuli elämään hirveän kevyesti ammattiliiton kautta.

On jännä huomata, että tuolloin reilu kymmenen vuotta sitten olimme kaikki nuoria toimittajia, kesureita, freelancereita, ttt:läisiä (tarvittaessa töihin tuleva). Nykyään moni on johtotehtävissä isoissa toimituksissa, heillä on menestyviä firmoja – ja he ovat edelleen ystäviäni. Veikkaan, että moni innokas liiton toiminnassa oleva ihminen on ollut muutenkin työelämässä aikaansaava myöhemmin.

Nuorten journalistien kautta tutustuin myös parhaisiin kavereihini, muun muassa ystävääni Mariaan, joka on nykyään esikoiseni kummitäti.

Paitsi verkostot, ammattiliitto antoi tuohon aikaan myös turvaa työelämässä. Sain monta palkankorotusta – liiton neuvottelemana. En siis siksi että olisin nuorena ja vähän naiivina toimittajana tajunnut pyytää lisää. Liitto oli neuvotellut jäsenistölleen hyvät vuosilomat, erinäisiä henkilöstöetuja ja tietenkin kehittänyt lainsäädäntöä työntekijöille suotuisaan suuntaan.

(En ala jorinoida mistään ammattiliiton historiasta koska minua kiinnostaa enemmän nykypäivä, mutta sen sanon: liitot ovat tehneet valtavasti hyvää työntekijöille. Vielä 1960-luvulla myös lauantait tehtiin töitä. Ei enää, kiitos liittojen. Ilman ammattiliittojen neuvotteluvoimaa työolot ja palkat saattaisivat olla suorastaan infernaaliset – tämän tietävät kaikki, jotka ovat olleet koulussa historian tunneilla hereillä puhuttaessa teollisesta vallankumouksesta.)

Syksyllä 2011 kävin New Yorkissa haastattelemassa Justin Timberlakea ja Amanda Seyfriediä. Noihin aikoihin toimittajia lennätettiin aika tavalla ympäri maailmaa “junketteihin”, eli isoihin pressipäiviin, jossa pääsi kysymään julkkiksilta hirveän nopeassa aikataulussa monen toimittajan “round tablessa” melko jonninjoutavia asioita. Mutta kivaa se oli!

*Tässä olen Porissa työmatkalla tekemässä Demiin galluppia.*

Syksyllä 2011 pääsin valtsikan viestintään maisteriohjelmaan. Päätin kuitenkin osallistua fuksiaisiin aloittavien opiskelijoiden kanssa, sillä sitä kautta tutustui kivoihin ihmisiin. En todellakaan muistanut, että uimme Mantan patsaalla tuolloin… muistaakseni joukkueemme voitti. (Minä olen tuo keskimmäinen, jolla on vähiten vaatteita päällä.)

Ammatti-identiteetti kriisissä

Blogiani pitkään lukeneet tietävät, että minulla oli aivan jäätävä urakriisi klassisesti juuri kolmenkympin kieppeillä. Vuonna 2017 olin ollut töissä aikakauslehtitalossa kahdeksan vuotta enkä enää halunnut jatkaa samassa paikassa.

Ensimmäisen äitiysloman syksyn valvoin öitä, tutkin korkeakoulujen hakuoppaita, mietin, mitä minä oikein teen seuraavaksi? Haluanko olla jatkossa toimittaja tai edes kirjoittaja? Mitä oikein teen! Ajatukset veivät tilaa ja nakersivat identiteettiäni. Olisin itse asiassa tarvinnut tuolloin uraneuvontaa, mutten osannut pyytää.

Lopulta päädyin irtisanoutumaan vakituisesta tuottajan työstäni ja ryhtymään yrittäjäksi. Ensin kuvittelin olevani edelleen nimenomaan toimittaja, mutta pikkuhiljaa ammatti-identiteetti alkoi muuttua: tuloni alkoivat tulla yhä enemmän muualta kuin journalismista.

Aloin tehdä blogin ja Instagramin kautta kaupallisia yhteistöitä (joista muuten maksetaan aivan jumalattomasti enemmän kuin journalismista), joten minusta tuli myös somevaikuttaja.

Aloin kirjoittaa tietokirjoja, joten minusta tuli tietokirjailija.

Iso osa tuloistani tulee nykyään myös puhumisesta ja kouluttamisesta, joten minusta tuli puhuja (minulla on nykyään kaikki tarkkaan excelöitynä, voin joskus avata lukuja).

*Töissä yksi parhaita juttuja on ollut juhlat! Tässä olen* *Saara Helkalan* *kanssa A-lehtien kesäjuhlissa 2011.*

Vaikka opiskelin jo toisessa yliopistossa, osallistuin vielä välillä Turun yliopiston rientoihin, kuten keväällä 2012 Trvial Perseisiin – olihan minun pakko saada viimeinen haalarimerkki ymypyrään (todisteeksi siitä, että osallistuin tähän ryyppytapahtumaan kuutena vuotena putkeen).

Syksyllä 2013 siirryin töihin Trendi-lehden ja Lily-blogiportaalin tuottajaksi. Nuo vuodet ennen äitiyslomaani (2016) olivat palkkatyöelämäni siisteimmät. Koko ajan oli vain niin paljon kaikkea kivaa ja uutta.

Olenko enää toimittaja?

Nykyään tämä alkaa olla monen silpputyöläisen pohdintaa. Millainen ammatti-identiteetti minulla on?

Aloin miettiä, voinko enää kuulua enää Journalistiliittoon. En ole enää työntekijä, vaan yrittäjä.

Tällä hetkellä ajattelen, että minä olen ennen kaikkea asiantuntija, kirjoittaja ja jonkun verran esiintyjä. Journalistiliitto ottaa myös somevaikuttajia jäsenikseen, joten sitäkin kautta on luontevaa, että kuulun liittoon.

Mitä tulee yrittäjä/työntekijä-pohdintooni: nykyään ammattiliitoissa on itse asiassa paljonkin minunkaltaisia yksinyrittäjiä, jotka kaipaavat tukea, koulutusta ja ennen kaikkea oman ammatti-identiteetin juurruttamista tiettyyn paikkaan.

Ennen kaikkea olen ratkaissut tämän sillä, että liittoon kuuluminen – ja sen jäsenmaksun maksaminen – on minulle paitsi identiteetti myös ideologinen kysymys.

*Viimeisinä A-lehtivuosinani kirjoitin muihinkin talon lehtiin. Tässä olen Mondon juttumatkalla Antalyassa* *Kaisu Joupin* kanssa syksyllä 2014. Tapasin Kaisun ensimmäisen kerran lentokentällä lähtöselvityksessä ja meillä klikkasi välittömästi. (Mikä on hyvä, sillä yövyimme samassa hotellihuoneessa koko viikon.)

*Trendissä julkkisten haastattelu jatkui. Tapasin muun muassa The Hoffin.*

Miksi kuulun edelleen, yrittäjänäkin, ammatiliittoon?

Kyse on mielestäni ennen kaikkea solidaarisuudesta. Uskon siihen, että yhdessä asioista sopiminen on tasa-arvotyötä. Se pitää parhaiten mahdollisimman monet ihmiset kehityksen kelkassa.

Käytännössä ammattiliittojen mahdollisuus turvata alan palkkakehitys ja suotuisat työehdot ovat suoraan riippuvaisia siitä, kuinka moni liittoon kuuluu.

Viime aikoina on ollut muodikasta erota liitosta (tai olla koskaan liittymättä), kuulua vaikkapa pelkkään työttömyyskassaan. Uskoa siihen, että “kyllä minä itse voin neuvotella hyvät edut itselleni”.

Tämä voi nyt kuulostaa provolta, mutta minun silmiini tämä tuntuu vapaamatkustamiselta: annetaan muiden neuvotella meille kivat työehdot, mutta ei viitsitä itse kuulua liittoon ja antaa tätä kautta lisää natsoja liitolle neuvotella tärkeistä jutuista.

En usko, että suuri osa ihmisistä vapaamatkustaa tarkoituksella. Veikkaan, että moni ei yksinkertaisesti tiedä, miten työmarkkinat ja neuvottelut tällä hetkellä toimivat. (Asia hämärtyy koko ajan, kun alkaa olla kaikenlaista muutakin toimijaa.)

*Tältä cool ihminen näytti vuonna 2015. Minulla on edelleen nuo housut miltei päivittäiskäytössä!*

Jäin Trendin ja Lilyn tuottajan hommista äitiyslomalle. Samalla päätin aloittaa Juliaihminen-blogin. En osannut arvata, miten merkityksellinen käänne blogin kirjoittamisesta tulisi oman työuran kannalta.

Eli pieni rautalanka tähän väliin: Työmarkkinajärjestöillä tarkoitetaan työmarkkinoiden osapuolia (työnantajat ja työntekijät) edustavia etujärjestöjä. Työntekijöiden etujärjestöjä kutsutaan ammattiliitoiksi tai ammattiyhdistyksiksi. Ammattiliitot ovat järjestöjä, joiden tehtävänä on valvoa jäsenten etuja työelämässä.

Työntekijöillä on Suomessa turvaa ja etuja, jotka puuttuvat yhä suurelta osalta maapallon ihmisiä. Ammattiyhdistykset ovat yhteisvoimin neuvotelleet nämä edut työntekijöille. Mitä enemmän ammattiliitossa on jäseniä, sitä vaikuttavampi se on – yhteen kuuluminen vaikuttaa kaikkien elämään.

Toisaalta kyllä minä ihan itsekkäistäkin syistä olen aina kuulunut nimenomaan liittoon, en pelkkään kassaan: Työttömyyskassan jäsenyydestä hyötyy ainoastaan silloin, jos jää työttömäksi tai tulee vaikkapa lomautetuksi.

Ammattiliittojäsenyys taas tuo kaiken tarvittavan turvan työuralle. Ammattiliiton kautta saa edunvalvonnan lisäksi uraneuvontaa (joka on muuten aivan mieletön palvelu!), koulutuksia, stipendejä ulkomaille ja tietenkin lakipalveluita.

Olin vaikkapa aivan fiiliksissä, kun viime syksyn mittaisen Suomen Ekonomien yhteistyön aikana tutustuin heidän liittoonsa ja sen etuihin (never forget: Samuli Edelmannin keikka jäsenille).

*Pikkuhiljaa toimittajan töiden ohella aloin tehdä yhä enemmän sometöitä. Lopulta äitiysloman jälkeen, kesällä 2017 irtisanouduin vakituisesta työstä ja perustin oman yrityksen.*

*Ensimmäisen vuoden yrittäjänä tein toimittajan hommia ja kirjoitin tietokirjaa, joka julkaistiin syksyllä 2018.*

*Toisen äitiysloman jälkeen kirjoitin kolmannen tietokirjani, joka julkaistiin syksyllä 2021.*

Aika monen kannattaisi kuulua ammattiliittoon

Akavalla on nyt meneillään hieno #TärkeäOsaMinua -kampanja.

Se tuo esiin ihmisten tarinoita korkeakoulutettujen ammatti-identiteetin takaa. Akavalaiset liitot tarjoavat ammatillisen kodin korkeakoulutetuille ja käyttävät jäsenistönsä ääntä yhteiskunnassa.

Akava on siis korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on palkansaajia, ammatinharjoittajia, yrittäjiä sekä opiskelijoita.

Akavan liittoja on aina Agronomiliitosta Yhteiskunta-alan korkeakoulutettuihin. Suosittelen ihan jo yleissivistyksen vuoksi katsomaan listan läpi. Kuulutko sinä johonkin tai kannattaisiko sinun kuulua?

Jos, niin nyt on erinomainen hetki liittyä mukaan.

*Nykyään työpalettiini kuuluu toimittajan ja somehommien lisäksi paljon esiintymistä, mm Jälkipörssin kommentaattorina olemista, tosin nyt olen äitiyslomatauolla.*

Miten ammatti-identiteettisi on muodostunut ja muuttunut?

Täällä blogissa on ennenkin ollut todella kiinnostavaa keskustelua työstä ja ammateista (enkä tarkoita omia löpinöitäni vaan kommentteja). Esimerkiksi tämän Kerro ammattisi plussat ja miinukset -postauksen kymmenet kommentit ovat aivan järjettömän kiinnostavia.

Niinpä tähän loppuun minua kiinnostaisi kovasti lukea teiltä kommentteja aiheesta:

Minkä alan ammattilainen olet? Miten ammatti-identiteettisi on muodostunut ja muuttunut läpi uran tähän mennessä?