Ankkuri ylös

Ensimmäinen asia, minkä hankin saatuani tietää olevani raskaana, oli tietenkin purjevene. Miten ihminen voisi kuvitella kasvattavansa kulttuurikodin lasta, jos hänellä ei ole purjevenettä?! Lapsi, joka ei purjehdi, ajautuu saman tein mieron tielle ja syrjäytyy yhteiskunnasta.

Tai no oikeastaan juttu meni niin, että olin puhunut jo vuosia veljeni Oton kanssa, että meidän pitäisi ostaa H-vene. Sitten viimein, kun Otto löysi hyvän käytetyn H-veneen tori.fistä, mun vatsassa oli alkanut kasvaa beebo. Kun Otto soitti mulle varmistaakseen, että nyt me sitten ostetaan se vene, mun piti kertoa sille, että mä en sitten pysty vähään aikaan huoltamaan venettä, purjehtimaan sillä tai olemaan sen kanssa missään tekemisissä. Sillä kuka sairas nyt vavvan ottaisi H-veneeseen?! (Tästä syystä Otto oli myös meidän perheen ensimmäinen ihminen, joka sai tietää tulevasta bebosta.)

Olen nyt kuitenkin päässyt purjehtimaan veneellä muutaman kerran, kun Alppu on jäänyt isänsä kanssa maihin. Ja ai että purjehtiminen on maailman siisteintä! Vapauden tuulet vain tuivertelivat kasvoilla, meri kimmelsi auringossa ja vene liikkui sulavasti mutta nopeasti eteenpän, kun seilattiin Oton ja meidän isosiskon Lotan kanssa Turun saaristossa. Juotiin Jaffaa, syötiin suklaata ja juoruiltiin antaumuksellisesti.

Me ollaan ihan pienestä saakka veneilty vanhalla puisella moottoriveneellä perheen kanssa ympäri Turun saaristoa. Vierasvenesatamat Seilistä Gullkronaan ja Jurmosta Nauvoon on tuttuja. Ollaan seilattu isoissa myrskyissä ja tyynessä auringonpaisteessa. Ollaan pysähdytty kellumaan keskelle Airistoa ja hypätty uimaan veneen ympärille. (Ja kun isä on maininnut, että alapuolella on muuten 70 metriä syvää, on tehnyt mieli nousta ylös.) Veneillessä ajantaju lähtee nopeasti, ja olen monilla matkoilla lukenut hytissä tuntitolkulla (etenkin esiteini-iässä fantasiakirjoja).

Parasta Turun saaristossa on kuitenkin autiot saaret, joihin voi ankkuroida veneen yöksi, paistaa iltapalaksi trangialla lettuja ja pulahtaa iltauinnille vielä ennen nukkumaan menemistä. Aallot keinuttavat hiljalleen uneen, ja meren äänten kuunteleminen veneen pohjan läpi on äänimaisemien parhaimmistoa. En muista kuka meistä lapsista, mutta joku muistaakseni otti myös ensimmäiset askeleensa meidän veneessä.

Mä haluan, että Alppu pääsee kokemaan tämän kaiken. Kallistuva purjevene (etenkin H-vene, kun se kallistuu niin paljon) on hieman hankalampi kuin moottorivene vauvan kanssa. Aloin kuitenkin jo miettiä, että ehkä mä voisin käydä ostamassa alle kymmenenkiloiselle tarkoitetun pelastusliivin ja ottaa Alpun mukaan seuraavalle reissulle. Koskaan ei ole liian aikaista (tai myöhäistä) aloittaa purjehtimista.