Annaleena Hämäläisen kotona
Stockmannin asiakaslehteä tekevä ystäväni soitti mulle ennen joulua ja kysyi, ehtisinkö lähteä juttukeikalle. Kalenteri oli aivan tukossa ja tiesin, etten todellakaan ehtisi. Mutta sitten hän kertoi, että kyseessä on Hakolan luovan johtajan, Annaleena Hämäläisen kodin esittely. Oli vain sitten pakko raivata kalenteria, koska olen fiilistellyt sekä Hakolaa että Annaleena Hämäläistä jo pitkään.
Olin lukenut muutamista sisustuslehdistä Hämäläisen haastatteluja. Moni varmasti tietää yrityksen tarinan, mutta lyhyesti juttu menee näin: Hakola on suomalainen huonekalufirma, jonka Annaleena Hämäläisen paappa perusti Pohjanmaan Jurvalle vuonna 1963. Hämäläisen isä peri yrityksen, mutta 2000-luvulla näytti siltä, että se on pakko ajaa alas: Ikeat ja muut halpahuonekalut jyräsivät markkinoita, suomalaiselle käsityölle ei ollut kysyntää. Hämäläinen oli valmistunut Taikista muotoilijaksi, ja vastoin alkuperäisiä suunnitelmaansa hän päätti ottaa Hakolan haltuun. Erinomaisen brändäämisen ja verkkokaupan perustamisen jälkeen Hakola nousi jaloilleen, ja nyt heidän sohvia näkyy monissa suomalaisissa kodeissa. Loppu hyvin!
Mua kiinnosti paitsi Hakola yrityksenä, myös Hämäläisen upean 1960-luvun kodin sisustus ja ajatukset sisustuksen taustalla. Niistä voi lukea enemmän Stockmannin ilmaiseksi jaettavasta lehdestä (ja vähäsen tästä nettijutusta), mutta perusajatus oli mun mielestä aivan loistava:
Kaikki mitä hankitaan kotiin, hankitaan loppuelämäksi.
Tämä on vähän niin kuin mun vaatefilosofiani (eli että vaatteet käytetään aina loppuun), mutta vielä hard corempi. Hyvät huonekalut nimittäin oikeastikin kestävät kymmenistä vuosista jopa satoihin, riippuu tietenkin huonekalusta. Hämäläinen ajattelee, ettei vain yksinkertaisesti hankita mitään halpoja ja helposti rikki meneviä lastulevysohvia tai keittiön pöytiä "pariksi vuodeksi", vaan kun sisustetaan, sisustetaan niin hyvin, ettei huonekaluja tarvitse vaihtaa enää. Mitä painavampi sohva, sitä todennäköisemmin se on tehty umpipuusta ja sitä todennäköisemmin se kestää. Mitä enemmän luonnonmateriaaleja kuten vaikka puuta tai nahkaa, sitä todennäköisemmin huonekalu vain paranee patinoitumalla iän myötä.
Mutta ehkä tärkeämpää kuin huonekalun fyysinen kestävyys on se, että se ei ala kyllästyttää käyttäjäänsä. Siksi tarvitaan muotoilua, joka kestää aikaa. Tosin mistä sitä tietää, mikä kestää aikaa? Se onkin vähän hankalampaa, mutta ainakin klassikot ovat melko turvallisia.
Ylipäänsä mun mielestä ei pidä ajatella niin, että aina kun muuttaa, kuuluu laittaa kaikki huonekalut vaihtoon ja ostaa uudet uuteen kotiin. Sen sijaan pitää yrittää miettiä, millaiset huonekalut sopivat kaikenlaisiin ympäristöihin ja mistä tykkää vielä vuosien jälkeen.
Totta kai tämä on tällaista elitististä puhetta. Pitää olla aika paljon rahaa, että pystyy ostamaan jonkun design-klassikon, vaikkapa nyt Artekin suorakaidepöydän tai Domus-tuolit, jotka maksaa noin 600 euroa kappale. On paljon helpompi mennä Ikeaan ja ostaa sieltä parilla sadalla kaikki mahdollinen. Mutta itse ajattelen homman niin, että kaikkea ei tarvitse saada heti, ja moni asia muuttuu kivemmaksi, kun sen eteen ponnistelee. Yksi mun kaveri ostaa joka vuosi yhden ruokapöydän design-tuolin itselleen, koska hänellä on kerran vuodessa sellaiseen varaa. Jonain päivänä hänellä on koko setti koossa ruokapöydän ympärillä. En usko että hän luopuu niistä elinikänään.
Meillä taas oli esimerkiksi koko ensimmäinen nykyisessä kodissamme asuttu vuosi ruokahuone tyhjillään, koska säästettiin ruokapöytään ja tuoleihin. (Ja toisaalta, mulla meni myös vuosi päättää, mitkä mä ihan oikeasti haluan.) Nyt kun meillä on täydellinen ruokailuhuoneen setti, mä tiedän, ettei näitä tarvitse ikinä vaihtaa. Ja niitä saa Alpun lapsenlapset sitten jonain päivänä periä meiltä, kun me siirrymme ajasta iäisyyteen.
Tällä hetkellä projektina on hankkia pikku-ruokapöydän ympärille pari tuolia. Olen jo ajat sitten säästänyt rahat näihin tuoleihin ja pari kertaa jo ikään kuin tehnyt päätöksenkin, mutta edelleen harkinta-aika jatkuu!
Okei, monelle ei olisi taloudellisesti mahdollista laittaa missään vaiheessa rahaa kalliisiin tuoleihin, enkä tietenkään tarkoita, että kaikkien pitäisi ostaa jotain megakalliita design-huonekaluja (eikä kaikkien mielestä ne ole edes tyylikkäitä!). Toisaalta kestävä ei tarkoita välttämättä kallista, esimerkiksi tori.fistä meidän ruokailuhuoneen tuolit ja pöydän olisi saanut myös huomattavasti halvemmalla. Olin kuitenkin niin laiska (ja autoton), etten jaksanut säätää asian kanssa, joten ostin tuolit ja pöydän uutena.
Toinen juttu on opiskelijakämpät. Niihin mä olen roudannut aivan järjettömän määrän kamaa Ikeasta (meidän nykyiset täysin tuhoutuneet keittiön muovituolit ovat esimerkiksi mun ekasta opiskelijakämpästä). Jos nyt olisin opiskelija, skippaisin Ikean tuolit ja kävisin hakemassa jotain paljon kiinnostavampaa kierrätyskeskuksesta ja nettikirpparilta. Opiskelijana makuni ei kuitenkaan ollut oikein kehittynyt, joten en voinutkaan tietää, mimmoisesta tykkään pidemmällä aikavälillä. Ja toiseksi, silloin ei kyllä mitään klassikoita ostella, ellei ole niitä kuuluisia vanhempien masseja tilillä.
Ja ai niin, sitten on vielä sekin vaihtoehto, että sisustaminen ei kiinnosta. Mä olen myös inasen verran sitä koulukuntaa. Haluaisin hirveästi kauniin kodin, mutta en jaksa miettiä asiaa useinkaan. Tässä on se hyvä puoli, että säästyy rahaa, kun ei tee mieli ostaa mitään. Meidän sisustus on muodostunut niin, että silloin kun mulla oli vimma, tilasin kaiken vuoden aikana, ja sen jälkeen tänne ei ole tullut juurikaan mitään uutta isoa, koska en ole jaksanut miettiä asiaa (ja Tiki vielä vähemmän).
Samalla tavalla kuin vaatteissa, mä en usko myöskään halpahuonekaluissa siihen, että niiden kierrättäminen olisi mikään ekoteko. Meillä on esimerkiksi todella halvat lastulevykirjahyllyt (nekin opiskelijakämppäajoilta). Kun niitä on muuttanut monta kertaa, ne ovat kolhiintuneet, niiden hyllyt repsottavat enkä mä muutenkaan enää niin välitä niiden ulkonäöstä. Olen haaveillut varmaan viisi vuotta String-hyllyistä, mutta sitten taas, mun omatunto ei tällä hetkellä oikein suostu siihen, että heivaisin nuo mäkeen ja ostaisin uudet hyllyt. Tiedän, että kukaan ei noita haluaisi, joten ne menisivät kaatopaikalle. Jos mulla olisi vaikka lapsuudenkotini Lundiat, tilanne olisi ihan toinen. (Jännä juttu: silloin kun muutin pois kotoa, pidin Ikeaa paljon tyylikkäämpänä ja freesimpänä vaihtoehtona kuin jotain iän ikuista Lundiaa. Ha ha ha.)
Nämä on hankalia hommia. Kauniit kodit ovat upeita ja sisustamalla pieteetillä semmonen on mahdollista saada. Kuten kuvista näette, tämä Annaleena Hämäläisen kodissa oli mielettömät puitteet. Totta kai sitä tekee mieli välillä jotain uutta ja kiinnostavaa. Ja aina välillä sitä tekee myös virheostoksia. Mä olen tällä hetkellä ratkaissut homman niin, että pyysin esimerkiksi joululahjaksi uuden Marimekon pöytäliinan ruokasalin pöytään. Tuntui kuin koko asunto olisi freesaantunut kerralla. Ehkä järjestän kirjat erilaiseen järjestykseen. Mutta en mene mielivaltaisesti ostelemaan uusia huonekaluja ja heivaa edellisiä menemään vain siksi, että kaipaan vähän piristystä elämääni. Se ei ole ekologista maapallolle eikä järkevää mun lompakolleni.
Äh, tämä nyt kuulostaa helposti sellaiselta ärsyttävältä jeesustelulta, mutta kyllä te tiedätte. Sisustaminen ei välttämättä tarkoita ostamista ja kaikkien huonekalujen vaihtamista, vaan pienilläkin jutuilla voi freesailla. Vaikkapa tilaamalla sohvaan uudet päällyset tai vaihtamalla verhot.
Mun mielestä tällaista puhetta tarvitaan enemmän, että aina ei tarvitse ostaa ja kuluttaa, vaan on nimenomaan ihailtavaa vaalia ja säilyttää vanhaa. Asiaa toistelemalla ja siitä keskustelemalla se voi muuttua normiksi, eikä kertakäyttökuluttamista pidetä enää siistinä juttuna. Kestävyydestä tulee arvo.
Kun Hämäläisen himassa osoitti mitä tahansa esinettä, sillä oli aina joku eeppinen tarina. Hänen lastenhuoneenkin huonekalut olivat hänen omasta lapsuudenkodista, ja olohuoneen Kukkapuron tuoli syntymäpäivälahja 40 vuotta täyttäneelle miehelle (ja hankittu nettihuutokaupasta).
No niin, juttukeikka oli siis innostava ja mieleenpainuva, ja olin lopulta tosi iloinen, että otin sen kaiken sen marraskuisen kiireen keskellä. (Eikö muuten ole keväiset kuvat? Vaikka tuona päivänä oli sysiharmaata ja ankeaa ulkona!) Voin suositella myös tutustumaan tuohon Hakolan brändiin, niillä on nimenomaan ajatonta ja kestävää designiä.
Oletteko te haaveilleet ja säästäneet johonkin huonekaluun pitkään?
Kuvat: Sain käyttää kuvituksessa Suvi Kesäläisen Stockmannin asiakaslehteen ottamia kuvia
Lue myös:
Ostan vaatteet viideksi vuodeksi
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN